Aikaisemmat osat, joissa liikutaan Thaimaassa, Cambodsassa, Laosissa ja Indonesiassa, voi lukea täältä: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs. Eli katoppa ne ensin, jos et tiedä missä mennään!
Gileiltä matka jatkui Lombokin puolelle Sengiggiin, josta meillä oli suunnitelmissa erota hetkeksi Petran kanssa. Petra nimitttäin halusi tehdä trekkausretken Indonesian toiseksi korkeimmalle tulivuorelle Gunung Rinjanille ja minä puolestaan halusin päästä surffaamaan. En ole mitenkään erityisen eräihminen ja vaikka trekkausretki kuulosti toki munkin mielestä houkuttelevalta, niin ajattelin sen olevan vähän hurja ilman mitään kunnon varusteita kuten takkia tai muita lämpöisempiä vaatteita. Ja ne mun hienot lähestymiskengätkin olivat osoittautuneet erittäin hiertäviksi, joten vaeltaminen missään läpsyköissä ei houkutellut. Mutta Petrapa on sellainen eräjorma, ettei sitä pikku puutteet varusteissa haitannut ja sinne se lähti leggingseissä ja mun treenihousuissa, joita olin heittämässä roskiin. Takkia ei ollut, mutta mitäpä tuosta. Kyllä Suomalainen pärjää!
Ennen Petran lähtöä vietettiin kuitenkin pari päivää Sengigissä. Siitä paikasta ei tosin jäänyt mitkään kovin ihmeelliset muistot. Sää oli tosi pilvinen ja paikka täynnä vain keski-ikäisiä turisteja. Käytiin kuitenkin kävelemässä vähän ympäristössä ja löydettiin aivan mustahiekkainen ranta ja hienoja kallioita.
Vietettiin myös Sengiggissä sateinen ilta, jolloin oltiin vähän murheellisia. Olin jutellut aika paljon netissä sen Lovinalaisen pojan kanssa ja oltiin tultu siihen johtopäätökseen, että ei ehkä kannata enään jutella, kun ei kuitenkaan tulla enää näkemään toisiamme. Se oli tietenkin ihan fiksu päätös, mutta kuitenkin se vähän kaiversi mun mieltä. Petrakin oli jotenkin alokuloinen ja molemmilla oli jo mielessä se, että kohta tää reissu loppuu ja palataan taas Suomeen. Oltiin nimittäin ennen Balille lähtöä ostettu myös lentoliput kotiin, sillä Petralle oli tulossa työkeikka, jonnne sen piti ehtiä. Pohdin siinä ensin, että olisin vielä jäänyt johonkin vähäksi aikaa itsekseni pyörimään, sillä mulla ei ollut mitään kiirettä kotiin, mutta tiliäni tutkailtuani päätin, että on ehkä parempi kuitenkin ottaa sama lento Petran kanssa. Näissä tunnelmissa siis istuttiin baariin, josta sai kaksi viiniä yhden hinnalla ja kuunneltiin bändin soittamia surullisia biisejä ja katseltiin vesisadetta...
Viini piristi mieltä kuitenkin sen verran, että loppujen lopuksi illasta tulikin aika ikimuistoinen. Päädyttiin paikallisten mukana johonkin diskoonkin, jossa myös soitti live-bändi. En nähnyt koko paikassa kuin ehkä pari naispuolista asiakasta, jotka istuivat nätisti seinien vierillä varjoissa. Voi siis arvata millainen oli reaktio, kun me paukattiin sisälle ja suoraan miehiä täynnä olevalle tanssilattialle. Loppuilta menikin siellä tanssilattialla riehuessa. Aina välillä näin sivusilmällä Petran vilahtavan jossain ja mietin, että onkohan se pulassa vai onkohan sillä vain hauskaa. Itselleni osui onneksi joku teini-ikäinen tanssipartneri, joka tanssitti mua ihan kohtalaisen kiltisti.
Kuvien perusteella minähän en juonut mitään.
Seuraavana aamuna olikin aika erota, sillä mä jatkoin matkaa Lombokin Kutalle ja Petra jäi valmistautumaan Rinjanin valloitukseen.
Mun Kutan reissu oli kyllä ihan turha, sillä tajusin, että siellä oli aivan liian isot aallot, ensikertalaiselle surffata. Tuli vähän jo paniikki, että missäs mä sitten pääsisin surffaamaan, kun päiviä ei kuitenkaan ollut enää ihan kauheasti jäljellä. Muilta surffaajilta sain kuulla karun totuuden, jota olin yrittänyt vältellä, että Balin Kuta olisi paras paikka aloittaa surffaus. En olisi halunnut mennä Kutalle, sillä olin kuullut siitä vain huonoa, mutta tahdoin surffaamaan kuitenkin niin paljon, että pakkohan se oli sitten ottaa kohteeksi. Vietin kuitenkin yhden ihan hauskan illan Lombokin Kutalla rantabileissä ja tutustuin muutamiin muihin reppureissaajiin.
Lapset leikkimässä Lombokin Kutalla. Vuoroveden takia vesi oli kaukana, eikä uimaan päässyt. Rannan hiekka taas oli niin pehmeää, että sinne upposi nilkkoihin asti ja käveleminen oli tosi raskasta.
Yksi päivä Lombokin Kutalla sai siis riittää ja aloitin matkan kohti takaisin Balia. Päätin kuitenkin pyörähtää paluumatkalla myös Gili Airilla, jossa oli sopivasti Full Moon Partyt.
Tykkäsin Gili Airista ehkä Gileistä eniten, sillä se oli sopivasti Trawanganin ja Menon välimuoto. Sopivasti elämää, muttei kuitenkaan mikään partyparatiisi. Full Moon Partyt oli tosi kivat, sillä mikä voiskaan olla hauskempaa, kuin tanssia rantahiekassa tähtien alla. Partyjen jälkeisenä aamuna kävin ökykalliissa nettikahvilassa ja luin viestin siltä Lovinalaiselta pojalta, että se tulee tapaamaan mua Padangbaihin tänään. Aha. Oho. No, tein siinä sitten extempore päätöksen lähteä sen luokse, vaikka alun perin olin suunnitellut olivani Airilla enemmänkin kuin yhden päivän. Niinpä parin tunnin päästä istuin jännittyneenä laivalla tulossa takaisin Balin puolelle.
Ja siellä se poika sitten odotti mua, kun laiva tuli satamaan. Se oli siellä kaverinsa kanssa, jonka olin myös tavannut Lovinassa. Hetki siinä ihmeteltiin, että mitäs sitten tehtäisiin ja päätettiin lähteä yhdessä Amediin, joka on pieni rantakaupunki Balin itärannikolla.
Vietettiin Amedissa pari päivää. Paikkana Amed tuntui kovin rauhalliselta ja aika tylsähköltä, mutta kyllä me siellä saatiin aikaa ihan hyvin kulumaan. Istuskeltiin rannalla, katseltiin auringonlaskua mäen päällä ja tutustuttiin toisiimme. Sitten oli kuitenkin aika jatkaa matkaa, sillä mä halusin edelleen sinne surffaamaan. Niinpä otettiin suunnaksi Kuta.
Kutalla pääsiin vihdoin rannalle, jossa oli sopivan kokoiset aallot alottelijalle. Palkkasin rannalta opettajan, että pääsisin alkuun. Lovinalainen poika olisi tietysti voinut neuvoa mua myös, mutta se on kiellettyä Kuta Beachilla, ellei omista virallista opetuslupaa. Ensin kuivaharjoiteltiin hiekalla ja kun laudallenousemisen teoria sujui, oli aika siirtyä veteen. Balilla on se ihanaa, että vesi on niin lämintä, ettei tarvitse märkäpukua. Ihan pelkissä bikineissä surffaamista en kuitenkaan suosittele, sillä ne ei välttämättä siinä vauhdissa pysy päällä. Shortsit on jees ja surffipaita suojaa pikkuruhjeilta ja palamiselta. Mullahan oli niinkin pro-kamat päällä, kuin trikooshortsit H&M:ltä ja trikoopaita VILA:sta. Eli ei ne välineet, vaan ne taidot... Täytyy sanoa, että mua aluksi vähän kyllä jännitti lähtä sinne aaltojen sekaan. Ensin mun opettaja työnsi mulle vauhtia sopivan aallon tullessa ja sitten yritin kavuta itse ylös. Pääsin muistaakseni tokalla tai kolmannella kerralla seisomaan ja se oli ihan mahtava tunne, vaikkei aallot mitään supersuuria olleetkan. Sirkuksen takia mulla on aika hyvä tasapaino, joka tietysti hieman auttoi asiaa. Sen jälkeen piti opetella itse melomaan aallon tullessa ja saada vauhtia lautaan ennen kuin voi yrittää nousta. Opin homman melko nopeasti, mutta kyllä siinä välillä tuli mentyä ihan kunnolla nurin. Koko homma oli kuitenkin niin hauskaa, ettei voinut muuta kuin nauraa. Ihan hyvää treeniäkin se oli, sillä seuraavana päivänä oli kylki kummallisesti kipeenä ja käsissä tuntui melominen.
Asento ei ehkä oo ihan oikea oppisin, mutta pystyssä sentään...
Surffaus oli ihan super hauskaa ja suosittelen kyllä sen kokeilemista, jos tulee mahdollisuus. Se ei ollut loppujen lopuksi edes niin pelottavaa, kuin luulin, mutta sand break ja asiansa osaava opettaja tietysti auttoi asiaa.
Meidän ollessa Kutalla, Petrakin oli saanut vuoren valloitettua ja tulossa takaisin Balille. Se ei kuitenkaan halunnut tulla Kutalle, vaan etsi majoituksen Uluwatusta. Yhtenä päivänä lähdettiin Lovinalaisen kanssa Petraa tapaamaan ja tutustumaan Uluwatussa sijaitsevaan Monkey Temppeliin. Skootterilla lähdettiin ja sehän oli mulle jo niin tuttua, että pystyin Lovinalaiselle esittämään, ettei siinä koskaan mitään pelottavaa ollut ollutkaan. Skootterilla kulkeminen on Aasiassa kyllä niin kätevää ja lisäksi tosi hauskaa. Siinä näkee hyvin maisemiä ja tuntee mukavan tuulenvireen muuten niin kuumassa ilmassa.
Apinoita oli kiva katsella taas, mutta ehkä vielä kivempaa musta oli kuitenkin nähdä taas Petraa pitkästä aikaa. Oli siinä vähän juteltavaa, kun kaikenlaista oli kerennyt tapahtumaan puolin ja toisin. Monkey Temple on kallon reunalla ja sieltä oli myös mahtavat näkymät merelle.
Käytiin myös Padang Padang Beachilla, joka on pieni ranta Uluwatun vieressä.
Kivan Petran kanssa vietetyn päivän jälkeen, oli enää yksi päivä jäljellä, ennen kuin meidän lentokone lähtisi takaisin Bangkokiin. Petra halusi vielä jäädä Uluwatuun ja me palattiin Kutalle. Halusin vielä surffata viimeisenä päivänä, sillä multa oli pari päivää mennyt ohitse liian kovien aaltojen takia. Viimeisenä päivänä sää oli onneksi hyvä ja päätin vuokrata Lovinalaisen kannustuksesta vain laudan ilman opettajaa. Lähdin tyrskyjä päin itseluottamusta tihkuen, sillä olinhan vasta muutama päivä sitten onnistunut surffaamaan ilman opettajan apua monia kertoja. Homma ei kuitenkaan sujunut aivan niin helposti kuin edellisellä kerralla... Missä vika? No, siinä, että ensimmäisellä kerralla olin käyttänyt alottelijoille sopivaa painavampaa ja isompaa lautaa, mutta sellaista ei saa vuokrata ilman opettajaa, joten tällä kerralla olin saanut pienemmän oikeiden surffareiden laudan. Vähän hermostutti ja Lovinalainen kävikin mua pariin kertaan salaa vähän auttamassa, että pääsin hommassa vauhtiin. Olin vuokrannut laudan koko päiväksi, mikä oli kiva, sillä sain välillä pidettyä taukoa ja syötyä ja jatkettua vielä myöhemmin uudestaan. Vuokraus oli tosi halpaa, mutta taisin saada jonkinlaisen paikallisalennuksen Lovinalaisen vuoksi.
Surffaus ei tosiaan sujunut niin hyvin kuin ekalla kerralla, mutta pääsin kuitenkin muutaman hikisen kerran ylös. Ongelmana oli se, että lauta oli niin liukas, että siinä oli vaikea pysyä pystyssä. Kun mainitsin asiasta Lovinalaiselle palauttaessani lautaa, sanoi hän, että ainiin, olisi pitänyt vahata se ensin, niin ei olisi ollut niin liukas! Jaa! Olisi voinut tosiaan sanoa sen vähän aikaisemmin! Enhän mä nyt niin pro vielä ollut, että olisin semmoisen tiennyt...
Viimeistä päivää seurasi tietysti viimeinen ilta. Ja se oli suoraan sanottuna aika hankala ilta se. Yritin pitää hauskaa ja nauttia hetkestä, vaikka samalla vain mietin sitä, että aamulla mä lähden pois...
Ja sitten se aamu tuli. Pakkasin kamat ja lähdettiin lentokentälle, jossa Petra jo odotti. Balilla ei pääse lentokentälle sisälle, jos ei ole matkalippua, joten ei auttanut kuin sanoa heipat ja jättää Lovinalainen ulkopuolelle miettien, että nähdäänköhän me koskaan enää...
Lennettiin Petran kanssa vielä kerran tuttuakin tutumpaan Bangkokiin ja otettiin huone siitä samasta hienommasta hotellista (jonka nimeä en valitettavasti edes muista...), sillä löydettiin taas se lasminute.comin kautta niin halvalla. Hotelli oli myös kätevästi Skytrain pysäkin vieressä, josta pääsi helposti lentokentälle.
Vietettiin viimeiset kaksi päivää lähinnä shoppaillen ja syöden. Saatiin jostain syystä myös idea tehdä vähän katusirkusta Khaosan Roadilla, sillä haluttiin kai tienata vielä vähän rahaa viimeisiin shoppailuihin. Siitä ei kyllä aluksi meinannut tulla yhtään mitään, kun vähän ujostutti ja sahattiin katua ees takasin etsien hyvää paikkaa. Petra oli jo lähdössä poiskin, kun se oli niin nolona. Itekin meinasin jo luovuttaa, kun ei me nyt oikeesti niin kovin niitä rahoja oltais tarvittu, mutta päätin, että nyt kyllä vedetään, kun oltiin esiintymiskamatkin sinne rahattu. Tehtiin sitten lopulta muutama setti ja se olikin ihan hauskaa. Rahaa saatiin sen verran, että päästiin syömään, jotkut pussihousut taidettiin ostaa ja päästiin taksilla takas hotellille.
Pian olikin sitten se aamu, jolloin kasattiin kamamme ja matkustettiin lentokentälle. Meillä oli luksuksena oikein Finnairin suora lento takaisin kotiin. Se lämmitti kyllä mieltä, varsinkin kun muisteli meidän toista vuorokautta kestänyttä tulomatkaa... Kentällä oli tosi hassua kuulla suomea, kun sitä ei oltu vähään aikaan kuultukaan. Koneessa oli ristiriitaiset tuntemukset, sillä toisaalta olisi halunnut vielä jäädä reissuun, mutta mitä lähemmäs päästiin Suomea, sen kivemmalta ajatus kotiinpaluusta alkoikin tuntua. Sitten lentokoneen pyörät tömähtivät Helsinki-Vantaalle ja meidän Aasian seikkailu oli päättynyt.
Tämä matka oli parhaita kokemuksia mun elämässä ja se muutti mua ihmisenä tosi paljon. Opin itsestäni uusia asioita, ajatusmaailmani muuttui ja lähennyin Petran kanssa todella paljon. Mehän ei tosiaan oltu mitenkään kovin läheisiä kavereita ennen reissua, mutta reissun myötä hänestä on kyllä tullut yksi parhaimmista ystävistäni. Ja mehän ei edes riidelty kertaakaan koko matkan aikana! Kiitos Petra! Oli ihan mahtava reissu! Millon otetaan uusiks?
Niin, ja muuttuihan se elämä myös reissun jälkeen aikalailla. Jos joku ei vielä tajunnut, niin se Lovinalainen poika oli tietysti Balilainen eli Rio. Mutta sitä tarinaa, mitä tapahtui tämän matkan jälkeen, voin vaikka jatkaa vielä myöhemmin...
Ei kommentteja