Olen usein maininnut neljän kuukauden matkani Aasiaan vuonna 2012, mutta en ole siitä varsinaista postausta koskaan kirjoittanut. Vaikka olenkin kirjoitellut monista vanhoista matkoistani postaussarjassa Matkamuistoja, en ole jotenkin jaksanut alkaa kirjoittaa tästä ensimmäisestä Aasian matkastani, sillä se tuntuu olevan niin iso urakka. Mutta nytpä keksin jakaa sitä osiin ja tästä vanhalta koneelta löytyi sopivasti kaikki kuvatkin, joten tarina alkaa nyt!
Eli tässä tulee... MATKA, JOKA MUUTTI ELÄMÄNI:
Kesällä 2012 aloin haaveilla jonkinlaisesta hyväntekeväisyysprojektista, jossa pääsisin tuomaan sirkuksen iloa köyhille tai muuten huonoissa oloissa eläville lapsille. Googlettelemalla löysin vapaaehtoisprojektin nimeltä Spark Circus. Se järjestetään aina tammi-helmikuussa Thaimassa ja sinne otetaan noin 20 sirkustaiteilijaa ympäri maailmaa. Esiintyjät kiertävät Thaimaan ja Burman rajalla esiintymässä orpokodeissa, kouluissa ja pakolaisleireillä Burmalaisille pakolaislapsille. Se kuulosti mielestäni hyvältä, joten laitoin hakemuksen menemään.
Kesän aikana puhuin asiasta myös kaverilleni Petralle. Ja hänpä innostui asiasta ja laittoi myös oman hakemuksen menemään. Syksyllä sain tiedon, että pääsisin mukaan projektiin ja hieman myöhemmin myös Petra sai tämän saman tiedon. Sekös oli mahtavaa ja alettiin heti suunnittelemaan reissua. Hieman outoa tässä oli se, ettei me Petran kanssa oltu ennen tätä mitenkään erityisen hyviä kavereita. Oltiin oltu samalla luokalla sirkuskoulussa, mutta silloin ei pahemmin kyllä vapaa-aikaa yhdessä vietetty. Oli kuitenkin hauska saada kaveri matkaan mukaan ja oltiin molemmat kouluajoista taidettu vähän muuttua ja kasvaa (lähinnä minä...), sillä huomattiin, että viihdytään ihan hyvin toistemme seurassa.
Spark Circukseen osallistujien tuli maksaa matkat Thaimaahan itse ja lisäksi kuukauden majoituksesta muistaakseni noin 300e. Lisäksi kaikkien tuli yrittää kerätä rahalahjoituksia projektin toteuttamista varten. Mitään alarajaa ei ollut, mutta tavoitteena jokaisella oli kerätä 1000 dollaria. Meistä summa kuulosti aika hurjalta ja koko kerääminen hankalalta, sillä Suomessa ei noin vain voi mitään omia keräyksiä ilman lupia järjestää. Oltiin myös molemmat kiireisiä töittemme kanssa, joten päätettiin vain lähettää rahankeräyskirjeitä eri sirkuskouluille, sirkuksille sekä yksityishenkilöille, joiden uskottiin olevan kiinnostuneita tällaisen toiminnan tukemisesta. Saatiin tällä tavoin kasaan yhteensä noin 1000 dollaria, johon oltiin ihan tyytyväisiä.
Suunniteltiin jo etukäteen menevämme Spark Circuksen jälkeen myös Kampodzaan sirkuskouluun vapaaehtoisiksi opettajiksi. Oltiin yhteydessä sinne ja he ilmoittivat ottavansa meidät mielihyvin vastaan. Niinpä koko matkan suunniteltu pituus oli ainakin reilu pari kuukautta. Haettiin myös apurahoja itsellemme matkakulujen kattamiseen ja projektien toteuttamiseen. Ajateltiin, että työprojektien jälkeen jäätäisiin alueelle myös hieman lomailemaan, mutta koska ei vielä tässä vaiheessa tiedetty saataisiinko apurahoja, ei uskallettu suunnitella lomailua liikaa. Varauduttiin siis lähtemään reissuun omalla rahoituksella, mutta toivottiin tietenkin apurahoja, jotta saataisiin kulujamme niillä katettua. Tämän vuoksi ostettiin vain menoliput eikä paluusta ollut tietoa. Molemmat myös lopetettiin muut työt projekteja varten ja annettiin asunnot pois.
Spark Circusta varten treenattiin myös konseptiin sopivat numerot ja hankittiin ohjeiden mukaiset esiintymispuvut päiväesityksiä (=värikkäät), LED-esityksiä (=valkoiset) ja tuliesityksiä (=puna-mustat) varten. Puvustuksesta oli tiukat ohjeet, jotta ne sopisivat Thaimaalaiseen kulttuuriin.
Tammikuun 13. lähdettiin sitten matkaan. Oli jännä tunne, kun oli lähdössä, muttei tiennyt milloin tulisi takaisin. Matka oli pitkä ja uuvuttava, sillä meillä oli pitkä vaihto ensin Saksassa ja Thaimaahan saavuttiin paikallista aikaa aamuyöstä, eikä koneessa nukkuminen ollut onnistunut aivan toivotunlaisesti. Lennettiin Phuketiin, sillä treenijaksomme tapahtui Koh Phanganilla. Lentokentältä otettiin tuktuk bussipysäkille ja jäätiin odottelemaan bussia, joka veisi meidät lähemmäksi kohdetta. Pitkän bussimatkan päästä, jonka aikana oli mahdotonta pitää silmiä auki, vaikka kuinka olisi halunnut katsella maisemia ja tarkkaillla milloin pitäisi jäädä pois, päästiin satamaan, josta jatkettiin laivalla Koh Samuille. Oltiin varattu sieltä ensimmäinen yö ennen treenien alkua. Lähes koko päivän satoi kaatamalla vettä. Samuille saavuttua otettiin lopen uupuneina tuktuk ja annettiin hotelimme nimi kuskille. Hän alkoi ajaa ja me onnellisina ajateltiin, että pian ollaan perillä... Mutta eipä oltukaan, sillä kuski ei millään meinannut löytää perille ja meistä alkoi tuntumaan, että ollaan kohta ajettu koko saari ympäri. Siinä vaiheessa meinasi melkein itku tulla, kun kaksi vuorokautta matkustaneena, väsyneenä, pilkkopimeässä ja vesisateessa haluaisi vain mennä nukkumaan... Onneksi kuski sai soitettua hotelliin ja sai sieltä ajo-ohjeet. Niinpä palattiin jo kohtaan, jossa oltiin aikaisemmin jo pyöritty ja päästiin perille.
Onnellinen reppureissaaja Phuketin aamussa. Voi kuinka mun vannepussin värit näyttääkin kirkkailta tuossa! Mulla on vielä käytössä sama pussi, mutta se on nykyään hieman erinäköinen, kun se on jo vähän maailmaa nähnyt...
Bussissa. Ja vielä niin kovin kalpeina.
Kaatosateessa laivalla ja vielä jaksaa hymyillä!
Uupuneina raahauduttiin läheiseen ravintolaan, jossa söin elämäni ensimmäistä kertaa ihanaa Thaimaalaista ruokaa. Ruuan jälkeen raahaudutiin takaisin hotelliin ja suoraan nukkumaan.
Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näytti valoisammalta eikä enää satanut. Pakattiin kamamme ja jatkettiin matkaa veneellä viereiselle Koh Phanganille. Ja joo, ollaan kyllä jälkikäteen mietitty, että miksi ihmeessä varattiin ensimmäisen yön majoitus Samuilta eikä Phanganilta, mutta ei sitä voi aina kaikkea tajuta... hehee.
Laivamatkan jälkeen otettiin Phanganin satamasta vielä piene vene rannalle, jossa tultaisiin kaksi viikkoa asumaan. Paikka oli sellainen, ettei sinne päässyt oikein muuten kuin veneellä. Veneessä tavattiinkin jo muita projektiin osallistuvia ja löydettiin heidän opastuksella perille.
Ja tästä matka jatkuu seuraavassa postauksessa...
Ei kommentteja