Sisällön tarjoaa Blogger.

Raakakakku workshopissa

Raakakakkuworkshopissa

Mä osallistuin tällä viikolla GreenStreetin järjestämään raakakakku workshopiin. Olin saanut workshopin palkkioksi osallistuessani heidän mainoskuvauksiin jo aika päivää sitten, mutta niin kuin aina käy, muistin käyttää lahjakortin vasta aivan viime tingassa. Ja onneksi kerkesin käyttämään sen, sillä workshop oli sekä hyödyllinen että hauska!

Odotin kovasti workshopia, sillä rakastan raakakakkuja ja GreenStreetin kakut ovat aivan lemppereitani! Ja mikä olisikaan mukavampi tapa viettää vähän äidin omaa aikaa kuin opetellessa miten noita maistuvia herkkuja onnistuisi valmistamaan kotonakin. Vähän alussa jännitin sitä, että mahtaakohan kaikki muut osallistujat tulla sinne kavereidensa kanssa ja vain minä yksin, mutta paikalla olikin useampiakin itsekseen tulleita. GreenStreetillä on viihtyisä tila Itä-Helsingissä, jossa he järjestävät kakkuworkshopien lisäksi raakasuklaa workshopeja sekä vegaanista kokkikoulua. 

Paikalla oli meitä varten neljä pöytää, joista sai valita paikan itselleen ja jokaisessa pöydässä valmistettiin erilainen kakku, joita ei vielä etukäteen tiennyt. Istuin pöytään kahden muun naisen kanssa ja meille osui valmistettavaksi Mustikkasuklaakakku.

Raakakakkuworkshopissa

Raakakakkuworkshopissa

Workshopin alkuun ohjaaja kertoi hieman raaka-aineista ja niistä sai esittää kysymyksiä. Melko pian alettiin kuitenkin hommiin ja blenderit alkoivat hurisemaan. Oli muuten hauskaa, kun käytössä oli täsmälleen sama blenderi, kun meillä on kotonakin! Tietää ainakin, että kotona kakun onnistuminen ei pitäisi olla välineestä kiinni. Meillä sujui tiimityö oikein hyvin, vaikkei kukaan meistä tuntenutkaan toisiaan ja yhdessä kokkailu oli hauskaa. Välillä ohjaaja antoi aina hyviä vinkkejä ja välillä taas odoteltiin kerrosten jähmettymistä pakasteessa. 

Raakakakkuworkshopissa

raakakakku workshop

Raakakakkuworkshopissa

Raakakakkuworkshopissa

Olin muuten vähän ihmetellyt etukäteen, että miten 2-3 tunnin workshopin aikana kerkeää saamaan raakakakut syömiskuntoon, mutta käytössä olleet pakastimet taisivat olla vähän kotilaitteita tehokkaampia ja kaikkia neljää kakkua päästiin kyllä maistamaan lopussa. Yksi kakuista vaati kuitenkin vähän pidemmän ajan pakkasessa ja sitä päästiin maistamaan vasta viimeisenä muiden kakkujen jälkeen (jota ei siksi näy myöskään kuvissa). Ja meidänkin tekemä kakku jäi hieman leikatessa löysäksi, mutta ei se onneksi makuun vaikuttanut.

Raakakakkuworkshopissa

Raakakakkuworkshopissa

Raakakakkuworkshopissa

Vaikka raakakakkuohjeita löytyy pilvin pimein netistäkin, oli workshop mielestäni oikein hyödyllinen kokemus. Workshopissa sai tietoa raaka-aineista, hyviä käytännön vinkkejä, joilla varmistaa kakun onnistuminen ja tietenkin saatiin itselle neljä varmasti maistuvaa ja erilaista reseptiä. Yksi ohjeista oli myös pähkinätön ja yllättäen todella herkullinen, vaikkei se kuulostanutkaan omaan korvaani kovin houkuttelevalta. 

Kaikki kakut olivat taattua GreenStreetin laatua ja maistuivat hyviltä. Oli kiva päästä maistamaan kaikkia neljää makua ja me saatiin viedä vielä jämiä vähän kotiinkin. Täydet suosittelut siis multa tälle workshopille!

Raakakakkuworkshopissa

Löytyykö sieltä muita raakakakku lovereita? 

Mukavaa uutta viikkoa!


P.S. Ota seurantaan myös Eat Hoop Loven Facebook sekä Instagram (@eathooplove)! 

Ei kommentteja