Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit

Turun Joulumarkkinoilla


Meidän toissaviikonloppuisen Turun viikonloppureissun ohjelmaan kuului myös käynti Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla. Oon Turussa asuessani käynyt noilla markkinoilla useasti, mutta nyt on ainakin pari vuotta jäänyt välistä ja Riolle tää olikin eka kerta. Samassa paikassahan järjestetään kesäisin myös Turun Keskiaikamarkkinat ja näillä joulumarkkinoillakin on hieman samantapainen vanhan ajan henki. Samaisella torilla julistetaan aattona myös joulurauha, joten joulutunnelma on taattu! Nää on musta aina ollut tosi kivat markkinat, eikä tämäkään vuosi tuottanut pettymystä.

Viikonloppulomalla Turun Sokos Hotel Hamburger Börsissä


Me vietettiin Rion kanssa viime viikonloppua Turussa. Ohjelmassa oli ihan vaan rentoilua ja yhteisen laatuajan viettoa. Yövyttiin legendaarisessa Turkulaisessa Sokos Hotel Hamburger Börsissä, joka sijaitsee aivan paraatipaikalla kauppatorin laidalla. Hotelli on toiminut suomalaisen hotellimaailman ikonina jo 110 vuotta ja olikin jo korkea aika päästä yöpymään siellä.

Terveisiä Turkkusest!


Pikamoikat Turusta! Tultiin tänne Rion kanssa viettämään rentouttavaa viikonloppua. Suunnitelmissa ei ollut mitään sen ihmeellisempää kuin fiilistellä kaupungilla, ihastella tänään sytytettyjä jouluvaloja ja syödä hyvin.

Parhaita paloja Turusta


Täällä ollaan jo junassa kotimatkalla Turusta. Kolmeen päivään mahtui taas aika paljon mahtavia hetkiä. En jaksanut nyt oikein kuvailla (paitsi neulegraffitteja, joita voi ihailla täällä), mutta tässä on puhelimella räpsittyjä kivoja hetkiä.

Turun suloiset neulegraffitit


Turku se vaan on niin ihana paikka! Viime kesänä kirjotinkin jo Turku hehkutusta ja ihastelin mm. Turun sympaattisesti maalattuja sähkökaappeja. Jutun voi lukea täältä.

Keskittymisvaikeuksia ja sekalaisia juttuja bussimatkalta

Moikka!

Mun on ollut viime päivinä vähän vaikee keskittyä blogiin... Tai oikeestaan mihinkään muuhunkaan. Postausajatuksia on vaikka millä mitalla, mutta jotenkin en oo malttanut istua tarpeeksi pitkäksi aikaa alas, että saisin jotain aikaiseksi.

Elossa ollaan ja yllätysmatka Turkuun

Voi mitä katteettomia lupauksia mä viime kirjotuksessa latelin... Ei tullu tekstiä viikonloppuna ei. Oli fyysisesti ja henkisesti vaan niin raskas viikko. Lauantaina lähdin Turkuun ja sunnuntaina olin Loimaalla.

Baltic Princess

Käytiin Balilaisen kanssa Baltic Princessillä miniristeilyllä Turku-reissun aikana.

Ihana Turku. Sydän, sydän, sydän!

Vielä tulee hieman Turku-hehkutusta, kun se on kesällä vaan niin ihana paikka (niin kuin moni muukin Suomen kaupunki).

Turun Kuuva

Ensimmäisenä päivänäni Turussa lähdettiin tosiaan käymään Kuuvassa. Se oli mulle entuudestaan aivan vieras paikka. Kuuva on siis pieni kallioinen ranta Ruissalossa.

Tyttöjen luokkakokous ja synttäribrunssi

Palataan hetkeksi viime viikonloppuun. Vietin sitä Turussa, sillä meillä oli perjantaina sirkuskoulun luokkani tyttöjen kanssa epävirallinen luokkakokous.