Voiko kaukosuhde toimia?

Ajattelin kirjottaa vähän sellaisesta aiheesta kuin kaukosuhteet. Olen aina ollut sitä mieltä, että ne on aivan tuhoontuomittuja ja liian hankalia toteuttaa. Siis ainakin silloin, kun suhde vasta alkaa ja asutaan eri paikoissa. Jo seurustelivilla pareilla eteen tuleva väliaikainen erilläänolo saattaa olla helpommin selvittävissä. Säälivänä katselin nuorempana kavereita, joilla oli Suomen sisäisiä kaukosuhteita, sillä jo ne näyttivät kovin hankalilta. Kaverit istuivat aina puhelimet kourassa tai tietokoneen edessä suunnitellen milloin olisi seuraava kerta, jolloin pääsisi tapaaman rakkaansa. Kalliiksikin se näytti tulevan, kun koko ajan pitää matkustaa edestakaisin. Harvoihin tapaamisiin tuntui myös latautuvan niin paljon odotuksia, että ne saattoivat loppujen lupuksi päätyä riitelyyn. Jokaista ihanaa yhdessä vietettyä viikonloppua varjosti tietenkin myös se, että sunnuntai-iltana ero olisi taas edessä. Suhdetta, jossa toinen asuisi eri maassa, en osannut edes kuvitella.



Itselleni kaukosuhteet tuntuivat vuosikausia niin mahdottomilta, että aina jos tapasin jonkun uuden mielenkiintoisen tuttavuuden, en halunnut edes jatkaa tutustumista, jos kuulin hänen olevan toiselta paikkakunnalta. Olen kokenut elämässäni myös pari lomaromanssia, jotka eron koittaessa jatkuivat jonkin aikaa netissä viestitellen. Näissä tapauksissa tiesin kuitenkin sisimmässäni jo eron hetkellä, että ei me enää tämän jälkeen nähdä. Netissä juttelu oli vain pehmeä lasku unohdukseen...

En siis todellakaan ollut etsimässä mitään romanssia Balilta tai mistään muustakaan maasta, mutta aina asioita ei voi suunnitella etukäteen... Rio oli musta ensinäkemältä tosi kiinnostava tyyppi ja ihanan aito. Aika, joka vietettiin Balilla, oli mahtavaa ja poislähtö tuntui tosi paskalta. En kuitenkaan voi sanoa, että olisin ollut rakastunut heti silloin, vaan pois lähtiessä enemmänkin hämmentynyt ja varma siitä, että haluaisin vielä tavata uudestaan.



Kotiin palattuani alkoi skypettäminen (pahoittelut verbimuotoni...). Käytin Skypeä ensimmäisen kerran Balilla, kun Petra ja Rio opetti mua käyttämään sitä. Ja täytyy kyllä sanoa, että sehän on mahtava keksintö! On aivan eri asia puhua ja nähdä toinen ihminen, kuin vain kirjoitella. Me skypetettiin Rion kanssa lähes päivittäin ja vaikken olisi aluksi uskonut, niin siinä oppi kyllä tuntemaan toista paremmin. Vaikka olihan siinä huonojakin puolia... Ensinnäkin meillä oli viiden tunnin aikaero, joka hieman hankaloitti asiaa. Koita siinä sitten löytää yhteistä aikaa, kun molemmilla on kuitenkin työt ja muutkin menot. Yleensä skypetettiinkin Rion yöllä. Olin tuohon aikaan varmaan kamala kaveri ja muutenkin ärsyttävä, kun yritin löytää aikaa Skypelle, mutta myös pitää ystävyyssuhteistani kiinni. En todellakaan halunnut olla tyyppi, joka elää elämäänsä vain netin välityksellä. Onneksi mun kaverit on niin ihania, että ymmärsi mua (ainakin jotenkin). Aina myöskään yhteydet ei pelanneet, joka oli tosi turhauttavaa. Suomalaisena sitä on tottunut, että netti on lähes aina hyvä, mutta Balilla se ei toiminut ihan niin helposti... Aluksi Rio kävi nettikahvilassa skypettämässä, sillä niillä ei ollut kotona nettiä, joka myös vähän hankaloitti aikataulutusta. Nettikahvilassa oli myös tietenkin muita ihmisiä, jotka saivat toisinaan nauttia esim. Rion kitaran soitosta ja laulusta mulle! Vaikka olihan se nyt aika söpöä, että se vähät välitti mitä muut ajattelee ja halusi vain ilahduttaa mua...

Meidän skypettämistä jatkui 9 kuukautta. Joo, luit oikein. 9 pitkää kuukautta! Sitten mä menin käymään Balilla. Oltiin puhuttu jo pitkään, että meidän on pakko nähdä vielä uudestaan ja katsoa mitä mitä tulee tapahtumaan, sillä ei me mitään ikuista Skype-suhdetta haluttu. Päivän selvää oli, että mun oli helpompi mennä Balille käymään, kuin Rion Suomeen ja niinpä mä lähdin kuukaudeksi Balille heti vuoden 2013 vaihduttua.

Oli ihan superjännittävää nähdä uudestaan ja lentokoneessa rupesin kiemurtelemaan sitä enemmän mitä lähemmäs Denpasaria tultiin. Tuloportista ulos kävellessäni mietin, että mahdankohan mä ees tunnistaa sitä... Ja hetken se kestikin pyöriä siellä satojen mustatukkaisten Aasialaisten seassa, ennen kuin se oli mun edessä... Just semmosena kuin muistinkin (paitsi vähän piedempänä kuin muistin ja vähän enemmän treenanneena).



Vaikka oli ihanaa nähdä uudestaan, olin aluksi aika stressaantunut, sillä yritin liikaa koko ajan analysoida miltä musta tuntui ja halusinko todella olla tuon ihmisen kanssa. Tiesin, että meillä oli vain kuukausi aika päättää miten suhde jatkuisi, sillä mahdollisuutta reissata koko ajan edestakaisin ei vain ollut. Alku ei siis ollut aivan ruusuista, mutta jossain vaiheessa tajusin, että mun on pakko vain rentoutua ja nauttia lomasta. Se auttoi ja sen jälkeen alkoikin tuntua tosi hyvältä...

Kuukauden lopussa oli varmaa, että haluttiin olla yhdessä ja alettiin suunnittelemaan Rion Suomeen tuloa. Ensin mun oli kuitenkin aika lähtä kotiin. Ero oli tuskainen, muttei niin paha, kuin ensimmäisellä kerralla, sillä nyt tiedettiin, että tullaan varmasti vielä näkemään. Niinpä palasin Suomeen ja alkoi neljän kuukauden viisuminjärkkäysrumba. En mene nyt viisumi- ja muihin paperiasioihin sen enempää, mutta sanon vain, että se oli ehkä hankalinta ikinä. Oli myös raskasta hoitaa asioita kahdesta eri maasta ja tuntui, että kaikki aika mikä meillä oli, meni viisumista puhumiseen. Tuohon aikaan meidän elämään tuli myös uusi pelastaja, Viber, jolla pystyttiin puhumaan ilmaisia puheluja. Oli aivan uskomaton tunne, kun pystyi puhumaan toisen kanssa normaalisti puhelimessa. Se myös auttoi meidän aikatauluongelmiin, kun ei tarvinnut aina olla tietokoneen ääressä.

Sitten neljän kuukauden päästä siitä, kun oltiin viimeksi nähty, Rio tuli Suomeen.

Tänä päivänä mun mielipiteet kaukosuhteista ovat siis jonkin verran muuttuneet. Tiedän, että kaikki on mahdollista, jos rakkautta ja tahtoa vain löytyy. Kaukosuhteet vaativat molemmilta paljon työtä, uhrautumista ja luottamusta. Jos luottamus ei ole sata prorenttista, voi suhteen unohtaa, sillä se on oikeastaan ainut asia, mikä kaukosuhteessa merkitsee.



Muille kaukosuhteessa eläville haluaisin lähettää terveisiä, että jaksakaa vain, joku päivä se helpottaa. Mutta älkää hukatko itseänne ja kuunnelkaa sydäntänne. Elämässä voi myös tehdä virheitä, eikä se aina ole niin vaarallista. Olkaa rohkeita ja kokeilkaa! Se on aina parempi vaihtoehto, kuin jäädä katumaan tekemättömiä asioita. Rakkauden löytäminen ei ole niin päivänselvää ja jos on onnekas ja sellaisen löytää, kannattaa sen vuoksi vähän taistellakin.

Tulipas romanttista löpinää näin sunnuntai-illan päätteksi. Mutta jottei meistä tulisi liian lälly kuva, niin kyllä se arki koittaa kaikilla ja pian romanttiset kitaraserenaadit on unohtuneet ja sitä jo riidellään siitä kumman vuoro on tiskata...

Onko mulla kokemuksia kaukosuhteista? Onnistumisia vai epäonnistumisia?