Sisällön tarjoaa Blogger.

Pikku Myyn oikea nimi!

Pikku Myyn oikea nimi

Kerroin juuri, että meidän vauva on saanut nimen ja hänestä tuli Luna. Ja kuten postauksesta saattoi ehkä päätellä, aion luopua myös Pikku Myyn bloginimestä ja kertoa hänen oikean nimensä...

Myyn nimen päättäminen oli aivan kamalaa. Siis todella kamalaa! Meillä oli Rion kanssa aivan erilaiset mielipiteet ja taisteltiin nimestä oikein kunnolla. Mua oikein harmitti, kun en keksinyt mitään juuri täydellistä nimeä esikoiselleni enkä halunnut antaa mitään ihan kivaa... En halunnut mitään liian erikoista ja hankalaa, sillä vaikka omasta nimestäni pidänkin, se kuullaan tai muistetaan usein väärin. Mutta en halunnut myöskään aivan liian yleistä nimeä ja pitihän se olla helposti lausuttavissa sekä suomeksi että indonesiaksi. Mun suosikki ehdotus oli Asla, joka sitten jätettiin, kun selvisi, että se olikin pojan nimi! Rio ehdotukset olivat Alexandria ja Lumi, joista en kummastakaan tykännyt, sillä Alexsandria nyt oli vaan liian pitkä ja hienosteleva ja Lumi liian suomalainen ja nykyään kovin suosittukin nimi. Mä olin myös aika yllättynyt kuinka vahvasti Rio halusi pitää ehdotuksistaan kiinni, kun olin ajatellut ettei se olis sille niin justiinsa ja mä voisin päättää nimen melkeinpä itse. Ehkä nimen antaminen oli sille sitten niin hauskaa, kun Balilla ei oikeasti tunnu olevan kuin muutamia nimivaihtoehtoja, joita on kaikilla!

Pikku Myyn oikea nimi

Pikku Myyn oikea nimi

Lopulta kuitenkin aivan viime tipassa saatiin nimi kompromissilla päätettyä. Ja itselläni oli nimiäispäivänäkin vielä sellainen olo, että nimi on nyt vain ihan kiva eikä todellakaan täydellinen... Ja nimeksi tuli:

Alexa Sinta Luminda


Mulla oli suoraan sanottuna jonkin aikaa sellainen olo, ettei tämä nyt ole oikein hyvä nimi... Mutta aika pian se meni ohi ja sitten nimi alkoikin tuntumaan aivan oikealta valinnalta ja tosi hyvältä! Ja nyt on vaikea kuvitella, että meidän Alexa olisi mitään muuta kuin Alexa!

Alexa tuli siis aivan kompromissina, kun en suostunut Alexsandriaan. Sinta on balilainen nimi, jollainen haluttiin yhdeksi nimeksi. Ja koska pelkkä Lumi olisi kuulostanut vähän töksöltä lopussa, muotoutui siitä Luminda. Se on mun mielestä aika hauska, sillä Inda on myös balilainen nimi ja olisin voinut ottaa Lumindan ihan kutsumanimeksikin, mutta se ei, yllätys yllätys, Riolle sopinut.

Mehän muuten ajateltiin, että annettiin aika helppo ja yksinkertainen nimi, mutta tosi usein ihmiset kuulee Aleksi, jonka jälkeen yleensä tulee hämmentyneitä katseita vaalenpunaiseen puettua lasta kohti.. Tai sitten ihmiset kuulevat Alexandra, mikä on aika outoa.


Mutta siis, nyt on Pikku Myy kuopattu (kuulostipa muuten kamalalta...) ja tästä edes Myy kulkee blogissakin ihanana itsenään, Alexana!


P.S. Nimistä kiinnostuneille: Balilla on siis traditio, jossa on neljä nimeä (tai vähän useampia, sillä tytöille ja pojille on erilaisia), joista yksi tarkoittaa ensimmäisenä syntynyttä lasta, toinen toisena syntynyttä jne. Ja jos perheeseen syntyy viides lapsi, alkaa kierros alusta. Tämä on vanha tapa, jonka vuoksi Balilla tuntuu, että kaikilla on samoja nimiä. Nykyään, länsimaalaistumisen myötä ihmisillä voi kuitenkin olla muitakin nimiä (kuten Rio). Myös meidän lapsilla on tällaiset perinteiset balilaiset nimet, mutta vain epävirallisesti. Nimi kun kuuluisi olla ehdottomasti ensimmäisenä, niin ei haluttu niitä ottaa viralliseen käyttöön. 

6 kommenttia

  1. Alexa ja Luna, molemmat tosi kivoja nimiä! Enpä olisi osannut arvata tuota Alexaa, ajattelin että Myy olisi Lila tai Mimi tjms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hassua, kun joistain tulee sellainen mielleyhtymä johonkin nimeen... :)

      Poista
  2. Todella kauniit nimet molemmilla tytöillä!

    VastaaPoista
  3. Mitkä ovat ne indonesialaiset nimet? Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää. 😊

    VastaaPoista