Matkamuistoja: Sirkuskoulussa Ukrainassa

Kun ei ole mitään matkoja lähiaikoina tiedossa, jatkan vanhojen muistelua. Aikaisempia muisteluita voi lukea Elephant Villagesta Laosista ja Kambodzsan Angkor Watista.


Tällä kertaa kerron sirkuksen jatko-opinnoistani Ukrainan valtiollisessa sirkuskoulussa Kiovassa. Valmistuin vuonna 2008 Turun Taideakatemian sirkuslinjalta ja kesän jälkeen lähdin kaverini kanssa pariksi kuukaudeksi Kiovaan.

Tämä matka oli ensmmäinen kerta, kun olin pidemmän ajan ulkomailla. Tuohon aikaan olin vielä myös kovin ujo puhumaan englantia ja sekin vähän jännitti alussa. Lennettiin Riikan kautta ja matka sinne taittui niin pienellä potkurikoneella, että kaverini ei mahtunut edes seisomaan koneessa suorana eikä mun reppu oikein mahtunut penkin alle, joten se oli vaan mun jaloissa. Matkalla tarjoiltiin vettä.

Saavuttuamme Kiovaan yritimme etsiä koulun johtajaa, jonka piti olla meitä siellä vastassa. Pyörittiin tuloaulaa ympäri vaikka kuinka kauan, mutta häntä ei vain löytynyt. Tosin joku mies olisi halunnut ottaa mut mukaansa sirkukseen Venjäjälle, kun ei löytänyt omaa matkustajaansa, jota oli vastassa. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa Suomeen venäläiselle opettajallemme ja pyytää häntä soittaamaan johtajalle. Meillä ei itsellä tietenkään ollut johtajan puhelinnumeroa tai koulun osoitetta, että olisimme itse sinne voineet lähtä suunnistamaan (hyvin oli valmistauduttu!). Opettajamme sai hänet kuitekin kiinni ja kuulimme, että hän oli tulossa. Auto oli hajonnut tai jotakin vastaavaa.

Lopulta pääsimme kyytiin ja johtaja vei meidät sirkus"hotellille", jossa tulisimme vettämään seuraavat kaksi kuukautta. Tässä pari kuvaa asunnostamme:





Nyt ehkä ymmärrätte miksi kirjoitin hotellin lainausmerkkeihin... Mutta hotelli oli aika sitä mitä odotimmekin ja viihdyimme siellä ihan hyvin. Oli oma keittiö ja kaasuhella sekä oikea vessa (eikä vaan reikää lattiassa). Välillä vaan oli vähän kylmä ja suihkusta tuli lämmintä vettä vaan tiettyinä aikoina. Siivoojakin kävi kerran viikossa. Hotellissa asui myös muita ulkomaisia opiskelijoita ja läheisen sirkuksen esintyjiä.

Seuraavana päivänä oli ensimmäinen koulupäivä. Johtaja tuli hakemaan meidät autolla ja selitti samalla miten pääsisimme itse kävelemään takaisin kotiin koulun jälkeen. Se ei kuitenkaan tapahtunut aivan niin yksinkeraisesti, sillä mehän eksyimme! Ja siitä olenkin itseasiassa kirjoittanut postauksessa Eksyksissä.

Koulussa tapasin opettajani. Ulkomaalaiset tulevat pääsääntöisesti treenaamaan kouluun vain yhtä lajia, sillä kuukausimaksu on yhdestä opettajasta ja jos haluaisi tehdä toistakin lajia, pitäisi maksaa tuplasumma. Mulla kävi kuitenkin tuuri, sillä opettajani opetti sekä vanteita että rengastrapetsia ja sain tehdä molempia lajeja samaan hintaan. Koulupäivä kesti yhdeksästä yhteen ja tein siis ensimmäiset kaksi tuntia rengastrapetsia ja loput ajasta vanteita. Lauantaisin koulu loppui jo kahdeltatoista.

Opettajani ei puhunut ollenkaan englantia enkä minä puhunut ollenkaan venäjää, mutta eipä se kauheasti haitannut. Välillä jos en ollenkaan ymmärtänyt, mentiin jonkun oppilaan luokse, joka osasi molempia kieliä ja tulkattiin. Parissa kuukaudessa opin myös jonkin verran venäjänkielistä sirkussanastoa. Olin odottanut aivan kamalaa rääkkiä, mutta treeni pysyi ihan fiksuna. Ajattelin myös, että kaikki muut koulussa olisivat todella taitavia ja niitä tietenkin olikin, mutta osa oppilaista oli aivan keskinkertaisia ja osa vielä todella laiskojakin.



Joitakin erimielisyyksiäkin opettajani kanssa oli. Hän ei esimerkiksi laittanut mua ollenkaan venyttelemään, sillä en ollut tarpeeksi notkea. Venyttelin sitten itsekseni. Ensimmäiset pari viikkoa jouduin pyörittämään vain yhtä ja kahta vannetta vartalolla, sillä tekniikkani oli kuulemma väärä. Eikä siinä mitään, oppimaanhan sinne oli tultu, mutta jossain vaiheessa alkoi hieman turhauttaa, että enkö tosiaan saa treenata mitään muuta. Mutta opettajalla oli vanteista todella perinteinen kuva eikä hän tainnut aluksi ymmärtää, että haluan tehdä niillä muutakin, kuin vain peruspyörityksiä. Ja kerran, kun ajattelin hetken loppupäivästä treenata itsekseni akrobatiaa, tuli opettajani komentamaan mut takaisin vanteiden pariin. Se oli aika hassua, sillä Suomessa olin oppinut treenaamaan monipuolisesti ja siihen ajaustapaan, että eri lajit tukevat toisiaan.









Kuten kuvistakin saattaa huomata, kaikki välineet eivät olleet aivan viimeisen päälle uusia. Suomessa olen tottunut, että uusia temppuja harjoitellessa ilma-akrobatiassa käytetään patjoja välineiden alla, mutta Kiovassa sellaisia ei oikein ollut. Joissain tempuissa käytin kuitenkin lonssia eli vyöhön kiinnitettyä turvaköyttä. Siellä tosin lonssin virkaa toimitti vain kulunut köysi, joka kiristettiin vyötärölle, laitettiin renkaan koukusta läpi ja siitä opettaja sitten kiskoi yleensä tuolilla istuen. Erittäin turvallista ja miellyttävän tuntuista! Mulla on muuten vieläkin arpi käsivarressa, jonka oon saanut tosta köydestä.

Muita ulkomaalaisia meidän kanssa samaan aikaan oli yksi ranskalainen, kaksi espanjalaista ja yksi columbialainen. Viihdyttiin hyvin yhdessä ja vietettiin vapaa-aikaa paljon yhdessä. Paikallisiin oppilaisiin oli vähän vaikea tulustua, kun kukaan meistä ei osannut venäjää. lltaisin usein istuttiin nettikahvilassa tai treenattiin ja venyteltiin hotellin aulassa.







Tykkäsin Kiovasta myös kaupunkina. Sunnuntaisin, kun oli vapaapäivä, yleensä kierreltiin katselemassa kaupunkia. Keskusta on suurkaupunkimainen ja täynnä kansainvälisiä kauppoja. Maan alla menee paljon tunneleita ja siellä on myös suuri ostoskeskus, joka löydettiin vasta aika loppuvaiheessa. Hauska juttu oli se, että sunnuntaisin keskustan pääkatu muuttui kävelykaduksi ja usein siellä oli jonkin sortin markkinat (vai olikohan jopa joka viikko...). Keskustasta kun lähti vähän kauemmas, muuttui näkymät vähän ränsistyneemmäksi ja hyvin neuvostomaiseksi. Me ei edes kovin syrjäseuduille lähdetty, mutta siellä varmasti olisi ollut vielä surkeamman näköistä.













Tulipa ikävä Kiovaan ja koulukavereita tässä kirjoittaessa... Reissu oli kyllä kokonaisuudessaan onnistunut. Sirkusopetus oli hyvää ja sain uusia kavereita. Pääsin myös vähän kokemaan ulkomailla asumista, vaikkakin juuri kun paikka alkoi tuntua kodilta, olikin jo aika lähteä takaisin. Ja suurena asiana, pääsin pelostani puhua englantia! Kun muut olivat vielä huonompia kuin minä, ei tarvinnutkaan enää pelätä. Pääasia, että sai asiansa perille.



Tulee kyllä paha mieli, kun katselee nykyistä Ukrainan tilannetta... Siellä niitä mellakoita on ollut samoilla kulmilla, joissa itsekin on kävellyt. En edes tiedä mikä tilanne sirkuskoulussa tällä hetkellä on. Toivottavasti Ukrainan tilanne paranee pian.