Äidin oma-aika on asia, joka joillekin äideille on itsestäänselvyys eikä ilman omia hetkia ja latautumista jaksa pyörittää arkea ja toisille taas on aivan turhuutta, jota he eivät koe edes tarvitsevansa. Ihmiset ovat erilaisia ja tietysti voi olla äitejä, jotka nauttivat siitä, että voivat olla koko ajan lastensa kanssa ja illalla hetken ehkä miehensä seurassa ja se riittää. Mutta mä uskon, että vaikka kuinka lapsiaan rakastaakin, useimmat äidit kaipaavan myös niitä omia hetkiä tai harrastuksia joko aivan yksin tai omien kavereiden kanssa.
Kun meillä oli vain yksi lapsi, mä sain viettää omaa aikaa melko ruhtinaallisesti. Aloin käymään satunnaisesti joogatunneilla Alexan ollessa noin 3kk ikäinen ja kävin aika paljon treenaamassa yksikseni tai Alexan nukkuessa päiväunia. Näin jonkin verran kavereitakin yksin, vaikka useimmiten taisi kuitenkin Alexa olla mukana. Parisuhdeaikaa meillä ei Rion kanssa ollut kovinkaan usein, mutta kuitenkin silloin tällöin käytiin leffassa tms. ja Alexa oli joitakin kertoja mummin luona yökylässä. Ja tämän lisäksi mulla oli tietysti päivittäin omaa-aikaa, kun Alexa nukkui päiväunia (joskus vähemmän, joskus enemmän), jonka käytin usein blogin kirjoittamiseen, treeniin, kaupoissa kiertelyyn tai ihan vain kotona puuhailuun tai lorvailuun.
Ja tähän olin oikeastaan aika tyytyväinen, sillä itse ainakin olen parempi äiti sen jälkeen, kun saan välillä olla ihan rauhassa ja tehdä omia juttujani.
Toista lasta odottaessa tiesin kyllä oman ajan vähenevän reilusti, mutta todellisuudessa sitä ei enää ole lähestulkoon ollenkaan. Alexa lopetti päiväunet Lunan synnyttyä vähän olosuhteiden pakosta ja nukkuu niitä nykyään ihan vain satunnaisesti. Ja en tiedä mikä sisäinen vaisto Lunalla on, sillä jos Alexa joskus päivällä nukahtaa, ei Luna kyllä todellakaan nuku silloin samaan aikaan! Tytöt on nukkuneet ehkä max. viisi kertaa samaan aikaan, joista pari kertaa mäkin olen sitten ottanut samalla itsekin päikkärit. Joten se siitä päivittäisestä omasta tee-hetkestä, jolloin saa selailla somea rauhassa (on muuten tämän takia mennyt vaikka mitä kivoja netti-kirppisjuttuja ohi, kun päikkäriaikaan tulee kaikki parhaat myyntipuut, heh...).
Ja Lunan kolmeen ensimmäiseen kuukauteen omaa-aikaa ei tietysti ollut illallakaan koliikin takia. Silloin sain olla tyytyväinen, jos pystyin käymään puolenyön maissa suihkussa ilman, että joku huutaa oven takana tai katsomaan 10 minuuttia telkkaria iltapalaa syöden.
Koliikin jälkeen mä olin vaan niin hämillään hiljaisista illoista, että kuukauden vaan istuin sohvalla katsomassa telkkaria tekemättä yhtään mitään järkevää. Ja nää illat onkin nykyään sitä mun omaa aikaa, sillä parhaimmassa tapauksessa molemmat lapset ovat nukkumassa jo seitsemän jälkeen ja huonoimmassakin yleensä yhdeksään mennessä. On vaan vähän harmi, että se ainut vapaa-aika on iltaisin, sillä en mä kyllä mitään järkevää saa enää silloin tehtyä... Seitsemän jälkeenhän vois vielä vaikka vetäistä pienen jumpan, mutta enpä jaksa, kun haluan rauhassa ottaa yksin iltapalaa ja hetken vaan rentoutua pitkän päivän jälkeen. En yleensä mene illalla yksin edes suihkuun (käyn lasten kanssa, tai silloin harvoin kun Rio on illalla kotona), koska Luna heräilee vielä pariin otteeseen ennen kuin itse pääsen sänkyyn. Kirjaa olisi myös ihana lukea sängyssä, mutta eihän siellä voi laittaa valoja, kun vauva nukkuu vieressä. Joten yleensä mun illat koostuvat vain siitä telkkarista ja somesta. Välillä oikein repäsen ja kirjoitan blogia. Illoissa on myös se huonoa, että aina tekisi mieli valvoa pitkään, kun kerrankin saa olla rauhassa, mutta samalla kuumottaa aamuinen herätys, joka on yleensä kuudelta...
Lunan synnyttyä en ole kertaakaan käynyt yksin treenaamassa, mutta joskus on tietysti käynyt niin, että Luna on sattunut juuri silloin nukkumaan sopivasti pidempään. Nyt keväällä olen käynyt myös muutaman kerran juoksemassa ja ne onkin olleet ekat kerrat, kun Rio on ollut yksin lasten kanssa (olen tosin juossut aina Lunan aamupäikkäreiden aikaan). Ja viikko sitten, Lunan ollessa puolen vuoden ikäinen, oli Rio ensimmäisen kerran Lunan kanssa yksin reilun tunnin, kun olin töissä. Mä olen siis käynyt töissä nyt kuukauden ajan yhden tunnin kerrallaan sunnuntaisin, hehe! Muilla kerroilla Luna on ollut mun äidillä. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, kun mun eräs oppilas kertoi, että hänellä on 7 viikkoinen vauva, joka oli jäänyt kai ekaa kertaa ilmajoogatunnin ajaksi isin kanssa samalla kun mä mietin, että meillä on sama juttu, mutta vauva vaan on jo 6kk!
Muutamia kavereita olen nähnyt silloin tällöin, mutta vain niitä, joilla on myös lapsia. Mulla ei ole ketään äitikavereita tässä lähellä, joita nähtäisiin säännöllisesti vaikka puistossa, joten pääasiassa vietän päivät keskenään lasten kassa. Ja lapsettomia kavereita en ole nähnyt ollenkaan.
Toista lasta odottaessa tiesin kyllä oman ajan vähenevän reilusti, mutta todellisuudessa sitä ei enää ole lähestulkoon ollenkaan. Alexa lopetti päiväunet Lunan synnyttyä vähän olosuhteiden pakosta ja nukkuu niitä nykyään ihan vain satunnaisesti. Ja en tiedä mikä sisäinen vaisto Lunalla on, sillä jos Alexa joskus päivällä nukahtaa, ei Luna kyllä todellakaan nuku silloin samaan aikaan! Tytöt on nukkuneet ehkä max. viisi kertaa samaan aikaan, joista pari kertaa mäkin olen sitten ottanut samalla itsekin päikkärit. Joten se siitä päivittäisestä omasta tee-hetkestä, jolloin saa selailla somea rauhassa (on muuten tämän takia mennyt vaikka mitä kivoja netti-kirppisjuttuja ohi, kun päikkäriaikaan tulee kaikki parhaat myyntipuut, heh...).
Ja Lunan kolmeen ensimmäiseen kuukauteen omaa-aikaa ei tietysti ollut illallakaan koliikin takia. Silloin sain olla tyytyväinen, jos pystyin käymään puolenyön maissa suihkussa ilman, että joku huutaa oven takana tai katsomaan 10 minuuttia telkkaria iltapalaa syöden.
Koliikin jälkeen mä olin vaan niin hämillään hiljaisista illoista, että kuukauden vaan istuin sohvalla katsomassa telkkaria tekemättä yhtään mitään järkevää. Ja nää illat onkin nykyään sitä mun omaa aikaa, sillä parhaimmassa tapauksessa molemmat lapset ovat nukkumassa jo seitsemän jälkeen ja huonoimmassakin yleensä yhdeksään mennessä. On vaan vähän harmi, että se ainut vapaa-aika on iltaisin, sillä en mä kyllä mitään järkevää saa enää silloin tehtyä... Seitsemän jälkeenhän vois vielä vaikka vetäistä pienen jumpan, mutta enpä jaksa, kun haluan rauhassa ottaa yksin iltapalaa ja hetken vaan rentoutua pitkän päivän jälkeen. En yleensä mene illalla yksin edes suihkuun (käyn lasten kanssa, tai silloin harvoin kun Rio on illalla kotona), koska Luna heräilee vielä pariin otteeseen ennen kuin itse pääsen sänkyyn. Kirjaa olisi myös ihana lukea sängyssä, mutta eihän siellä voi laittaa valoja, kun vauva nukkuu vieressä. Joten yleensä mun illat koostuvat vain siitä telkkarista ja somesta. Välillä oikein repäsen ja kirjoitan blogia. Illoissa on myös se huonoa, että aina tekisi mieli valvoa pitkään, kun kerrankin saa olla rauhassa, mutta samalla kuumottaa aamuinen herätys, joka on yleensä kuudelta...
Lunan synnyttyä en ole kertaakaan käynyt yksin treenaamassa, mutta joskus on tietysti käynyt niin, että Luna on sattunut juuri silloin nukkumaan sopivasti pidempään. Nyt keväällä olen käynyt myös muutaman kerran juoksemassa ja ne onkin olleet ekat kerrat, kun Rio on ollut yksin lasten kanssa (olen tosin juossut aina Lunan aamupäikkäreiden aikaan). Ja viikko sitten, Lunan ollessa puolen vuoden ikäinen, oli Rio ensimmäisen kerran Lunan kanssa yksin reilun tunnin, kun olin töissä. Mä olen siis käynyt töissä nyt kuukauden ajan yhden tunnin kerrallaan sunnuntaisin, hehe! Muilla kerroilla Luna on ollut mun äidillä. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, kun mun eräs oppilas kertoi, että hänellä on 7 viikkoinen vauva, joka oli jäänyt kai ekaa kertaa ilmajoogatunnin ajaksi isin kanssa samalla kun mä mietin, että meillä on sama juttu, mutta vauva vaan on jo 6kk!
Muutamia kavereita olen nähnyt silloin tällöin, mutta vain niitä, joilla on myös lapsia. Mulla ei ole ketään äitikavereita tässä lähellä, joita nähtäisiin säännöllisesti vaikka puistossa, joten pääasiassa vietän päivät keskenään lasten kassa. Ja lapsettomia kavereita en ole nähnyt ollenkaan.
Eli toisin sanoen, mulla ei ole ollut kyllä omaa elämää ollenkaan tässä puolen vuoden aikana! Alussa se ei edes pahemmin haitannut, sillä arki oli muutenkin vain selviytymistä, mutta nyt alkaa olemaan jo olo, että kaipaisi jotain omaakin...
Ja jos ihmettelette miksei Rio ole lasten kanssa, jotta mä voin lähtä johonkin, niin syyt ovat olleet ensin tietysti koliikki, sillä eipä sitä huutavaa vauvaa tehnyt mieli jättää kenellekään ja sitten se, ettei Luna juo pullosta ja lisäksi se, että Rio on lähestulkoon koko ajan töissä.
Huh, kuulostaapas tämä nyt valitusvirreltä!
Oikeasti olen kuitenkin todella kiitollinen, että mulla on kuitenkin edes jonkin verran apua Riosta ja meillä on mun äiti, joka osallistuu aktiivisesti lasten elämään toisin kuin esim. yksinhuoltajilla tai niillä, joilla ei ole ollenkaan tukiverkkoa. Tällä hetkellä unelmoin siitä, että voisin käydä joogatunneilla (mutta se tuskin tulee vähään aikaan tapahtumaan) ja siitä, että voisin käydä vaikka kaupungilla katselemassa ja sovittamassa vaateita ihan yksin. Tää tilanne ei tosin tunnu niin tuskaiselta nyt kun tietää kuinka nopeasti nämä pienet kuitenkin kasvavat ja jo aivan pian voi olla jo ihan erilaista. Nyt kun Luna on alkanut syömään kiinteitä, voi sen kanssa alkaa helpommin kokeilemaan vähän pidempiäkin aikoja ilman äitiä, kun ei tarvitse pelätä, että toiselle tulee nälkä.
Mutta suoraan sanottuna ihmettelen äitejä, joilla on paljon lapsia... eivätkö he oikeasti kaipaa omaa aikaa? Sillä sitä ei varmasti voi olla kovin paljoa, kun jo näiden kahdenkin kanssa on jo olo, että oma elämä on ohi, heh.
Joten kertokaapa kanssa-äidit, kaipaatteko omaa aikaa? Kuinka paljon teillä sitä on ja miten sitä vietätte?
Ja jos ihmettelette miksei Rio ole lasten kanssa, jotta mä voin lähtä johonkin, niin syyt ovat olleet ensin tietysti koliikki, sillä eipä sitä huutavaa vauvaa tehnyt mieli jättää kenellekään ja sitten se, ettei Luna juo pullosta ja lisäksi se, että Rio on lähestulkoon koko ajan töissä.
Huh, kuulostaapas tämä nyt valitusvirreltä!
Oikeasti olen kuitenkin todella kiitollinen, että mulla on kuitenkin edes jonkin verran apua Riosta ja meillä on mun äiti, joka osallistuu aktiivisesti lasten elämään toisin kuin esim. yksinhuoltajilla tai niillä, joilla ei ole ollenkaan tukiverkkoa. Tällä hetkellä unelmoin siitä, että voisin käydä joogatunneilla (mutta se tuskin tulee vähään aikaan tapahtumaan) ja siitä, että voisin käydä vaikka kaupungilla katselemassa ja sovittamassa vaateita ihan yksin. Tää tilanne ei tosin tunnu niin tuskaiselta nyt kun tietää kuinka nopeasti nämä pienet kuitenkin kasvavat ja jo aivan pian voi olla jo ihan erilaista. Nyt kun Luna on alkanut syömään kiinteitä, voi sen kanssa alkaa helpommin kokeilemaan vähän pidempiäkin aikoja ilman äitiä, kun ei tarvitse pelätä, että toiselle tulee nälkä.
Mutta suoraan sanottuna ihmettelen äitejä, joilla on paljon lapsia... eivätkö he oikeasti kaipaa omaa aikaa? Sillä sitä ei varmasti voi olla kovin paljoa, kun jo näiden kahdenkin kanssa on jo olo, että oma elämä on ohi, heh.
Joten kertokaapa kanssa-äidit, kaipaatteko omaa aikaa? Kuinka paljon teillä sitä on ja miten sitä vietätte?
Oi, teidän pieni vauva on hurahtanut jo noin isoksi! :) käyn usein silmäilemässä blogiasi mutten saa koskaan aikaiseksi kommentoida. Nyt siihen kuitenkin aihepiiriltään tuli oiva tilaisuus! :) Meillä on lapset 8kk, 3.5v, 4.5, juuri 6v täyttänyt sekä 10. Mä en ole ikinä tarvinnut "säännöllisesti" omaa aikaa, mutta olen tosi kiitollinen miehelleni koska tiedän sitä saavani kun vain haluan. Meillä on opetettu vauvat pullolle aikaisessa vaiheessa rinnan ohella, koska en koe ison perheen arjen vain pyörivän ilman että toinen voi auttaa. Näinollen olen saanut pyrähdyksiä yksin lenkille koiran kanssa, ostoksille "isojen" kanssa, kahvitteluun ystävän kanssa ilman lapsia ja pistipä mies minut päivän reissulle laivallekin kesän aikana. Meillä mies tekee paljon töitä, mutta koemme kumpikin ehdottoman tärkeäksi molempien roolit arjessa.. Ei ehkä tasavertaisina, mutta kumpikin pystyy pitämään homman kasassa itsekseenkin. Usein en kaipaa aikaa ilman lapsia, yleensä sekin on sitten nopea lapseton kauppareissu mieheni kanssa tukiverkoston huolehtiessa sillä välin lapsista tai hiljainen hetki illalla..mut juuri em. Laivamatka tuli enemmän kuin tarpeeseen kun pinnaa alkoi venyttämään "kaavamaisuus" kodin pyörityksessä enkä ole ollut edeltäneeseen 1,5vuoteen yksikseni "hetkeä pidempään" . :) Aurinkoa Kesääsi! Toivottavasti saat itsellesi kaipaamiasi hetkiä,lapset kasvavat hirmu nopeasti ja nurkan takana on se aika kun eivät tarvitse alituiseen aikuista. :)
VastaaPoista