Sisällön tarjoaa Blogger.

Balilaista vauvanhoitoa

Balilaista vauvanhoitoa

Jaoin hetki sitten uudelleen vajaa kolme vuotta sitten kirjoittamani postauksen balilaisista vauvatraditioista, kun ne sopivasti ovat taas ajankohtaisia tämän uuden vauvan kanssa ja nyt ajattelin jakaa vielä toisen samoihin aikoihin kirjoittamani tekstin balilaisesta vauvanhoidosta. 

Eli tällaisista balilaisista tavoista ollaan puhuttu Rion kanssa Pikku Myyn syntymän jälkeen, joista mä en ole ollut ihan niin innoissani:  

Hiusten leikkaus

Kuulin kaveriperheeltä, jossa on myöskin indonesialainen mies ja suomalainen nainen, että Indoissa on tapana ajaa vauvan hiukset, jotta ne kasvaisivat takaisin vahvempina ja tuuheampina. Ja tämä saatetaan tehdä vielä useammankin kerran. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, kunnes Rio sanoi pari päivää sitten, että sitten kun me mennään Balille, voitais mekin ajaa lapsen hiukset. Apua! En mä haluu mun tyttövauvan hiuksia ajella! Ja se raukka on kuitenkin saanut puolet geeneistään multa, joten ei ne hiukset välttämättä ihan supertuuheiksi kasvakaan, vaikka sillä balilaista verta onkin.

Vauvan ruoka

Kun ollaan puhuttu ajasta, jolloin vauva alkaa syömään kiinteitä, on Rio kertonut, että Balilla vanhemmat saattavat antaa lapsille ensimmäiset ruoat niin, että pureskelevat sen ensin omassa suussa mössöksi ja antavan sen sitten lapselle. Jaahas... mutta me kyllä taidetaan tulevaisuudessa muussata ruoat ihan blenderillä tai sauvasekottimella.


Balilaista vauvanhoitoa


Niistäminen



Myös vauvan nuhan iskiessä balilaiset vanhemmat rientävät apuun ja imevät omalla suullaan rään pois nenästä. Yyh... En itse asiassa edes tiedä mitä vauvalle pitää tehdä, jos sille tulee nuha, eikä se osaa itse vielä niistää, mutta eiköhän siihen joku muukin keino ole. Hommaan taitaa olla olemassa joku niistolaitekin. Tai saa Rio mun puolesta imeä räkää pois, jos haluaa, mutta mä ehkä keksisin jonkin muun tavan...



Korvien putsaus



En todellakaan tiedä onko tää joku yleinen tapa, vai vaan Rion juttu, mutta se putsaa korvansa hiuspinnillä! Oon kyllä hienovaraisesti vihjannut, että täälä meillä Suomessa yleensä käytetään pumpulipuikkoja (joita ei edes nykyään saa käyttää lasten korviin), mutta Rion mielestä ne ei ole yhtä hyviä. Niinpä se kaivelee pinnillä (jonka se on ottanut multa) korviaan ja putsaa pinnin sitten pumpulipuikolla. Ja tehkööt miten haluaa, mutta mun lapsen korviin ei kyllä pinnejä työnnetä!

Balilaista vauvanhoitoa

Uuden vauvan hiusten leikkaamisesta ei ole muuten ollut vielä mitään puhetta, mutta toivon, ettei Rio muista koko asiaa, sillä tällä vauvalla on enemmän hiuksia kuin Myyllä oli vielä vuodenkaan ikäisenä enkä todellakaan halua ajella niitä pois! Ja tässä vaiheessa vanhemmuutta toki tiedetään, että vauvan/pienen lapsen nenää voi niistää esim. Nenäfriidalla, jolla räkä imetään letkua pitkin pois. Tää onkin meillä varmaan ainut lastenhoidollinen homma, joka on täysin Rion vastuulla ja enkä mä ole koskaan käyttänyt koko vehjettä. Ja juuri tänään uusikin vauva pääsi kokemaan niistämisen riemun, kun sillä on ollut nenä vähän tukossa... Korviin me ollaan käytetty Myyllä sellaista suihkutettavaa sprayta (jota muistetaan laittaa aivan liian harvoin), sillä eihän sen korviin saa koskea pumpuliouikoilla saatikka pinneillä. 


Se on näköjään taas perjantai edessä, eli hauskaa viikonloppua!


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)!

Ei kommentteja