Sisällön tarjoaa Blogger.

Kesää ja kuulumisia!

Kesää ja kuulumisia!

Tää helleaalto on vähän haudannut blogin pölykerroksen alle, mutta nyt ajattelin tulla hieman kirjoittelemaan kuulumisia! Täällä ollaan siis nautittu kesästä täysin siemauksin. Ei ole oikeastaan edes harmittanut, ettei ole päässyt minnekään ulkomaanmatkalle, kun kotikaupungissakin on voinut viettää ihania aurinkoisia päiviä! 

Meidän viime päivät on täyttyneet mm. retkistä uimarannalle ja Kumpulan maauimalaan, puistoihin ja kaverin kanssa Lintsille. Mutta täytyy myöntää, että vaikka kuinka lämmöstä ja auringonpaisteesta tykkäänkin, on raskaus verottanut hieman munkin jaksamista näinä hellepäivinä. Kun ollaan oltu aamupäivät ulkona, on mun pitänyt melkein joka päivä nukkua päiväunet Myyn nukkuessa (joka on myös vedellyt niitä 2-3h/päivä!). Ei ole tullut mieleenkään itse esim. jäädä ottamaan aurinkoa Myyn päiväunien ajaksi, vaikka ennen oon jaksanut olla paisteessa helposti tuntikausia. Nyt on muutenkin alkanut jo pikku hiljaa tuntumaan siltä, että on tosiaan raskaana. Mitään pahempia vaivoja ei vieläkään ole, mutta yleisesti olo on aika raskas. Mutta ehkä on ihan ok ottaa vähän rennommin, nukkua päiväunia ja koomailla iltaisinkin vain telkkarin edessä tekemättä mitään järkevää, kun kohta ollaan jo kuitenkin loppuraskauden puolella. Ja vaikka näitä ihania kesäpäiviä onkin mahtunut tähän kesään jo ihan harvinaisen paljon, olen antanut itselleni luvan myös nauttia niistä täysillä stressaamatta esim. blogin kirjoittamisesta ja muista jutuista, joita "pitäisi tehdä".  

Kesää ja kuulumisia!

Kesää ja kuulumisia!

Kesää ja kuulumisia!

Jäätelöä on mennyt vähän turhankin paljon, sekä itsellä että Myyllä. Mutta ei tätä kesää kuitenkaan enää kovin kauaa jatku, niin palataan sitten taas ruotuun! Nyt kun Myykin on päässyt jäätelön makuun, ei voi kuvitellakaan ostavansa vain itselleen jätskiä ja jättää sitä ilman, mikä on tietysti hieman myös hillinnyt omaakin herkuttelua, kun en halua sen kuitenkaan syövän sokeria joka päivä. 

Kesää ja kuulumisia!

Kesää ja kuulumisia!

Treenaaminenkin on unohtuntu lähes kokonaan, sillä ei ole vain jaksanut tehdä mitään. Yhtenä päivänä kävin kaverin kanssa vähän kiipeämässä kangasta ulkona, joka oli ihanaa, vaikka tuntuikin jo hiton raskaalta enkä edes voi tehdä niillä oikein mitään. Liikunnaksi on riittänyt kävely ja rattaiden työntely paikasta toiseen, jolla on jo saanut hien valumaan näillä ilmoilla. Ja tietysti viikottaiset aerial yoga- ja venyttelytunnit, joita vielä pidän! 

Kesää ja kuulumisia!

Kesää ja kuulumisia!

Nyt siis olen jopa sitä mieltä, että vihdoin saapunut sade ja vähän viileämpi ilma on hetkeksi paikallaan. Mua on aina vähän ärsyttänyt, kun ihmiset valittaa kuumudesta, kun sitä on Suomessa niin harvoin tarjolla, mutta nyt osaan vähän nähdä sitä toistakin puolta ja että esim. vanhuksilla, viimeisillään raskaana tms. voi olla oikeasti tosi tukalaa. On kuitenkin aika eri asia olla kuumassa etelänlomalla, joissa yleensä hotelleissa on hyvät ilmastoinnit, kun hikoilla kerrostalokämpässä, joka ei viilene edes yöksi, vaikka kaikki ikkunat olisivat auki... 

Mutta nautitaan nyt kuitenkin vielä tästä kesästä, kohta sataa kuitenkin taas puoli vuotta räntää!


P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) ja  Facebook!

Ei kommentteja