Ujoudesta

Kaikki ujot ihmiset eivät välttämättä näytä ujoilta päälle päin ja mä taidan olla yksi heistä. Mähän olen paljon sosiaalisissa kontakteissa opettaessani sirkusta ja esiinnyn välillä todella isoillekin ihmisjoukoille. Eikä mua noissa tilanteissa ujostutakaan yhtään. Eikä mun kaverit varmastikaan pidä mua ujona. Mutta kavereiden kanssa oleminen tai sirkushommat ovatkin sitä missä olen omimmillani. Vieraassa porukassa olen kuitenkin hieman ujo ja kynnys lähtä juttelemaan tuntemattomille ihmisille on joskus kovin suuri... 

Meillä oli esim. viime lauantaina Kaksplussan Verkostobloggaajien kesken syysbileet (kuulette niistä tarkemmin vielä myöhemmin!), jossa meinasi alussa ujous iskeä, kun en oikein hyvin vielä muita bloggaajia tunne. Pieni ujous taisi vaivata tosin useampiakin, sillä juhlien alkuhetket olivat ehkä hieman hiljaisia ja monet kanssabloggaajat keskittyivät lähinnä somettamiseen (joka tietysti kyllä kuuluu asiaankin). Vaikka moni bloggaaja on vähintään netistä tuttu, ujostuttaa mua tuollaisissa tilanteissa aloittaa keskustelua. Jos mulle puhutaan, vastaan kyllä mielelläni, mutta jotenkin tulee turhan usein odotettua sen toisen osapuolen aloitetta... Tässä pitäisi kyllä skarpata. Onneksi illan myötä juttu lähti luistamaan eikä tarvinut koko iltaa tuppisuuna istua. 

Toinen esimerkki on puistot, perhekahvilat yms. paikat, joissa voisi tavata muita pikkulasten vanhempia. Multa oikeastaan puuttuu sellaiset äiti-kaverit, joilla olisi saman ikäisiä lapsia, jotka usein ryhmäytyy neuvolan perhevalmennuksen tai alueellisten FB-ryhmien kautta, sillä me muutettiin juuri perhevalmennuksen jälkeen, joka oltiin käyty Kalliossa. Puistoista tai perhekahvilastahan näitä äiti-kavereita voisi tietysti löytää, mutta siellä se ujous usein taas iskee. Pahinta on, kun osa porukasta jo selkeästi tuntee toisensa, niin silloin ei jotenkin kehtaa mennä mukaan juttelemaan... Yhden äidin kanssa olen uskaltautunut juttusille perhekahvilassa niin, että ollaan tavattu muutaman kerran sen ulkopuolellakin. Aika saavutus, heh! 

Myös Rion indonesialaiskavereiden tapaamisissa olen välillä tuntenut itseni täysin ulkopuoliseksi, kun niissä usein kulttuuriin kuuluvalla tavalla miehet ovat omassa porukassa ja vaimot juttelevat keskenään. En ole itse uskaltanut mennä oikein juttelemaan muiden tyttöjen kanssa, jotka jo tuntevat toisensa... Tämän vuoksi en ole aina edes halunnut lähteä näihin tapaamisiin mukaan, vaikka olisi kiva kyllä jutella muiden samanlaisessa monikulttuurisessa suhteessa elävien kanssa ja pari tytöistä, jotka tunnen vähän peremmin, ovat oikein mukavia. 

Löytyykö muita, joilla välillä iskee tällainen "piilevä" ujous? Työelämässä tai vastaavissa tilanteissa ei ehkä ole ongelmaa ja muuten on ihan reipas tyyppi, mutta joissakin sosiaalisissa tilanteissa iskee ujous? En koe kuitenkaan olevani mitenkään epäsosiaalinen ihminen, vaan tykkään kyllä olla ihmisten seurassa ja tavata uusia tyyppejä, vaikka yleensä se on helpompaa, jos se toinen tekee aloitteen, heh... 


*Kuvat Pexelsistä