Heippa! Mä palasin tänään sieltä Tulholman risteilyltä. Kiva viikonloppu oli, mutta olisin kaivannut tähän väliin vielä yhden vapaapäivän, sillä seuraava sellainen on näkyvissä vasta jossain hamassa tulevaisuudessa.
Laivalla tuli syöpöteltyä herkkuja kuin lomalla konsanaan ja olokin on vähän sen mukainen. Niinpä mieleen tuli viettää herkutonta huhtikuuta. Sokeri tietenkin on multa pannassa, mutta myös suolaiset herkut sekä vehnä. Mä syön yleensä arkisin kyllä terveellisesti, mutta viikonloppuna pitää usein viettää herkkupäivää. Ja jos sen erehtyy pitämään perjantaina, muodostuukin siitä helposti herkkuviikonloppu. Sokeri on niin koukuttavaa, että sen lopettaminen voi oikeesti olla tosi vaikeeta, jos siihen on kovasti addiktoitunut. Kokemuksesta voinkin sanoa, että ne ensimmäiset päivät (tai pahoissa tapauksissa viikot) voi olla todella tuskaa, mutta kun niistä pääsee yli, olo helpottuu eikä herkkuja teekään enää niin kovasti mieli.
Sokeri/herkkulakoissa on monenlaisia koulukuntia, sillä toiset kieltävät kaiken mahdollisen hedelmistä lähtien ja toisille riittää vain esim. karkkien vähentäminen. Mä sanoisin, että jokainen kyllä tietää mitkä tuotteet ovat itselle ongelmatekijöitä ja joiden käyttöä voisi vähentää. Itse esim. saatan välillä syödä kuivattuja hedelmiä vähän kuin karkin korvikkeina ja silloin niistäkin tulee paljon sokeria, vaikka se parempi vaihtoehto olisikin kuin itse karkit. Niinpä päätin rajoittaa niitäkin ja muita "terveellisiä" herkkuja max. kerran viikkoon.
Katsotaan siis miten tulee sujumaan. Välillä nää lakot menee kuin itsestään, mutta välillä niitä ei saa onnistumaan sitten millään. Nyt lupaan ainakin yrittää kovasti! Herkkuja rajoittaessa on tärkeää myös muistaa syödä tarpeeksi oikeaa ruokaa, niin herkkuhimo ei iske sen takia, että on nälkä.
Ja tietenkin haastan teitä myös mukaan! Lähdetkö mukaan Herkuttomaan huhtikuuhun? Jokainen saa itse päättää kuinka paljon herkkuja aikoo rajoittaa, mutta haastan tekemään edes pienen muutoksen omassa herkkujen syönnissä. Itse aloitin lakon jo tänään, mutta 1.4. on oikein hyvä päivä aloittaa. Haaste loppuu sitten sopivasti vappuun, jolloin voi palkinnoksi paistaa vaikka munkkeja.
P.S. Huomasin, että oonkin kirjoitellut sokerittoman syyskuun jälkeen joitain vinkkejä terveellisimmistä herkuista, joita voi katsoa täältä, jos on vaikea keksiä vaihtoehtoja epäterveellisille herkuille.
Herkuton huhtikuu
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Tunnisteet:
haaste,
herkkulakko,
Herkuton huhtikuu,
Ruoka,
sokerikoukussa,
sokerilakko,
terveellinen ruoka,
tervellinen naposteltava
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
I'm in!!
VastaaPoistaJes! Hyvä! :)
VastaaPoista