Sisällön tarjoaa Blogger.

Ohi lipuvia kesäpäiviä...

kesävauva

Mulle on viimeinkin tullut sellainen todellinen kesälomaolo. Alkukesä meni jotenkin ihan ohi eikä tässä oo pahemmin lomailu ollut edes mielessä, kun ite on ollut kotona jo pidemmän aikaa ja Rio on ollut koko kesän töissä. Vieläkään mä en oo esimerkiksi käynyt kertaakaan rannalla, joka on yleensä ihan sellainen ehdoton kesäjuttu, mutta tää kesä nyt on mennyt aika vauvan ehdoilla eikä se mua oo kauheesti ole edes haitannut. Kesiä tulee vielä monia ja eiköhän me jo ens kesänä päästä enemmän vaikka sinne rannallekin.

Ja ollanhan me päästy tekemään tässä kaikenlaisia ihania kesäisiäkin juttuja. Ollaan käyty kesäretkellä maalla, Lintsillä ja risteilyllä Tallinnassa. Ja ens viikolla on vielä yksi pieni kesäretki edessä. Kesäisiä hetkiä on ollut myös ihan tavallisen arjen keskellä ja tällä viikolla oon esimerkiksi ollut ottamassa vähän aurinkoa (vihdoinkin!) äitin pihalla, käynyt kirppiksellä ja aleshoppailuilla, syönyt jätskiä pihalla, käynyt puistojumpassa (yksin!) ja poiminut marjoja meidän lähimetsästä. Ja sen verran kesäfiiliksiin on kyllä päästy, että en oo jaksanut ihan kauheesti stressata terveellisestä syömisestä, treenamisesta tai siivoamisesta. Mutta kai niihinkin asioihin pitäis palata tuossa elokuun alussa. Blogikin on ollut vähän paitsiossa, mutta koitan nyt ryhdistäytyä senkin kanssa. Tänään alkoi sopivasti iltaisella sataa vettä, niin malttaa istua taas koneella.

Kesäpäivä vauvan kanssa

äiti temppuilee
Mä löysin itselleni trapetsin leikkipuistosta!

isä ja vauva

Ei mulla nytkään ole mitään kovin fiksua kirjoitettavaa, mutta tulinpahan jakamaan muutamia kuvia meidän eiliseltä kävelyltä. Lähdettiin ulos tarjoituksena mennä vaan istuskelemaan jonnekin aurinkoon, mutta päädyttiinkin kävelemään meidän läheiseen metsään. Rio on aivan todella laiska kävelemään mihinkään (taitaa olla aika yleistä aasialaisille, jotka aina ajaa skoottereilla joka paikkaan...) eikä se oo ollut kuin vissiin kerran mun kanssa vaunukävelyllä, joten oli aika yllättävää, että se halus kävellä. Se tykkää kovasti luonnosta ja mä oon monet kerrat pyytänyt sitä mukaan tuonne lähimetikköön, kun tiedän, että se tykkäis siitä, mutta eihän se oo tullut. Nyt se olikin ihan innoissaan ja ihmetteli miten ihan meidän lähellä on sellainen paikka (eikä ollakaan asuttu täällä jo kuin yli puoli vuotta...). Siinä mä sit jupisin, että enkös mä oo muutaman kerran pyytänyt mukaan, mutta parempihan se on myöhään kuin ei ollenkaan. Löydettiin metsästä marjojakin ja Rio oli niistä niin innoissaan, että se juoksi kotiin hakemaan meille kipon ja me kerättiinkin se melkein täyteen vadelmia ja punaviinimarjoja.

Pingviinit


Välillä pysähdytiin jätskille ja nautittiin vaan auringosta. 


kesävauva

vauva keinu
 Ja ennen kotiin menoa pitää usein pysähtyä hieman keinumaan.

marjastus

Ja vaikkei meillä ole tänä kesänä mitään matkoja tai muuta erityistä tiedossa, niin eipä tässäkään mitään valittamista ole. Ihanaan kesään riittää hyvin yhdessä olo ja hieman aurinkoa. Nautitaan siis vielä näistä kesäisistä päivistä ja rennosta lomailufiiliksestä, kyllä syksyllä kerkeää taas siivota ja elää terveellisesti!

Ei kommentteja