Meidän vauvalla tuli tuossa reilu viikko sitten 3 kuukautta täyteen ja ajattelin vähän kertoa kuulumisia! Meidän neuvola-aikaa jouduttiin siirtämään ja 3kk neuvola onkin vasta ylihuomenna, joten en tiedä minkä kokoinen vauva nyt on, mutta kyllä hän ainakin vähän on kasvanut, kun ihan pienimpiä vaatteita on jo laitettu pois!
Kuten blogiani seuranneet tietävät, on vauvallamme ollut koliikki. Kuitenkin kun vauvalle tuli 2 kuukautta täyteen, alkoivat itkut pikku hiljaa vähenemään. En halunnut asiasta heti paljoa puhua tai kirjoittaa blogiin, sillä en uskaltanut uskoa, että se olisi ohi... Mutta nyt voi melkein sanoa, että se on loppu! Iltaitkuja ei nimittäin ole enää vähään aikaan tullut.
Mikä itkun syy sitten oli? En tiedä! Kyseessä saattoi tietysti olla suoliston kehittymättömyyttä, mutta ainakaan mikään mitä mä söin, ei tuntunut vaikuttavan asiaan. Itse epäilen vain itsesäätelyn kehittymättömyyttä, sillä vieläkin vauva huutaa kovasti jos on yliväsynyt tai päivä on sisältänyt paljon erikoista menoa ja ohjelmaa kuten nyt vaikka viimeksi synttäri- ja nimiäisjuhlat.
Ensimmäiset illat ilman itkuja olivat aivan super outoja, kun pystyinkin istumaan vaikka sohvalla ja katsomaan telkkaria. Vaikka yöt meillä on mennyt ihan hyvin koko ajan enkä sen vuoksi koe olleeni erityisen väsynyt, aiheutti itkuisuus kuitenkin aikamoista stressitilaa, jota olen nyt parin viikon ajan purkanut iltaisin lähinnä istumalla sohvalla telkkarin edessä. Vähän väliä on tullut olo, että pitäisi tehdä sitä ja tätä tai kirjoittaa vaikka blogia, mutta olen kuitenkin halunnut vain nauttia hiljaisuudesta ja siitä, ettei mitään oikeastaan tarvitse tehdä. Ja nyt alkaa tuntua aika virkistyneeltä taas ja siltä, että elämään mahtuu vähän muutakin, kun mitä on näiden omien seinien sisällä.
Kantaminen on ihanaa, mutta on myös aika ihanaa, että vauva on alkanut viihtymään lisäksi lattialla ja sitterissä. Mä kuitenkin kannoin sitä parin kuukauden ajan lähes kaiken aikaa aamusta iltaan... On niin kivaa, kun itse pystyy lattialla leikkiessä samalla vaikka vähän venytellä ja voi muutenkin liikkua vapaammin.
Elämä siis hymyilee ja fiilis on pääasiassa hyvä. Nyt viime päivinä harmia on aiheuttanut päiväunet, sillä vauva ei ole vähään aikaan nukkunut kuin noin puoli tuntia kerrallaan... Ja kun ei saa tarpeeksi nukuttua, niin kiukuttaa. Meillä on oikeastaan koko ajan käyty päiväunille itkun kautta, joka on tosi harmillista, kun tuntuu että vaikka mitä tekis niin aina huudetaan... On myös niin outoa, kun tämä vauva ei useinkaan nukahda tissille. Aikaisemmin vauva nukkui lähestulkoon kaikki päiväunet repussa, mutta nyt oon yrittänyt nukuttaa sitä myös vaunuihin tai syliin. Vähän ollaan jo edetty, sillä muutaman kerran olen saanut laskettua vauvan aamun ensimmäisille unille (jotka on aina ollut noin 30-45min) omaan sänkyyn. Ja pari kertaa se on nukkunut parvekkeellakin puolisen tuntia. On vaan niin turhauttavaa, kun päivästä menee iso osa erilaisiin nukuttamisyrityksiin. Ja asiaa ei tietysti helpota se, että isosisko pyörii samalla vieressä möykkäröimässä. Vauva tuntuu kaipaavan aika paljon rauhaa nukahtamiseen, mutta milläs sille sen tarjoaa, kun on tuo toinenkin, eikä sitäkään viitsi kovin montaa kertaa päivässä istuttaa telkkarin eteen... Soitan vauvalle myös yleensä white noisea, joka auttaa aika paljon nukahtamista. Vähän elättelen toiveita, että nämä lyhyet päiväunet ovat vain vaihe, sillä aiemmin vauva kyllä nukkui pidempään. Josko liittyisi vaikka tiheänimun kauteen, jota en oikeastaan muuten huomaa edes tulleen, vaikka se tähän kolmeen kuukauteen kai kuuluisi.
Pirteänä vauva on iloinen tapaus ja tykkää kovasti seurailla siskon touhuja. On ollut ihana vihdoinkin päästä tutustumaan tähän tyyppiin, kun päivään mahtuu muutakin kuin vain nukkumista ja huutoa. Parhaita juttuja vauvan mielestä on hoitotason päällä roikkuva mobile ja peili. Oma kuva peilissä on niin hauska, että sille ollaan melkein jo naurettu. Tällä hetkellä odotetaan jo sitä, että lumet sulaisivat ja pääsisi helpommin liikkumaan vaunuilla tai repun kanssa pelkäämättä koko ajan kaatumista sekä tietysti sitä, että ei tarvitsisi pukea aina niin kamalasti vaatetta ulos lähtiessä... Mun pitäis myös alkaa pumppaamaan maitoa ja toivoa, että vauva vielä hyväksyisi pullon, vaikkei olla sitä vielä kunnolla kokeiltukaan, jotta voisin joskus olla hetken jossain ilmankin vauvaa. Tavallaan on hirveetä, että koko tää aivan pikkuvauva-aika meni siihen, että odotettiin vain vauvan kasvamista, josko huutaminen sitten loppuisi... Mutta nyt onkin kaikilla niin paljon parempi olo, että arjesta ja vauvasta pystyy nauttimaan aivan erilailla!
Koliikki on kyllä hurja juttu ja toivotan aivan valtavasti tsemppiä kaikille, jotka sen kanssa kamppailee! Voimia erityisesti yksinhuoltajille ja niille, joilla koliikki kestää pitkään tai huutoa tulee oikeasti lähes kellon ympäri! Ja toivon tietysti, että meillä pahin olisi nyt ohi eikä uusia huutoja enää tulisi...
P.S. Ota seurantaan myös blogin Facebook (joka vielä edelleenkin löytyy nimellä Eat Hoop Love, kun Facebook ei ole antanut lupaa vaihtaa sitä...) sekä Instagram (@ferdanifamily)!
Ei kommentteja