Sisällön tarjoaa Blogger.

DIY viikkokalenteri lapselle

DIY viikkokalenteri lapselle

Alexa on jo pitkään ollut kiinnostunut viikonpäivistä, mutta ei ihan osaa niitä vielä laittaa oikeaan järjestykseen. Niinpä ajattelin, että jokin viikkokalenteri kuvilla olisi hänelle kiva, josta näkisi mitä minäkin päivänä tapahtuu. Katselin ensin valmista Koko Kidsin Mun viikko -settiä, joka olikin kiva, mutta kuvat ei ehkä ihan vastanneet meidän arkea. Niinpä päätin askarrella sellaisen itse! 

Ajattelin sijoittaa kalenterin jääkaapin oveen ja tehdä magneetteihin erilaisia kuvia viikon tapahtumille. Pohjaksi ostin pahvia ja Sinellistä löysin puisia pyörylöitä sekä irrallisia magneetteja, jotka ajattelin liimata niiden pohjaan. 

DIY viikkokalenteri lapselle

Ensi piirsin pahville sarakkeet viikonpäiville ja ja kirjoitin päivien nimet. Viikonlopun laitoin eri väriselle pahville, jotta se olisi helpompi hahmottaa. Puunappeihin liimasin paperille piirtämiäni kuvioita eri tapahtumille. Mukana on merkit, jotka esittävät Alexan metsäkerhoa, balettia ja sirkuskoulua sekä mun töitä, Rion vapaapäiviä ja mummin näkemistä. Lisäksi on merkit kirjastolle, kavereiden näkemiselle ja saunavuorolle. Ja vielä tähtimerkki, jolla voi merkitä kaikki spesiaalitapahtumat kuten synttärit ja muut juhlat. Kuvat ei todellakaan ole mitään taideteoksia (ja niistä ei ehkä uskoisi, että mulla on joskus ollut kuvis kymppi, heh), mutta pääasia on, että Alexa tietää mitä niillä tarjoitetaan. Kuvia voisi tietysti myös etsiä ja tulostaa netistä, jos ei halua itse piirtää. 

DIY viikkokalenteri lapselle

DIY viikkokalenteri lapselle

Aluksi kiinnitin pahvin vain magneeteilla jääkaapin oveen, mutta sille ja osalle merkeistä valui jostain vettä, joten päädyin tekemään uuden ja kiinnittämään sen kontaktimuovilla. Laitoin myös magneettien päälle palat kontaktimuovia, jotta samaa ei tapahtuisi uudestaan ja kuvat menisi suttuun. Hommaan tuli siis vähän enemmän näpertelyä kuin alun perin ajattelin, mutta aika nopeasti ne kuitenkin sai tehtyä ja Alexa oli apuna liimaamisessa.

DIY viikkokalenteri lapselle

DIY viikkokalenteri lapselle

Alexa on ollut kalenterista tosi innoissaan ja joka päivä ollaan katsottu mikä päivä on ja mitä päivälle on tiedossa. Sunnuntaisin tyhjennetään kalenteri ja laitetaan seuraavan viikon merkit paikoilleen. Vieläkään Alexa ei muista ihan kaikkia viikonpäiviä, mutta eiköhän ne tässä jossain vaiheessa tule, kun viikot vierii!

P.S. Meidän reaaliaikaista elämää pääsee seuraamaan Instagramissa @ferdanifamily ja seurantaan kannattaa ottaa myös Facebook (Ferdani Family), jonne ilmoitan aina uudesta postauksesta!

Ei kommentteja