SUURI AASIA-POSTAUS, OSA 2: Treenikausi ja ensi kosketus Bangkokiin

Ensimmäinen osa SUURESTA AASIA-POSTAUKSESTA on luettavissa täällä. Se kertoi Spark Circus projektista ja matka alkoi. Saavuttiin Petran kanssa Koh Phanganin saarelle ja nyt matka jatkuu...


Heti saarelle saavuttuamme tavattiin muut Spark Circuksen osallistujat, tutustuttiin vähän toisiimme ja saatiin tietää harjoituskauden aikatauluista. Treenijakso Phanganilla oli kaksi viikkoa, jonka aikana oli tarkoitus yhdistää kaikkien omat sirkusnumerot kokonaisiksi esityksiksi ja käydä läpi lapsille pidettäviä työpajoja.

Koh Phanganin ranta, jossa oltiin, oli nimeltään Haad Tien. Se oli rauhallinen ranta, jossa oli yksi isompi hotelli/joogakeskus nimeltään The Sanctuary ja muutamia muita majoitusvaihtoehtoja. Ranta sijaitsi aivan toisella puolella kuin bileranta, jossa kuuluisat Full Moon Partytkin järjestetään. Oltiin etukäteen vähän mietitty, että miksi ihmeessä pidetään treenejä jossain party-saarella, mutta meidän ranta oli oikein rauhallinen ja mukava. Saatiin itse valita missä asuttaisiin saarella olon aikana ja Petran kanssa päädyttiin dormiin, jossa oli paljon muitakin Spark Circukseen osallistujia.





Dormi oli oikein viihtyisä, halpa ja siellä oli ihanaa ruokaa. Lisäksi treenipaikkana toimiva aukio oli aivan lähellä. Kuultiin tyypeistä, jotka asuvat siellä kuukausia putkeen. Ja mikäs siellä on lekotellessa, kun kaikki on halpaa, ruokaa tuodaan nenän eteen ja pyykitkin pestään pikkurahalla. En kuitenkaan itse osaa kuvitella jumahtavani johonkin yhteen paikkaan niin pitkäksi aikaa. The Sanctuary näytti kiinnostavalta, mutta ei meillä ollut aikaa käydä kokeilemassa mitään joogatunteja. Itselle tuli vain tunne, että se on rikkaiden hippien resortti, jossa täytyy pukeutua tietynlaisiin hapsutoppeihin ja nahkahamosiin aivan samoin, kuin jossain hienoissa hotelleissa ihmiset pukeutuvat tietyn merkkisiin uimashortseihin ja aurinkolaseihin. Touhu näytti omaan silmään hieman huvittavalta... Mutta tosiaan joogatuntien ja hoitojen tasosta en osaa sanoa mitään.

Viikot menivat lähinnä treenatessa. Päivisin treenattiin päiväesityksiä ja iltaisin yhteistä tulishowta. Lisäksi treenasimme LED-shown, jota tehtiin paikoissa, joissa tulien käyttö ei ollut mahdollista. Päiväesityksessä mulla oli vanne- ja Petralla notkeusnumero, jotka oltiin valmisteltu jo Suomessa. Esityksen loppuun tuli tanssi, johon kaikki osallistuivat ja tulishowssa sama tanssi tehtiin palavia kämmeniin laitettavia pikkusoihtuja heilutellen. Suomessa me ollaan totuttu tietynlaiseen ammattimaisuuteen ja varovaisuuteen tulien kanssa työskennellessä ja Suomessa tarvitseekin esimerkiksi tulityökortin, jos aikoo tulilla esiintyä. Tuolla ei turvallisuus ollut ihan niin tärkeää ja välineiden laatu oli hieman sekundaa. Osa kämmensoihduista oli niin huonoja, että rautalankaviritelmät, joilla ne kiinnitettiin tuli liian kuumiksi ja käsiä sai heilutella ihan huolella ettei kädet palanu. Kävipä välillä niinkin, että jonkun piti heittää ne esityksessä kesken kaiken pois käsistä, kun meni liian kuumaksi... Olin ihan tyytyväinen, etten joutunut tulishowssa tekemään muuta kuin tanssia. Petra teki myös tulihyppistä, mutta se oli onneksi sen oma ja tuttu homma muutenkin.

Vaikka kyseessä olikin sirkusesitys, ei kaikilla sirkustaustaa ollut todellakaan paljoa. Petra ja minä oltiin ainoat, jotka olivat sirkuksen ammattilaisia. Suurin osa teki ns. "hippilajeja" kuten poin pyöritystä, vannetanssia ja levitaatiokeppiä. Ja tietenkin tulilajeja. Akrobatiaa ei meidän lisäksi pahemmin ollut. Esitysten tasoerot eivät kuitenkaan haitanneet, sillä pääasia oli lasten ilahduttaminen ja työpajoja pystyivät kaikki pitämään.





Treenit pidettiin aukiolla, jossa kasvoi paljon palmuja. Piti aina muistaa katsoa, ettei seissyt aivan puun alla, ettei saanut putoavaa kookosta päähänsä...

Vapaa-aikaa meillä oli kovin vähän, muistaaksi vain yksi kokonainen vapaapäivä tuon kahden viikon aikana. Mutta välillä oli sentään vähän pidempiä taukoja, jolloin kerkesi käydä uimassa tai tutkailla vähän ympäristöä. Pari kertaa oli jotain bileitä, joihin olimme  Petran kanssa aika laiskoja osallistumaan.







Phanganilla sain siis ensikosketukseni Thaimaalaiseen kulttuuriin ja -ruokaan. Join myös ensimmäistä kertaa kookosvettä suoraan sen luonnollisesta pakkauksestaan. En heti halunnut maistaa sitä, sillä olin aina ajatellut, etten tykkää kookoksen mauasta. Tämä johtui kuitenkin siitä, että mielikuvani kookoksesta oli vain teollisesti tuotettu kookosaromi (esim. karkeissa). Mutta aito kookoshan on ihanaa! Sama on muuten tapahtunut mulle myös kirsikan kanssa...









Tavattiin saarella myös kaksi suomalaista tyttöä, jotka oli tosi kivoja! Oli myös hauska päästä välillä juttelemaan vähän muidenkin tyyppien kanssa, kuin vain Sparkkilaisten. Kaikki ryhmässä olivat kyllä kivoja, mutta meitä, jotka eivät puhuneet äidinkielenään englantia, oli vain muutama ja jäimme toisinaan ehkä vähän ulkopuolisiksi. Meidän vaatimattomien suomalaisten oli välillä myös vaikea sopeutua jenkkien ja australilaisten mahtipohtisempaan kulttuuriin ja tapaan toimia.

Treenijakson loppupuolella tehtiin myös rahankeräysesitykset Sanctuaryssa ja omalla dormillamme. Nämä kävivät hyvin harjoituksina siihen miten tulevissa esityksissä toimittaisiin. Kaikille oli jaettu esitystä varten oma vastuu alue kuten musiikin soitto, lavan kuntoon laitto, tulivälineiden dippaus, sammutus jne. Tämä oli ihan hyvä systeemi ja helpotti asioita isossa porukassa kummasti.



Kahden viikon jälkeen pakattiin kamat kasaan ja siirryttiin viereiselle Koh Samuille, jossa vietettiin muutama yö. Käytiin esiintymässä paikallisella koululla, joka oli meidän ensimmäinen varsinainen esitys ja pidettiin siellä myös työpajoja lapsille. Koulun oppilaat eivät käsittääkseni olleet mitenkään huonoista oloista, vaan tämä toimi meille vielä viimeisenä treeninä ennen varsinaista koitosta ja päästiin kokeilemaan miten lapsijoukkoja pystyy hallitsemaan ja opettamaan heille sirkustemppuja ilman yhteistä kieltä. Ja ihan hyvinhän se sujuikin.

Samuilla teimme vielä pari rahankeräysesitystä lisää hienoissa hotelleissa. Toinen niistä jää kyllä ikuisiksi ajoiksi mun mieleen, sillä en koskaan aikasemmin ollut esiintynyt niin hankalissa olosuhteissa! Esiinnyttiin illalla rannalla ja yleisö katseli meitä ravintolan terassilta. Ranta vietti rajusti veteen päin ja esiintymisalue oli siis aivan vino. Olen esiintynyt jos jonkinlaisilla alustoilla eikä pieni vinous tai epätasaisuus haittaa, mutta kun "lava" oli pehmeää hiekkaa ja lähenteli 45 asteen kulmaa, alkoi hieman huolestuttaa. Tähän kun lisättiin vielä ihan hullu tuuli, niin en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Mutta ei siinä auttanut kuin aloittaa show. Katselin säälivänä, kun Petra lähti esittämään notkeusnumeroaan, mutta kumman hyvin hän sen kuitenkin veti! Kaivautui vissiin tarpeeksi syvälle hiekkaan käsilläseisonnoissa, että pysyi pystyssä. Ja kun Petrakin selviytyi esityksestään kunnialla (mitä nyt oli naama ja kaikki muutkin paikat hiekassa numeron jälkeen), niin ajattelin, että kyllä mäkin, joten kokosin itseni ja lähdin esiintymään samalla toivoen, ettei kaikki vanteet vierisi mereen. Ja kyllähän mäkin sieltä hengissä selvisin. Ei ehkä ollut ihan elämäni paras veto, mutta vanteet säilyi ainakin kuivina.

Näistä Samuin esityksistä ei valitettavasti ole kuvia, kun projektin alkuvaiheessa asioihin piti vielä keskittyä niin täysillä, ettei kamera käynyt mielessäkään.

Samuin jälkeen jatkettiin matkaa yöjunalla Bangkokiin. Kaupunkiin, josta olin kuullut vain hurjia juttuja ja odotin ristiriitaisin tunnelmin. Vietettiin siellä muutama välipäivä ennen pohjoiseen siirtymistä ja varsinaisen projektin alkamista. Moni osti sieltä myös esiintymisasut, mutta me Petran kanssa luotettiin omiin valintoihimme ja ostettiin vain jotain pientä paljettikoristetta lisäksi.









Oli hyvä saada vähän vapaa-aikaa ja käytettiin se ihan vain hengaillen, tutustuen kaupunkiin, ottaen hierontoja Khao San Roadilla ja juoden samalla ihania kylmiä hedelmäjuomia. Ja täytyy sanoa, että minunlaiseni tytön on hyvin vaikea vastustaa kaupungin mahtavia shoppailumahdollisuuksia...

Jollainlailla itse asiassa ihan pidin Bangkokista. Se ei ollutkaan ihan niin hurja, kuin olin kuvitellut ja monelle pakollisena välietappina se tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia nauttia elämästä. Tässä vaiheessa en vain vielä tiennyt, että tulisin palaamaan sinne vielä monta kertaa uudestaankin...

Ja tästä matka jatkuu taas ensi postauksessa!