Me mentiin Viking Linen Gabriellalla ja Myy oli innoissaan jo nähdessään niin ison laivan. Meillä oli hytti, jossa oli parisänky ja kerrossängyt, joten mahduttiin hyvin kaikki sinne. Menomatka meni leppoisasti kannella lähtöä katsellen, laivaa kierrellen sekä burgereita syöden. Käytiin myös tanssimassa Ville Viikingin kanssa, joka on jo ihan tuttu Myylle, kun ollaan nähty se muutaman kerran Tallinnan laivoilla. Oli niin ihana katsella kuinka reippaasti Myy oli kaikkien muiden lasten kanssa tanssilattialla ja jonotti nätisti omaa vuoroaan halaamaan Villeä. Mä oon itse lapsesta asti tykännyt risteilyistä ja oli niin hauska katsella kuinka paljon Myykin menosta nautti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukholma. Näytä kaikki tekstit
Taaperon kanssa Tukholman risteilyllä
torstai 28. kesäkuuta 2018
Uusia näkökulmia Tukholmaan
lauantai 15. elokuuta 2015
Synttäriristeilyllä haluttiin viettää rento päivä Tukholmassa ja nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Siljan terminaalista keskustaan pääsee kätevästi metrolla ja koska aikaisemmin oltiin tultu Viikkarilla ja kävelty keskustaan, päätetiin nyt katsella vähän eri kulmia Tukholmasta.
Tunnisteet:
Eurooppa,
Matkailu,
mitä tehdä Tukholmassa,
päivä tukholmassa,
Ruotsi,
Tukholma
Synttäriristeilyllä Silja Serenadella
torstai 13. elokuuta 2015
Mulla oli tossa viime sunnuntaina synttärit ja kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin, olin haikaillut Ruotsin risteilylle. Onnekseni sainkin vielä mahdollisuuden saada Silja Lineltä risteilyn samaan alennushintaan, jonka olin aikaisemmin saanut keväisestä blogitapahtumasta ja risteilysuunnitelmista tulikin totta!
Tunnisteet:
Eurooppa,
Kotimaan matkailu,
laivalla,
Matkailu,
risteily,
Ruoka,
Ruotsi,
Ruotsin risteily,
Silja Line,
Silja Serenade,
Tukholma,
Tukholman risteily
Ravintolasuositus Tukholmaan: Asian Pong
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Mä huomasin, että en oikeastaan ole käynyt kovin paljoa Tukholmassa ravintoloissa, sillä useimmiten siellä tulee käytyä vain risteilyillä, jolloin yleensä ahtaa itsensä aamupalalla aivan täyteen eikä päivän aikana pahemmin kerkeä tulla nälkä.
Tunnisteet:
Asian Pong,
Asian pong buffe,
Eurooppa,
ravintola,
ravintola-arvostelu,
Ravintola-arvostelut,
Ruoka,
Ruotsi,
thai ruoka,
Tukholma
Sateinen päivä Tukholmassa
torstai 9. huhtikuuta 2015
Palataanpa hetkeksi parin viikon takaiselle Petran ja mun Ruotsin reissulle. Aamu alkoi aikaisin, sillä mentiin vähän sekaisin kellojen siirtämisestä, kun ensin piti siirtää kellot kesäaikaan ja sitten vielä Ruotsin aikaan.
Tunnisteet:
aamupala,
aamupalabuffet,
Eurooppa,
Gabriella,
kukkabootsit,
kukkakengät,
laivan buffet,
Matkailu,
Ruotsi,
shoppailu,
sisustus,
Södermalm,
Tukholma,
Tukholman risteily,
Viking Line
Perjantain parhaat
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Taas tulee tän hetken parhaita asioita. Edelliset parhaudet voi lukea täältä ja kappas, niistähän on tasan kuukausi aikaa. Pitäisköhän ottaa tästä joka kuukausittainen tapa...?
Tunnisteet:
I love Lucy,
kuivatut karpalot,
Matkailu,
parasta just nyt,
risteily,
Ruoka,
shoppailu,
Sirkus,
sirkus festarit,
SNSL,
terveellinen välipala,
Tukholma,
Yleinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


