Sisällön tarjoaa Blogger.

Koti on siivottu vauvaa varten!

olohuone

Mä tuossa jokin aikaa sitten kerroinkin, että mulla on ollut tässä loppuraskaudessa kauhea pesänrakennusvietti ja olen siivonnut koko kämpän lattiasta kattoon! Mulla oli aika samanlainen olo Pikku Myytäkin odottaessa, mutta silloin oli vähän erilaista, kun me muutettiin juuri siinä pari kuukautta ennen laskettua aikaa ja muuttoon nyt kuuluu muutenkin kaikenlaista hääräämistä. Me oltais itse asiassa toivottu, että oltais päästy muuttamaan nytkin ennen uuden vauvan tuloa, mutta koska se ei onnistunut, tuli mulle siitä pienestä pettymyksestä ehkä sellainen siivoamisen tarve, että oli sitten pakko puunata koko nykyinen asunto...

Mä oon tässä syyskuun aikana mm. sulattanut pakastimen, pessyt ikkunat (jota en ollut tehnyt täällä vielä kertaakaan lähes kolmen vuoden asumisen aikana, joten ehkä oli jo aikakin!), siivonnut ja järjestellyt kaikki kaapit ja laatikot ja vienyt sen seurauksena monta säkkiä vaatetta ja tavaraa kierrätykseen sekä ihan roskiin. Matot on tuuletettu, lattiat pesty, vessa kuurattu perusteellisesti ja korjautettu vuotava käsisuihku, Lisäksi olen käynyt kolme kertaa Ikeassa vissiin tämän saman kuukauden aikana... haha.

Ikea hyllis

tv-taso Ikean laatikoista

lastenhuoneen sisustus

Tämän kaiken mahdollisti varmasti myös se, että mulla on ollut niin paljon aikaa, kun en ole ollut töissä enkä ole oikein voinut enää treenatakaan. Siivoaminen onkin ollut tän kuun ajan mun treeniä, sillä kyllä siinä on tän mahan kanssa usein hiki tullut! Ja joo, tiedän kyllä, ettei vauvaa kiinnosta ollenkaan onko kaikki kaapit järjestyksessä ja kiiltääkö ikkunat... Tää on ollut vaan lähinnä tekemistä itselle ja samalla on tullut hoidettua asioita, jotka ovat jääneet roikkumaan pitkäksi aikaa, mikä on tietysti hyvä asia. Mä myös tykkään aina tehdä perusteellisemman joulusiivouksen, jolloin käyn kaappeja läpi jne. ja ajattelin, että en kuitenkaan jaksais tehdä sitä samalla tavalla pienen vauvan kanssa, niin onpahan tehty nyt se jo etukäteen. 

Olin päättänyt, että syyskuun häärään ja siivoan niin paljon kun jaksan ja lokakuussa sitten vaan lepäilen ja teen kivoja juttuja. Ja tällä viikolla viimein tuli tunne, että nyt on kyllä kaikki oikeastaan tehty! Tietysti tässä kerkeää vielä tekemään normaaleja viikkosiivouksia ja muita kotihommia, mutta mun spesiaalisiivouslistasta on nyt kaikki tehty.

keittiö Ikea hyllis

makuuhuoneen sisustus

Konmari

Mä oon tässä samalla lueskellut Marie Kondon uudempaa Konmari-kirjaa Iloa säkenöivä järjestys. Mitään täydellistä Konmaritusta en ole (koskaan) tehnyt, mutta joitain hyviä vinkkejä olen kirjoista saanut. Luin muuten sen ensimmäisen Konmari-kirjan, kun odotin Myytä! Mutta silloinkaan ei tietysti ollut aivan oikea aika niin isolle projektille, kun oltiin juuri muuttamassa. Ja vaatteitani en ole käynyt nyt (enkä silloinkaan) ollenkaan läpi, kun tällä hetkellä vain murto-osa vaatekaapin sisällöstä mahtuu päälle... Mutta kropan palauduttua pitäisi käydä kaikki kunnolla läpi, kun nyt raskaana on taas tullut huomattua kuinka paljon vähemmälläkin vaatemäärällä pärjää hyvin.

Onko muilla tullut samanlaista siivousvimmaa loppuraskaudessa? Vai oonko mä ainut hullu...? Tai sitten vaan laiska, kun en tee näitä kaikkia asioita jatkuvasti muutenkin.... hehe. 

Ihanaa viikonloppua! 


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)! 

2 kommenttia

  1. Meillä kanssa odotellaan vauvaa loppumetreillä ja siivousneuroosi on iskenyt! Aiemmin me ollaan joka raskauden loppumetreillä muutettu uuteen kotiin, myt nyt piti sitten siivota usean pv aikana oikein olan takaa ja tehdä Just ne rästihommat. :D Mies oli tosi iloinen kun ihan näytin sun päivityksen kuvat saatesanoin "KAIKILLA muilla näyttää JOKA PÄIVÄ tältä!"kunvhän erehtyi kyseenalaistamaan niiden asioiden tekemisen tarpeellisuuden.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no hyvä, etten ole ainoa! Tai ehkä tää on siis joko muutto tai siivoushulluus! :D Meillä mies kans vähän pyöritteli silmiään, kun joka päivä keksin jotain uutta siivottavaa... :D

      Poista