Pari päivää sitten Taloussanomat uutisoi halpalentoyhtiö Ryanairin hallituksen tekemästä päätöksestä hyväksyä suunnitelma Yhdysvaltain-lentojen aloittamisesta. Lennot alkaisivat aikaisintaan neljän vuoden kuluttua ja yhdensuuntaisen lipun hinta voisi halvimmillaan olla noin 14 euroa. Artikkelin voi lukea täältä.
Jaahas. Vai semmosta Ryanair suunnittelee. Kumma, kun muistelen kuulleeni näitä uutisia Ryanairin Amerikan-lentojen aloittamisesta jo muutamia vuosia sitten. Ja myös siitä, että he suunnittelivat ottavansa myyntiin vieläkin halvempia seisomapaikkoja lennoille. Tämäkään suunnitelma ei tietääkseni toteutunut (ja ehkä ihan hyvä niin!). Luulenpa siis, että nämä uutisoinnit ovatkin vain osa heidän markkinointisuunnitelmaansa ja keino saada lisää näkyvyyttä.
Olen kerran elämässäni matkustanut Ryanairilla enkä sitä mielelläni uudestaan tekisi. Ja mulla oli sentään ihan helppo lento, sillä matkustin Mallorcalta yhdeksi päiväksi Barcelonaan ja mulla oli vain pieni käsimatkatavarareppu mukanani. Itse lennon varaaminen oli yhtä helvettiä ja itsellenikin meinasi käydä moka ja joku lappu jäädä printtaamatta. Onneksi huomasin sen edellisenä iltana ja sain sen tulostettua, sillä muuten kentällä olisi joutunut maksamaan vielä jotain ylimääräistä. Nettisivulla on käytetty niin hankalaa kieltä ja asiat esitetty aika monimutkaisesti, että itselleni ainakin oli aika vaikeaa saada kaikesta selvää, vaikka englantia luulen osaavanikin. Kentällä katselin, kun monet matkustajat lähtöportilla itkivät, kun käsimatkatavarat eivät mahtuneetkaan Ryanairin "testikoteloon", johon jokaisen piti kassinsa laitta ennen koneeseen astumista. Sillä itkijät sitten heittelivät vaatteitaan ja muita tavaroita roskiin, että pääsisivät kyyttiin (varmaan jotain maksamalla olisi kaikki kamat saanut kyytiin, mutta asiakkainahan on lähinnä köyhäilijöitä...).
Kuva: täältä
Joten ei kiitos Ryanairille! Vaikka oonkin tässä jaellut säästövinkkejä, niin joku raja se on munkin pihistelyllä. Ja vaikka Amerikan-lennot joskus alkaisivatkin, ei hinta tietenkään olisi 14 euroa, sillä siihen päällehän lisätään kaikenmaailman polttoaineverot, lentäkenttäverot, käsittelymaksut, matkatavaramaksut, ruokamaksut jne. jne. Kokonaisuudessaan hinta olisi varmaan jotain 200 euron paikkeilla suunta. Ja se ei enää ole niin erityisen halpa hinta, että suostuisin ainakaan itse Ryanairilla matkustamaan. Pienellä etsimisellä voi nimittäin löytää lähes samaan hintaan jo ihan oikeidenkin lentoyhtiöiden lentoja.
Huh. Onko muilla kokemuksia Ryanairilla lentämisestä? Matkustaisitteko Ryanairilla jenkkeihin, jos halvalla pääsisi?
14 eurolla Amerikkaan?
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Tunnisteet:
halvat lennot,
halvat lennot Amerikkaan,
Matkailu,
Ryanair,
Ryanair kokemus
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ensimmäisen kerran lensin rynkyllä 2011 Osloon (Ryggeen) ja vielä tällöin kun puhuttiin halpalentoyhtiöistä lennot olivat oikeasti halpoja. Lennot olivat tällöin 7€ suuntaan ja menopaluu veroineen oli noin 40€. Silloin en nähnyt asiassa huonoja puolia, paitsi lennot lennetään kirjaimellisesti sivukentille ja matkat kentältä keskustaan ovat aina pidempiä. Nyt kun vertailukohteena on esim. Norwegian niin luultavasti en enää ikinä matkustaisi vuonna 2011 lennettyä reittiä. Samalla hinnalla pääsee nykyään lähemmäs omaa määränpäätä.
VastaaPoistaLyhyemmät lennot menee kyllä millä tahansa purkilla, mutta ainakin itsellä pidemmillä miettisin jo kahdesti lentäisinkö matkaa edes noskilla tai millään vastaavalla halpalentoyhtiöllä.
Joo, toihan on kans Ryanairilla perseestä, että se menee usein jonnekin sivukentille, joka myös aiheuttaa yleensä lisäkustannuksia. Mun Mallorca-Barca välillä oli sopivasti lähimmät kentät, eli sinänsä oli ok. Mutta onneks on tosiaan parempiakin halpalentoyhtiöitä olemassa. :)
VastaaPoistaMä oon jossain määrin lentopelkoinen ja siitäkin syystä välttelen joitain halpisyhtiöitä, vaikka ei niille kai sen enempää ole onnettomuuksia sattunut kuin normiyhtiöillekään. Norwegianilla ja AirAsialla ainakin lennän kuitenkin huoletta, AirBerlinillä myös.
VastaaPoistaMieleen on vaan jäänyt siskon kertomus dokumentista Ryanairista, jossa kerrottiin Ryanairin koneisiin tankattavan säästösyistä aina minimimäärä bensaa, että just ja just päästään perille asti. Ja tämä taas on dokumentin mukaan aiheuttanut ilmatilassa ja kentillä vaaratilanteita, kun Ryanairin koneet eivät ole voineet jäädä ilmaan odottamaan ruuhkautuneen kentän kiitoradan vapautumista sillä bensa ei yksinkertaisesti riitä, eli niiden on pakko päästä laskeutumaan samantien kun saapuvat määränpäähän. No, en tiedä onko tässä nyt totuusperää vai ei, voihan tuo olla ihan huuhaatakin. Se on kuitenkin jäänyt mieleen kummittelemaan ja niinpä mäkin sanon ei Ryanairille ainakin toistaiseksi. :D
Joo, on ihan ymmärrettävää, jos lentopelkoinen ei oikein haluais lentää Ryanairilla, muistelen itekin nimittäin kuulleeni noita tankkaustarinoita. :) Rio ei uskalla lentää enää AirAsialla viimeaikasten onnettomuuksien takia. Mä kyllä menisin kyllä sillä ihan mielellään, kun se on musta halpalentoyhtiöksi ihan hyvä.
VastaaPoista