Huono päivä, huono äiti

Mä oon yrittänyt pitää blogin suhteellisen positiivisena, enkä kauheesti valittaa asioista, mutta koska blogit on nykyään suurimmaksi osaksi niin kiillotettuja ja täynnä vain ihanaa ja täydellistä elämää, jossa mikään ei koskaan ole huonosti, niin ajattelin avata vähän tämmöistä ei niin ihanaa puolta mun elämästä. Tänään oli nimittäin vähän huono päivä.

Päivä alkoi siinä viiden maissa aamulla, kun Pikku Myy päätti, että on hyvä aika jo herätä. Pysyttiin kuitenkin vielä sängyssä, sillä ei me nyt tommoseen aikaan vielä nousta. Mä yritin torkkua ja Myy hääräs omiaan. Puoli kuusi Rio heräsi töihin ja pyysin sitä vaihtamaan Myyn vaipan, koska sieltä aamuturauksen tuoksut jo leijaili enkä itse jaksanut vielä nousta. Se ei sitä kuitenkaan voinut tehdä ja jonkin ajan kuluttua kuulinkin, kun se lähti jo ovesta ulos. Siinä sitten silmät ristissä äristen nousin ylös ja vein Myyn vessaan, jossa vaipat meillä pesukoneen päällä vaihdetaan. Laskin Myyn hoitoalustan päälle, jolloin se kääntyi välittömästi mahalleen ja josta mä käänsin sen takaisin selälleen. Tämä toistettiin noin kuusi kertaa, ennen kuin mulla meinas hermo jo mennä ja sen seitsemännen kerran käänsin sen ehkä vähän turhan vauhdikkaasti takaisin, jolloin se vähän kolautti päänsä. Ei tietysti kovaa, kun alla oli kuitenkin pehmustettu hoitoalusta, mutta sen verran kuitenkin, että se säikähti ja alkoi itkemään. Ja niin säikähdin mäkin. Vaikka tiesin, ettei sitä oikeasti sattunut, niin tuli kyllä aika paska olo, kun ajattelin, että minä äitinä kasittelen lastani niin "väkivaltaisesti" että toinen säikähtää. Siinä sitten hetki paijattiin, hoidettiin vaipanvaihto loppuun ja mentiin takaisin sänkyyn nukkumaan.

Paska aamu ja paska fiilis.

Saatiin onneksi nukuttua vielä jonkin aikaa ja herättyä oli jo parempi mieli. Aloitettiin aamu uudestaan ja se vaikutti jo vähän lupaavammalta.

Jostain syystä päivästä tuli kuitenkin kaikin puolin ärsyttävä. Mikään ei ollut todella huonosti, mutta en tiedä aiheuttiko vaipanvaihtoepisodi vai mikä sellaisen yleisen pienen huonon fiilikseen päivään. Kummallakaan ei tuntunut olevan kivaa ja tuntui, että suurin osa päivästä oli semmoista pientä kitinää täynnä. Välillä käytiin ulkona asioilla, mutta juuri ennen kuin oli tarkoitus lähtä ruokakauppaan, aloitti Myy kunnon itkun. En jaksanut lähtä huutavan lapsen kanssa kauppaan, vaan lähdin nälkäisenä takaisin kotiin. Nukuttiin vähän aikaa ja hetken oli taas asiat hyvin.

Kun Rio tuli töistä, mä lähdin käymään yksin kaupassa Myyn nukkuessa, mutta unohdin vessapaperin, joka olis ollut tärkeä ostaa, kun viimeinen rulla veteli viimeisiään.

Ärsytti ja kiukutti. 

Söin jotain, mutta en jaksanut laittaa kunnon ruokaa. Mielessä kävi myös lenkille lähtö, joka kuitenkin unohtui, kun piti lähtä vessapaerin takia uudestaan kauppaan. Lähdettiin oikein Itikseen hakemaan samalla vähän muutakin, mutta kitinäksihän sekin reissu meni.

Ja niin taas kotiin ja Myy unille. Mutta eihän sitä vaan väsyttänyt. Itsellä nälkä ja koko päivän kestänyt pieni ärsytys. Ja pienestähän se helposti kasvaa isommaksikin (varsinkin nälissään) ja niinpä vihoittelin Riolle siitä, kun se ei koskaan laita Myytä nukkumaan. Jätin itkevän lapsen sille ja istuin itse syömään. Pariin kertaan kävin imettämässä, mutta päätin, että Myyn on jo aika oppia nukahtamaan isinkin kanssa ja annoin sen huutaa (ja ai kauhee, kun se hetkittäin kuulostaa jo melkein siltä, että se huutais "äitiiii"... ei paranna oloa ollenkaan). Ja ärsytti, kun Rio teki asiat väärin (ei uniaikaan aleta enää leikkimään mitään!). Lopulta menin imettämään viimeisen kerran ja siihen se vihdoin simahti.

Aah. Sohvalle ja vähän raakasuklaata.

Nyt kirjoitan tätä ja tuntuu ihan idioottimaiselta valittaa, kun mikään ei oikeasti ole huonosti. Pää vähän kopsahti, äiti oli väsynyt ja Myy nyt välillä vaan kiukuttelee. So what, ihan tavallista elämää.

Mutta pointtina tässä oli se, kuinka paljon oma fiilis vaikuttaa siihen kuinka hyvä äiti/vaimo/mikä tahansa sitä pystyy olemaan ja itsestä huolehtiminen on tärkeää. Ja vaikka elämä olisi kuinka ihanaa, on se välillä myös vähemmän ihanaa eikä aina vaan jaksa. Ja jos on ihan poikki, on parempi pyytää apua kun kiukutella vaan itsekseen.

Ja onneksi huomenna tulee aina uusi parempi päivä!


P.S. Päivään jotenkin hyvin sopien, en saanut koneelle niitä muutamia kuvia, jotka tänään otin, joten postauksen kuvituksena vain Messukeskuksen katosta roikkuvia sateenverjoja, jotka eivät liity asiaan mitenkään, paitsi niin, että tänään satoi ja oli hitsin kylmä.