Kiitos Suomi!

Kaiken Suomi 100 -hypen keskellä on hyvä ihan oikeasti pysähtyä ajattelemaan mitä suomalaisuus ja Suomessa asuminen itselle merkitsee. Mulle Suomi on antanut laadukkaan koulutuksen, erinomaisen terveydenhuollon sekä sosiaaliturvan lisäksi myös mahdollisuuden perustaa perheen. Kuulostaa monelle ehkä itsestään selvyydeltä, mutta näin monikulttuurisessa perheessä asiat ei aina ole niin yksinkertaisia... 

Kopioin vähän ajatuksia, joita olen kirjoittanut blogiin suomalaisuudesta kaksi vuotta sitten, kun Pikku Myykin oli vielä mun mahassa.

Vaikka Rion Suomeen muuttaminen oli hermoja raastavan hankalaa, oli se kuitenkin mahdollista eikä nyt voida olla muuta kuin kiitollisia. Välillä byrokratia ja kaikkien paperiasioiden hoitaminen on todella raskasta, mutta toisaalta me ei saatais lähellekään samoja mahdollisuuksia ja etuuksia esimerkiksi Indonesiassa, kuin mitä täällä Suomessa saadaan. Tällä hetkellä maassa vallitseva maahanmuuttokriittinen asenne ei ole onneksi pahemmin vaikuttanut meidän elämään, vaikka tottakai varmaan jokainen jostain köyhemmästä maasta tänne tuleva saa osakseen ennakkoluuloja. Mutta kokemuksesta voin kertoa, ettei tähän maahan ihan helpolla pääse vain nautiskelemaan loistavista sosiaalietuuksista, vaan niidenkin eteen on tehtävä kovasti töitä ja oikeasti haluta tulla mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan... Nyt vain toivon, että myös tuleva lapsemme saa elää täällä rauhassa monikulttuurisesta taustastaan huolimatta.

Muutama sana rakkaudesta

Me oltiin Rion kanssa tuossa parisen viikkoa sitten pitkästä aikaa treffeillä kahdestaan. Käytiin leffassa ja terassilla, jossa alettiin jostain syystä puhumaan parisuhteista ja miettimään miksi toiset löytävät kumppanin itselleen ja miksi toiset jäävät ilman. 

Meillä on useampia ihania kavereita, jotka eivät ole (vielä) löytäneet kumppania itselleen, vaikka kyseessä on kolmen kympin kieppeillä olevista ihmisistä. Miksi? Ovatko he liian valikoivia? Liian tottuneita elämään yksin? Eivät pidä parisuhteen muodostamista elämänsä tässä vaiheessa kovin tärkeänä? Koittavatko he etsiä sitä oikeaa yrittämällä liikaa? Ja miksi me olemme Rion kanssa siinä onnekkaassa tilanteessa, että olemme löytäneet toisemme?

Lempinimistä

Mä en oo koskaan oikein ymmärtänyt lempinimiä. Miksi valita lapselle sellainen nimi, jota ei kuitenkaan käytä, vaan siitä pitää tehdä jokin väännös? Tai niin pitkä, ettei sitä jaksa sanoa ja se pitää lyhentää? Monet lempinimet syntyvät varmasti esim. koulussa tai harrastuksissa, jos ryhmässä on paljon saman nimisiä, mutta miksi pitää sitten antaa niin suosittu nimi, joka on viidellä muullakin luokasta (vaikka joskus tietysti vähän erikoisemmatkin nimet voivat muuttua hyvin suosituiksi)? En vaan oikein käsitä... 

Kolmas hääpäivä

Tänään 18.6.2016 me vietetään Rion kanssa meidän kolmatta hääpäivää. Kyllä, hääpäivää! Vaikken siitä mitään meteliä olekaan pitänyt, ollaan me oltu naimisissa jo kolme vuotta, eli siitä asti kun Rio on tullut Suomeen.

Voinko enää koskaan matkustaa mihinkään muualle kuin Balille...?

Mun alustavat suunnitelmat pyörähtää vielä tänään Matkamessuilla valitettavasti kariutui, kun en meinannut saada nukuttua viime yönä sitten ollenkaan... Missään asennossa ei ollut hyvä olla ja vessassa piti ravata vähän väliä. Kuudelta ajattelin, että ei tästä tuu mitään ja aloin pläräämään puhelinta, kun en vielä siihen aikaan viitsinyt noustakaan. Ja siinähän vierähtikin hyvin pari tuntia, kunnes nukahdin uudestaan. Sitten kun taas heräsin, olisin ollut jo myöhässä mua messuilla kiinnostavasta ohjelmasta, joten en jaksanut enää lähteä ollenkaan...

Yhteisen kielen merkitys parisuhteessa

Me käytiin tällä viikolla Rion kanssa kahden kulttuurin perheille tarkoitetussa Duo -perhevalmennuksessa, jossa pohdittiin mm. sitä, kuinka lapselle voi opettaa kahta tai useampaa kieltä ja se sai mut miettimään myös kielen merkitystä parisuhteessa.