Vielä vähän koliikkijuttua (sori niille, joita ei ollenkaan kiinnosta)! Nyt kun meidän koliikki on ohi, on tullut vähän mietittyä millaisia mahdollisia vaikutuksia sillä on vauvan myöhempään elämään ja kehitykseen. Meillähän koliikki alkoi kaksi viikkoisena ja iltahuutoa kesti kaksi kuukautiseksi asti aivan joka päivä. Parin kuukauden iässä alkoi pikku hiljaa helpottamamaan niin, että itkua oli vähemmän aikaa tai päiviä jäi kokonaan väliin ja kolmen kuukauden iässä itkut illasta olivat täysin loppuneet. Olo oli tietysti helpottunut, mutta kaikki ei ollut vielä ihan ohi, sillä vaikka illat rauhoittuivat, muuttuivat päiväunet vain 15-45min pätkiksi, joille aina käydään aivan hirveän väsymyshuudon kautta. Nyt Lunalla tuli juuri 4 kuukautta täyteen ja päiväunetkin on vähän pidentyneet ja parantuneet viimeisen muutaman päivän aikana. Joten jospa meilläkin vielä joku päivä olis ihan helppoa ja kivaa, hehe!
Koliikin vaikutus perheeseen
Koliikilla voi olla sekä lyhyt- että pitkävaikutteisia seurauksia. Koliikki aiheuttaa helposti stressiä koko perheelle ja esim. äidin stressi voi vaikeuttaa/katkaista imetyksen. Meillä ei onneksi ole ollut sen kanssa ongelmia. Koliikki voi vaikuttaa myös negatiivisesti perhesuhteisiin, kun kaikki ovat väsyneitä ja kiukkuisia tai aiheuttaa köyhtyneen äiti-lapsi suhteen ja siksi itsekin aloin miettimään millainen kiintymyssuhde Lunalle muidostuu...
Vaikka koliikkiaika oli raskasta ja mä kärsin siitä lähestulkoon yksinäni, kun Rio oli illat töissä, on se kokemuksena ehkä ennemminkin vain vahvistanut meidän suhdetta. Väsyneenä tietysti tuli tiuskittua toiselle milloin mitäkin eikä se mitään parisuhteen kulta-aikaa todellakaan ollut, mutta aika harvoin vauva-aika varmaan on... Me kuitenkin selvittiin siitä yhdessä ja se on yksi vaikeista vaiheista lisää meidän elämässä, joista ollaan tämän suhteen aikana selvitty!
Koliikin vaikutus lapseen
Koliikkivauvoista on tehty kaikenlaisia tutkimuksia ja niiden mukaan koliikista kärsiville saattaa tulla tilapäistä kehityksen viivästymää sekä käyttäytymis- ja tempperamenttiongelmia. Meillä ei ainakaan toistaiseksi kehityksessä ole ollut mitään ongelmia, vaan päin vastoin Lunahan rupesi kääntyilemään jo 7 viikon ikäisenä, vaikkei siihen mennessä ollut edes viettänyt lattialla kovinkaan paljoa aikaa. Se on muutenkin tosi jäntevä ja vahva. Varmaan siinä selkä kaarella huutaessa voimatkin vahvistunut, heh.
Tempperamenttiongelmat mä puolestaan kyllä tunnistan, sillä Luna saattaa ensin hymyillä ja alkaakin huutamaan kurkku suorana lähes silmän räpäyksessä. Varsinkin väsyneenä sen on vaikea hallita itseään ja saattaa tulla aivan hysteeriseksi, jos ei saa rauhaa nukahtaa. Ja tätähän me epäilläänkin koliikin "syyksi", itsesäätelyn kehittymättömyyttä.
Monilla koliikkivauvoilla ilmenee myöhemminkin uniongelmia, mutta erään tutkimuksen mukaan koliikin vaikutus nukkumiseen ja tempperamenttiin ei näy enää 12 kuukauden jälkeen. Luna on alusta asti nukkunut yöt aivan hyvin sitten kun on nukahtanut. Tai mä en ehkä ole oikea ihminen sanomaan mikä on hyvin nukkuva vauva ja mikä ei, kun Alexan kanssa on ollut jos jonkin näköistä univaikeutta ja siihen nähden Luna on nukkunut tähän mennessä erittäin hyvin. Mä olen sitä mieltä, ettei näin pienen vauvan "kuulukaan" nukkua koko yötä putkeen, vaan on aivan luonnollista, että herää muutaman kerran syömään ja tarkistamaan, että äiti on vielä vieressä. Mutta siitä olen tyytyväinen, että heräilyjä on oikeasti vain muutama yössä eikä 10-20 kertaa niinkuin joskus Alexan kanssa...
Lunan ihana purulelu on saatu PikkuPastellilta.
Koliikin vaikutus kiintymyssuhteeseen
Luin koliikin vaikuttavan usein joko hieman etäiseen äiti-lapsi suhteeseen, jossa (väsynyt) äiti hoitaa rutiininomaisesti vauvan tarpeet, muttei kykene mihinkään "ylimääräiseen" tai sitten hyvin läheiseen kiintymyssuhteeseen, kun äiti haluaa vastata lapsen jokaiseen pienimpäänkin inahdukseen pelätessään itkun taas alkavan. Koliikkivauvat tottuvat usein olemaan paljon sylissä tai kannettuna, joka tietysti edesauttaa hyvää suhdetta. Kannan Lunaa vieläkin aika usein repussa, mutta en enää samalla tavalla kuin alussa. Kolme kuukautta kannoin nimittäin häntä lähes koko hereilläoloajan ja sellaisen jälkeen kaipaa kyllä välillä niitä päiväunia, jotka hän nukkuisi sängyssä tai vaunuissa.
Itse olen miettinyt näitä juttuja aika paljon, sillä en ole mitenkään pystynyt vastaamaan jokaiseen Lunan itkuun, kun on myös toinen lapsi. Meillä on ollut ja on vieläkin usein tilanteita, joissa Luna alkaa itkeä esim. sitterissä, vaunuissa tai repussa, mutta en vain pysty heti ottamaan häntä sieltä pois, jos olen juuri kiinni jossain muussa asiassa. Näitä tilanteita tulee suhteellisen usein ja ne tottakai harmittaa, mutta yritän aina kuitenkin puheella rauhoitella Lunaa eikä häntä tietysti koskaan jätetä yksin mihinkään itkemään. Ja tämä on varmasti monen vauvan osa, jolla on sisaruksia, kun aina ei vain voi revetä joka paikkaan...
Omat menetetyt mahdollisuudet
Lunan koliikki on vaikuttanut mun tekemisiin itse asiassa tosi paljon. Mun on pitänyt kieltäytyä mm. jo uusista opetustöistä, jotka olisivat olisivat olleet ajankohtaan juuri sopivan kevyitä raskauden jälkeen sekä esiintymiskeikoista. Suunnittelin myös aloittavani jo opetustyöni, joita tein ennen raskautta, mutta se ei ole mahdollista, sillä en ole vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa (ja jos joku ihmettelee miksi menisin nyt jo töihin, kun vauva on vielä niin pieni, niin tässä puhutaan vain parista kolmesta tunnista sunnuntaisin). Ja kun en mene töihin, täytyy jonkun muun tehdä ne työt sillä aikaa, joka laittaa ajattelemaan, että mitäs jos se joku muu onkin mua paljon parempi eikä mua enää tarvita... Lisäksi pääsin mukaan aivan mahtavaan GreenStreetin Cake Lovers -projektiin somettajille, bloggaajille ja muille vaikuttajille, mutta en ole pystynyt niihin tapahtumiin osallistumaan, kun ne on olleet iltaisin juuri Lunan nukkumaanmenoaikaan. Vaikka en ole vielä mitenkään erityisesti kaivannut omaa aikaa, olisi nämä olleet todella mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja! Ja omasta ajasta puheen ollen, mähän olen Lunan synnyttyä käynyt ehkä kolme kertaa yksin lähikaupassa (joista kaksi kertaa taisi olla ensimmäisen parin viikon aikana) sekä vienyt Alexan muutaman kerran kerhoon, jossa menee noin 7 minuuttia ja muuten olen ollut Lunan kanssa aivan kaiken aikaa...
Mutta vaikka tää tilitys voi kuulostaa katkeralta, niin sitä en ole. Miksi olisin, kyseessähän on mun oma rakas lapsi, jota ollaan haluttu. Tää oli vaan vähän odotettua raskaampi vaihe ja jossain myöhemmässä vaiheessa mulla on taas mahdollisuuksia jatkaa omiakin juttuja. Ja nyt ollaan jo menossa sitä aikaa kohti, kun olen henkisesti palautunut koliikkivaiheesta ja päässyt aloittamaan mm. treenaamisen.
Miten muilla koliikkivauvojen vanhemmilla koliikki on vaikuttanut perheeseen? Tai onko koliikin vaikutus näkynyt lapsessa jotenkin myöhemmin?
Ei kommentteja