Tänään käytiin Balilaisen kanssa Kiasmassa. Sinne oli tänä viikonloppuna ilmainen sisäänpääsy, sillä museo menee sen jälkeen puolen vuoden remonttiin. Siellä oli Marimekon Kimpassa -näytely, Alfredo Jaarin Kun runous ei riitä -näyttely sekä Kiasma Hits, eli yleisön suosikkiteoksia 15-vuoden ajalta.
Karkeista tehty ruusu.
Musta oli aika hassua, että museossa sai ottaa kuvia. Mutta niin vaan ihmiset niitä otti, eikä kukaan kieltänyt, joten otin sitten itsekin.
Modernia nykytaidetta katsellessani en useinkaan voi välttyä siltä ajatukselta, että jos minä laittaisin esimerkiksi vihreitä tavaroita kasvihuoneeseen, se ei ole taidetta, mutta jos joku taiteilija en tekee, niin se päätyy museoon ihmisten katseltavaksi. Välillä sitä on kovin vaikea ymmärtää... Esillä Kiasmassa oli myös mm. aivan tavalliset pöytä, tuoli ja peili. Välillä mietin, että naureskeleekohan tälläisten teosten tekijät itsekseen, että siellä ne ihmiset nyt ihastelee tavallsta tuolia ja vielä maksaa siitä. Tai sitten ne on vaan ihan tosissaan ja aivan eri tasolla kuin minä näine yksinkertaisine ajatuksineni.
Mulla on ollut näitä samoja ajatuksia nykytaiteen kyseenalaistamisesta kyllä tanssista ja sirkuksestakin. Varsinkin kouluaikoina mun oli vaikea ymmärtää nykytanssia, sillä se näytti usein sellaiselta möyrimiseltä tai kävelyltä, jota melko moni voisi itsekin tehdä. Tuntui, että tanssijat tekevät nykäriä enemmän itselleen, kuin yleisölle. Ja kuitenkin yleisö on esityksen jälkeen pähkinöinä. Mä en oikein jaksa kattoa, jos esiintyjä puuhailee lavalla vain itsekseen, eikä viitsi avata esitystä yhtään yleisölle. Kouluaikana jopa uhosin, että teen itse nykytanssiesityksen, jotta näkisin, että antaisko se jotain mulle esiintyjänä ja mitä mieltä yleisö semmosesta olisi. En kuitenkaan tehnyt.
Oon tietenkin ajan myötä tajunnut, että alkaakseen tekemään nykytaidetta ja varsinkin viemään omaa taidemuotoa minimalistisempaan suuntaan, pitää ensin osata ja tuntea lajin perusteet. Eli kyllä ne maassa möyrivät nykytanssijatkin ovat luultavasti hikoilleet vuosia balettisalissa ennen sitä.
Kiasmassa oli ihan hauskaa. Se oli Balilaisen eka kerta siellä, enkä mäkään ollut siellä aikoihin käynyt. Oltiin siellä aika rennosti eikä jaksettu pahemmin teoksista kertovia lappuja edes lueskella. Paikalla oli tietysti myös aika paljon ihmisiä. Mutta ei ehkä kuitenkaan niin paljon, kuin Tove Janssonin näyttelyssä Ateneumissa, joka oli tänään viimeistä päivää. Se oltiin onneksi käyty kattomassa jo aijemmin. Ja molemmat tykättiin kyllä enemmän siitä, kun Kiasman näyttelyistä.
Kiasman jälkeen kierreltiin vähän kaupungilla ja mä shoppailin protskuja ja syystakin. Sitten menin pitämään akrobatia-workshopin ja vähän itsekin treenaamaan. Loppuillan olin suunnitellut viettäväni telkkarin edessä, mutta se lysti loppui lyhyeen, sillä nyt katsotaan kun susihukkaset (vai mitkä ne olikaan...) pelaa jalkapalloa.
Ihana syksy.
Ei kommentteja