Sisällön tarjoaa Blogger.

Matkamuistoja: Klovnit Ilman Rajoja, Puola 2012

Taas muistellaan vähän vanhoja! Menneitä matkajuttuja olen kirjoittanut jo Cambodzan Angkor Watista, Elephant Villagesta Laosissa, sirkuskoulusta Ukrainassa ja animaattorin työstä Espanjassa.

Tällä kertaa tulee asiaa yhdistyksestä nimeltä Klovnit Ilman Rajoja, johon myös minä kuulun. Yhdistyksen tarkoituksena on tuoda iloa ja naurua sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei välttämättä muuten kovin paljoa ole. Klovnit Ilman Rajoja vie klovni- ja sirkusesityksiä lapsille, jotka elävät vaikeissa olosuhteissa kuten kaduilla, pakolaisleireillä, lastenkodeissa ja erilaisilla kriisialueilla. Lapsille pidetään myös työpajoja, joissa he pääsevät itse kokeilemaan sirkuslajeja ja leikkimään esiintyjien kanssa.

Ensimmäinen Klovnit Ilman Rajoja -yhdistys perustettiin Espanjassa vuonna 1993 ja tällä hetkellä toiminnassa on Suomen lisäksi 10 maata. Yhdistyksillä on myös kansainvälinen kattojärjestö Clowns Without Borders International (http://www.cwb-international.org/) Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja yhdistyksellä on eettiset säännöt, joiden mukaan esiintyjät eivät saa mm. puuttua millään lailla kriisialueen tilanteeseen tai tuoda omia mielipiteitään esiin koskien maan kulttuuria, uskontoa tai rotua. Lapset ovat pääyleisönä ja heidän ilahduttaminen esiintyjien päätehtävänä.

Olen ollut mukana kahdella Klovnit Ilman Rajoja -matkalla, joista ensimmäinen tapahtui 2012 Puolan Wroclawiin. Projektien suunnittelu aloitetaan yleensä noin vuotta aikaisemmin etsimällä kontakteja kohdemaahan, hakemalla apurahoja ja valitsemalla työryhmä. Puolassa mukana oli kaksi klovnia, kaksi sirkustaiteilijaa ja yksi muusikko. Lisäksi Suomessa sekä Puolassa oli henkilöt, jotka koordinoivat matkaa.

Esitys laitettiin kasaan kahden viikon harjoitusjaksolla kesäkuun puolessa välissä ja ennen matkaa käytiin vielä tekemässä kenraaliharjoitus Punavuoren Vastaanottokeskuksessa Helsingissä. Kenraaliharjoituksen jälkeen seuraavana aamuna hypättiinkin lentokoneeseen ja lähdettiin kohti Puolaa.

En ollut ennen käynyt Puolassa ja olikin hauska päästä tutustuman myös uuteen maahan. Aikataulu perillä oli hyvin tiivis ja kuuden päivän aikana kerkesimme käydä esiintymässä kahdeksan kertaa. Kävimme esiintymässä mm. kehitysvammaisten down -lasten ja -nuorten päiväkeskuksessa, romanikerjäläisille järjestetyllä piknikillä puistossa, orpokodissa, sairaalassa sekä vanhainkodissa. Wroclawissa oli samaan aikaan myös Unescon alaisuudessa järjestetty Brave Kids -festivaali, joka toi köyhiä lapsia ympäri maailman Puolaan. Pääsimme katsomaan näiden lasten esityksiä ja myös esiintymään heidän kanssaan mm. vanhainkodissa.

puola2012-01

puola2012-09

puola2012-05

puola2012-03

puola2012-02Yllä olevat kuvat on otettu Klovnit Ilman Rajoja nettisivuilta ja kuvaaja on Gabriel Almagro.

Vaikka aikataulu oli tiukka eikä vapaapäiviä ollut, oli meillä aikaa tutustua myös Wroclawin kaupunkiin. Nautittiin alkukesän auringonsäteistä Keski-Eurooppamaisessa keskustassa, ostettiin marjoja ja hedelmiä kauppahallista ja oltiin hengessä mukana käynnissä olevissa futiksen EM-kisoissa. Me majoituttiin kivassa asunnossa lähellä keskustaa, josta päästiin helposti liikkumaan paikallisten apujoukkojen kanssa eri esiintymispaikkoihin. Kaupunki oli täynnä ihania ruokapaikkoja ja kahviloita, joita kävimme päivittäin testailemassa. Muutenkin Wroclaw on oli oikein positiivinen yllätys ja erityisesti mua viehätti lukuisat seinämaalaukset ja muut taideteokset.

534752_3887333334936_1415007605_n

481053_3887334534966_1126811653_n

528823_3887335214983_270701824_n

541547_3887339695095_737917458_n

532455_3887340535116_847036223_n

487204_3887360975627_528942322_n

394646_3887362135656_1191933663_n293222_3887367775797_1962899733_n

Matka oli oikein onnistunut ja tällaisia reissuja tehdessä tuntee itsekin tekevänsä jotain tärkeää. Ainakin saimme nähdä useita suloisia hymyjä viikon aikana ja itsellekin jäi hyvä mieli. Matkan aikana meille pidettiin myös luento Srebrenican verilöylystä selviytyneiden elämästä ja saimme kutsun Bosnia&Herzegovinaan viemään iloa myös heille. Ja sinne myös seuraavana vuonna lähdimmekin! Mutta teen siitä vielä oman postauksen myöhemmin.

Ei lasta ilman naurua! Lisää Klovnit Ilman Rajoja -yhdistyksestä voi lukea www.klovnitilmanrajoja.org, jossa voi myös liittyä jäseneksi, jos on kiinnostunut toiminnasta tai haluaa vain tukea klovnien hienoa työtä.

Ja jos et vielä seuraa Eat Hoop Lovea Facebookissa, voit tehdä se täällä!

Ei kommentteja