SUURI AASIA-POSTAUS JATKUU... Ensimmäisen osan mun ja kaverini Petran Aasian seikkailuista voi lukea täältä ja toisen osan täältä. Bangkokin jälkeen matka jatkui Thaimaan pohjoisosaan ja Mae Sotin kaupunkiin...
Mae Sot on kaupunki lähellä Burman rajaa ja sen alueella on paljon Burmalaisia pakolaisia. Rajan läheisyydessä on myös muutama pakolaisleiri. Me Spark Circuslaiset majoituttiin majatalossa nimeltä Ban Thai. Majoituminen tapahtui pareittain ja me Petran kanssa, eli Team Finland, asuttiin samassa huoneessa. Oli kiva päästä levittämään tavaransa jonnekin, kun tiesi, että täällä samassa paikassa tullaan pysymään koko kuukausi. Täältä pakattiin aina välineet ja itsemme kahteen autoon, joilla matkustettiin esiintymispaikkohin. Välillä matkat olivat lyhyempiä ja välillä pidempiä.
Ensimmäisinä päivinä tehtiin hullut määrät vanteita vesijohtoputkesta, sillä jokaiseen paikkaan, jonne mentiin esiintymään, jätettiin työpajojen jälkeen joitain sirkusvälineitä (vanteita, palloja ja muita jongleerausvälineitä). Putket piti siis ensin katkoa oikean pitusiksi, liittää päät yhteen ja teipata kivan värisellä teipillä. En ollut ikinä elämässäni nähnyt niin paljon vanteita! Ja itseasiassa tää oli ensimmäinen kerta kun tein itse vanteita.
Sitten vihdoin esiintymiset alkoivat! Me puettiin esiintymisvaatteet aina valmiiksi päälle jo ennen lähtöä, joten esiintymispaikkaan saavuttua lapset näkivät meidät heti ja yleensä juoksivat innoissaan jo vastaan autoja. Etukäteen jaettuen tehtävien mukaan osa jäi heti autosta noustessa viihdyttämään lapsia ja näyttämään heille pieniä temppuja ja osa meni valmistamaan esiintymispaikan ja etsimään sähköä musiikille. Heti kun lava oli valmis, oli aika koota lapset sen eteen ja aloittaa show. Esityksen jälkeen lapset jaettiin ryhmiin ja pidettiin työpajoja. Jokaisella oli taas oma vastuu alue eli osa piti työpajoja, joku kellotti vaihtoja jne.
Ensimmäisenä käytiin esiintymässä lastenkodissa. Jo tästä ensimmäisestä vierailusta ymmärsi kuinka tärkeää työtä tehtiin. Lapset olivat joka paikassa silmittömän iloisia tulostamme. Osassa paikoista Spark Circus oli vieraillut jo aikaisempina vuosina ja lapset tiesivät mitä oli tulossa, mutta osa paikoista oli uusia eikä lapsilla ollut mitään mielikuvaa sirkuksesta. Esiintymispaikoista kirjoittaminen tuntuu todella vaikealta, sillä pääni on niin täynnä kokemuksia ja tunteita, joita en tule ikinä unohtamaan ja tuntuu, ettei sanat riitä niitä kuvailemaan. Hienoja hetkiä oli paljon, mutta mieleen parhaiten ovat jääneet pienet tilanteet, joissa lapset esimerkiksi vain halusivat tulla syliin, pyysivät meitä jäämään syömään kanssaan yksinkertaisen riisi ja kasvis-illallisen tai lauloivat meille. Esityksistä lapset olivat aina haltioissaan ja sirkus viihdyttii kulttuurirajojen yli.
Yritimme ottaa paikallisen kulttuurin mahdollisimman hyvin huomioon, mutta välillä tapahtui aikamoisia kardinaalimokia, kuten kerran koulussa, jossa esiinnyimme suuren Buddha-patsaan edessä. Petran esitys oli tältä kerralta jätetty pois, sillä notkeusnumerossa hän osoittelee jaloillaan milloin minnekin, joka ei Thaimaalaisessa kulttuurissa ole ollenkaan hyväksyttävää. Pahinta olisi osoittaa jaloillaan Buddhaa ja mitenkäs mä aloitinkaan oman numeroni patsaan edessä... no, nousemalla käsinseisontaan jalat Buddhaan osoittaen. Hups. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut paheksuvan sitä. Kukaan ei myöskään tuntunut pitävän pahana sitä, että Petra koskettaa esityksessään jaloillaan omaa päätänsä, jota oltiin aluksi mietitty. Hauskaa oli myös katsella nuoria munkkipoikia, jotka kyllä yleisössä käyttäytyivät hillitysti, mutta samalla kuvasivat esitystä kännyköillä! Ja nähtiinpä reissun aikana munkkeja myös pyörittämässä vanteita, vaikka esimerkiksi tanssiminen on heiltä kielletty...
Kun sanoja on vaikea löytää, niin antaapa kuvien puhua puolestaan. Niitä kun kyllä riittää!
Juuri kyseissä koulussa, jossa esiinnyttiin Buddhan edessä.
Esiintymässä sairaalan pihalla. Käytiin myös kiertämässä osastoilla, joissa hymyä oli aika vaikea pitää yllä, kun näki kuolemansairaita potilaita ja sairaalan tason. Ei ollut aivan samanlainen laitos, kun mihin on Suomessa tottunut... Osa potilaista ilahtui nähdessään meidät, osa oli liian väsyneitä edes katsomaan. Käytiin myös vastasyntyneiden osastolla, joka oli aika jännää.
Eräässä paikassa lapset esittivät meille tanssia pitkien bambukeppien väleissä hyppien.
Esiintymässä jonkinlaisessa lasten oikeuksien tapahtumassa.
Lapset seuraavat kiltisti työpajan vetäjää. Työpajojen pitäminen lapsille ei ollut ollenkaan niin hankalaa, kuin aluksi ajattelin, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Yleisesti lapset olivat vielä erittäin kilttejä ja kohteliaita, vaikka olivatkin innoissaan. Opetustyö poikkesi täysin siitä millaista on pitää sirkustyöpajoja Suomessa. Lapset halusivat aidosti oppia ja kunnioittivat välineitä ja opettajia.
Usein menimme päivällä ensin esiintymään johonkin paikkaan ja palasimme esityksen ja työpajojen jälkeen kotiin syömään ja lepäämää. Illalla menimme vielä samaan paikkaan uudestaan tai uuteen paikkaan tekemään tulishown. Muistan ajatelleeni yllä olevassa koulussa, että nämähän taitavat olla ihan hyvin toimeen tulevia lapsia, kun he näyttivät niin siisteiltä koulupuvuissaan. Illalla palasimme tekemään tulishown viereiselle kentälle ja näimme miten lapset asuivat melkein hökkelikylässä ja tulivat paikalle aivan resuisissa vaatteissa. Tunsin itseni aika hölmöksi. Toinen kerta, kun tunsin itseni aivan idiootiksi, oli lastenkodissa, kun huomasin erään pienen pojan pitävän sandaaleja, joissa oli pieni korko. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onkohan hänestä noloa pitää tyttöjen kenkiä, vaikka oikeasti hän oli varmasti vain onnellinen, että edes omisti kengät...
Vaikka matkan varrella tottuikin jos jonkinlaisiin hiekkakasoihin esiintymispaikkana, tuli aina silloin tällöin silti yllätyksiä. Kerran LED- ja tulishown esiintymispaikkana oli ruohokenttä, joka oli suurien roskakasojen vieressä. Lisäksi kenttä oli täynnä eläinten jätöksiä! Mutta eipä siinä auttanut kuin potkia vähän suurimpia kakkoja sivuun ja toivoa parasta, kun meni maahan pyörimään. Onneksi oli pimää. Toisen kerran taas pidimme kaikille avoimen esityksen Mae Sotin kaupungissa ja luulimme menevämme jonnekin hienolle stadionille esiintymään. Stadion osoittautuikin pieneksi ja ränsistyneeksi urheilukentäksi, mutta ei se menoa haitannut.
Nyt tuli jo sen varran paljon juttuja ja kuvia, että loppuosa Mae Sotin seikkailuista pitää jättää seuraavaan osaan, muuten kukaan ei jaksa kahlata näitä läpi...
Loppuun kuitenkin vielä video vannenumerostani, jota esitin pitin Burman rajaa:
http://www.youtube.com/watch?v=5OI93iFEVl8
Sekä video yhteisestä tuli/lopputanssista:
http://www.youtube.com/watch?v=Rj0fLDrCcFU
Pysykää kuulolla, matka jatkuu taas pian!
Ei kommentteja