Sisällön tarjoaa Blogger.

Kevään parhaat kirppislöydöt

parhaat kirppislöydöt

Hei, pitkästä aikaa kirppisjuttuja! Viime kirppislöytöjen esittelystä on jo vähän aikaa ja sen jälkeen pitikin pitää jo vähän kirppistaukoa, kun oli tullut osteltua niin paljon. Tauko on kuitenkin loppunut jo aika päivää sitten ja löytöjä tehty jo monet kerrat. Kirppiksiltä ostaminen kun vähän perustuu siihen, että niillä pitää käydä aika usein, jos haluaa jotakin tiettyä löytää. Välillä tulee lähdettyä tyhjin käsin ja välillä löytyy kassillinen vaatetta kerralla. Ajattelinkin nyt kerätä yhteen parhaita löytöjä, joita oon tässä kevään aikana tehnyt. Ostoksia on siis monelta eri kerralta, live-kirpuilta sekä FB-kirppiksiltä.

Pop kuorivaatteet

Ipanaiselta löysin Polarn o. Pyretin kuorihousut (12e) ja ajattelin, että tuollaisille välikausihousuille voisi tulla käyttöä. Ne ovatkin hyvät ja vähän aikaa sitten löysin meidän paikalliskirppikseltä settiin kuuluvan takinkin. Takki, kuten nuo pikku Hai-saappaatkin, olivat pöydässä, jossa kaikki oli -50% joten takille jäi hintaa 9e ja kumppareille 1,75e. Aika hyvät löydöt mielestäni!

puputakki

Jonkun aikaa sitten löysin FB-kirppikseltä myös ylisöpön H&M:n pupunkorvatakin ja se oli pakko ostaa, vaikka vähän mietin, että tuleeko sille enää käyttöä, kun kevät on jo tulossa. Mutta se onkin ollut käyttössä jo paljon, kun se on ollut juuri sopivasti näille ilmoille vähän ohuempi toppatakki. 

Gugguu

Vekarakirppikseltä bongsin enäänä kertana vähän merkkiä, kun silmiini osui aivan uusi, vielä laput kiinni oleva, Gugguun Ice mint-värinen huppari. Tää on yksi aivan mun suosikkiväreistä, joten olin löydöstä aika innoissani, kun hintakin oli sopivasti noin puolet uuden hinnasta! Samalta reissulta löytyi myös Gugguun valkea puuvillapipo, myöskin aika kivaan hintaan. 

Pomp de lux

Joku kerta pyörähdin Malmilla olevalla Velmu-kirppiksellä, joka on myös aika hyvä paikka ja josta olen pari kertaa tehnyt aika kivoja löytöjä. Sieltä on lähtenyt mukaan mm. tämä Pomp de Luxin college-setti, joka on hieman nyppääntynyt, mutta todella suloinen. Hinta oli yhteensä vain ehkä joku kolme euroa, niin ajattelin, että tää vois olla kiva kesällä vaikka hiekkalaatikkolla, jossa ei ehkä kannata olla niin hienoa päällä.

kirppislöytöjä lapselle

Tässä on sekalainen setti eri paikoista ostettuja vaatteita. Carter'sin balleriina yökkäri oli niin suloinen, että se oli pakko ostaa, vaikka se on vielä aivan liian iso ja saa odotella käyttöönottoa vielä jonkin aikaa. Kiddown jumpperi löytyi FB-kirppikseltä ja se on aivan iiiihana. Heti tän ostettua niille tosin tuli vaaleanpunaisiakin haalareita, jotka olis ehkä vieläkin ihanampi... On muuten vähän hassua, kun eikös jumpperi on joku vanhahtava sana villapaidalle tai vastaavalle ja nää  kutsuu sillä nyt housuja... hmm. Lindexin viime syksyinen sirkusmallisto oli tietysti meidän suosikki ja nyt olenkin niitä metsästellyt myös käytettynä, kun kaikkia ei raaskinut kaupasta ostaa. Tää telttapaitakin on vielä vähän iso, mutta ei se mitään, kyllä se joku päivä vielä on sopiva.

kirppislöytöjä

Kesävaatteita on tullut myös ostettua Balin reissua ja kesää varten. Tässä on osa ja kaikki niistä taitaa olla Vekaralta ihan pikkurahalla löydettyjä.

uv-uikkarit

Matkaa varten oon etsiskellut myös uv-vaatteita j uikkareita. Ja sattuipa aika hauskasti, kun olin vuosi sitten katsellut Hulluilla Päivillä tuota Hatleyn uv-uikkaria ja miettinyt, että onpa kiva ja sellaista varmasti Balilla vielä joku päivä tarvitsisi. En kuitenkaan osannut ihan sokkona jotain kokoa ottaa, kun en tiennyt edes milloin oltais Balille menossa ja niinpä uikkari jäi kauppaan. MUTTA, minäpä löysin sellaisen käyttämättömänä Vekaralta juuri oikeassa koossa! Jes, tällaiset löydöt on aivan parhaita! Reiman froteehaalarissa on kans uv-suoja ja se on FB-kirppikseltä.

Ja siinäpä ne! Tällä hetkellä meillä alkaakin olla tilanne, että vaatetta on aika hyvin eikä oikeastaan mitään erityistä juuri nyt edes tarvita. Vaikka ainahan sitä voi vähän vilkuilla, jos jotakin oikein ihanaa tulee vastaan... hehe. Kesävaatteita pitäis tosin vähän vielä sovitella, kun juuri yksiäkin jemmattuja shorteja kokeiltiin ja ne olivatkin jo liian pienet... Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että olen ostellut kesävaatteita pikku hiljaa valmiiksi, ettei ennen matkaa tarvitse kaikkea käydä kaupoista ostamassa, kun ei ole vielä edes mitään alennusmyyntejä.

2 kommenttia

  1. Oi vitsi miten kivoja juttuja edullisesti! Meilläkin on ollu samoja, popin takki ja tuo pupu myös! Ihan lemppsreita. Pitääkin varmaan poimia omat löydöt postaukseen, kuitenkin vaatteet tulee 90% kirppareilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika hyviä löytöjä omastakin mielestä! 😊 Ja tee ihmeessä postaus, muiden kirppislöytöjä on kiva katella! 😊

      Poista