Sisällön tarjoaa Blogger.

Linnanmäellä taaperon kanssa

Linnanmäellä taaperon kanssa

Meidän Linnanmäen retki Vappupäivänä oli niin kylmä ja sateinen, että päätettiin lähteä tänään käymään siellä uudestaan, kun oli niin aurinkoinen päivä. Paikalla oli aika paljon ihmisiä, mutta ei kuitenkaan ollut mitään tungosta ja meillä oli tosi hauskaa!

Mä kävin Pikku Myyn kanssa Panoramassa sillä aikaa, kun korkeanpaikankammoinen Rio odotteli alhaalla. Se on kyllä kerran käynyt siinä ennenkin, mutta se kuulemma riitti. On muuten jännä nähdä mahtaakohan korkeanpaikankammo periytyä Myylle... Nyt sitä ei ainakaan pelottanut, vaikka pitikin äitiä kädestä kiinni koko kyydin ajan. Sen jälkeen käytiin kaikki yhdessä Rumpukarusellissa, jonne ei viitsitty viimeksi mennä, kun se oli ihan märkä. Yritettiin myös laittaa taas Myytä Rekkakaruselliin, mutta ei se reppana uskaltanut jäädä siihen vieläkään yksin. 

Linnanmäellä taaperon kanssa

Linnanmäellä taaperon kanssa

Linnanmäellä taaperon kanssa

Oltiin menossa myös viime kesältä tuttuun kivaan leikkipaikkaan Lintsin aivan perimmäiseen nurkkaan, mutta se koko alue olikin remontissa. Saa nähdä onko vastaavaa paikkaa keinuineen ja liukumäkineen tulossa enää ollenkaan. Remonttia oli yllättävän paljon muuallakin vielä menossa, vaikka kausi on jo käynnistynyt... Esimerkiksi tulossa on uusi ravintolamaailma, joka ei ollut vielä auki. 

Vaikka päivä oli aurinkoinen, niin kuin muutkin päivät tällä viikolla, ihmettelin taas ihmisten pukeutumista kuten jo useamman kerran tällä viikolla. Jossain päin Suomea on rikottu jo kai hellelukemia, mutta Helsingissä lämpötila on ollut max +15 astetta ja mereltä tuleva tuuli tuntuu varsinkin varjoisissa paikoissa vielä kovin kylmältä. Siksi oonkin hämmästynyt, kuinka monet kulkee jo shortsit ja t-paidat päällä! Toki jossain suojaisella talon seinustalla voi olla jo melkein auringonottolämpötilat, mutta liikuttessa kaupungilla ainakin mulla tulee välillä viileä, vaikka on vielä pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta. Ei siis tulis mieleenkään laittaa lapselle niin pieniä hellevaatteita, joita Lintsilläkin paljon näkyi... Kaikki tuntuu hehkuttavan jo kesää, mutta keväthän tämä vielä on!

Linnanmäellä taaperon kanssa

Linnanmäellä taaperon kanssa

Välillä pidettiin popparitauko ja Myy kävi vielä askartelemassa naamion Rollen Pajassa ja me käytiin tekemässä vähän sirkustemppuja lavalla, jonne Linnanmäen Sirkuskoulu oli tuonut välineitä. Nähtiin myös vilaukselta Rolle Pelle -maskotti. Lintsillä on kyllä paljon tekemistä pienillekin lapsille ja tullaan varmasti vielä käymään siellä uudestaankin kesän mittaan. Lintsillä on ollut usein myös ilmaista ohjelmaa lavalla, kuten sirkusesityksiä, mutta nyt uutena osa esityksistä on siirtynyt keskellä olevan vesisäiliön sisälle, jonne pääsee vain rannekkeella tai lipuilla. Toivottavasti ilmaistakin ohjelmaa kuitenkin vielä tarjotaan... 

Linnanmäellä taaperon kanssa

Linnanmäellä taaperon kanssa

Kuuluuko Lintsi teidän kesään?

Aurinkoista viikonloppua!


P.S. Ota seurantaan myös mun Instagram (@eathooplove) ja  Facebook

Ei kommentteja