Tervehdys!
Täälläpä ollaan uudessa blogikodissa! Onpa jännittävää... Voisinkin näin aluksi vähän esitellä itseäni mahdollisille uusille lukijoille. Mä oon siis Jerina, helsinkiläinen sirkustaiteilija ja -opettaja. Asun yhdessä balilaisen mieheni Rion ja helmikuussa syntyneen tyttövauvamme "Pikku Myyn" kanssa.
Oon pitänyt blogia Rantapallon sivuilla aktiivisesti parisen vuotta ja alunperin matkablogina alkanut blogini on jo jonkin aikaa sitten levähtänyt enemmänkin lifestyleblogiksi. Tämän vauvan tuoman uuden elämäntilanteen myötä aloin kuitenkin kokemaan, ettei mun paikka enää ole matkablogien joukossa, vaikka muuten Rantapallolla hyvin viihdyinkin ja päätin, että nyt on aika siirtyä eteenpäin. Sain mahdollisuuden liittyä tänne Kaksplussan Blogiverkostoon ja täällä sitä nyt ollaan! Ja nyt ei tarvitse enää stressata, että kirjoitanko liikaa vauvajuttuja, hehe... Postauksia tulee siis olemaan meidän monikulttuurisesta perheestä ja uuden tulokkaan ihmettelystä, mutta myös monesta muustakin mua kiinnostavasta aiheesta.
Jos blogin nimi ihmetyttää, niin pientä selvennystä asiaan. Nimi tuli alunperin aika heittämällä liikoja miettimättä, mutta oli siinä jotain ajatustakin. Ruoka, sirkus ja rakkaus on tärkeitä asioita mun elämässä ja siinäpä se yksinkertaisuudessaan oikeastaan onkin: EAT HOOP (hula hoop, you know…) LOVE. Ja kattona kaikelle tälle: matkailu ja oman tien etsiminen, kuten nimen alkuperäisessä (Eat Pray Love) versiossakin. Nykyään ei valitettavasti tuu kauhean usein matkustettua, mutta on se vieläkin yhtä mun lempihommaa. Ja onhan tää elämä loputonta oman tien etsimistä, eli tällä nimellä nyt mennään jatkossakin. Vaikka kerran sain kyllä kommenttia Instagramissa, että joku oli lukenut mun nimen siellä (eathooplove) aina eatPOOPlove! Sehän toisaalta sopis tähän elämänvaiheeseen aika hyvin, mutta en nyt kuitenkaan sitä sit vaihtanut blogin nimeksi...
Joten lämpimästi tervetuloa mukaan!
Eat Hoop Loven löydät myös Facebookista, jonne tulee aina tieto uusista postauksista sekä Instagramista nimellä eathooplove.
Ihana päästä lueskelemaan toisen kaksikulttuurisen perheen höpinöitä. Vertaistuki on paras tuki <3
VastaaPoistaHei, sulla olikin kivannäköinen blogi, mitä nopeasti vilkaisin. Pitääpä jäädä seurailemaan! :) Onhan tässä kahden kulttuurin yhdistämisessä omat haasteensa ja vertaistukea kyllä tarvitaan. <3
PoistaIhana päästä lueskelemaan toisen kaksikulttuurisen perheen höpinöitä. Vertaistuki on paras tuki <3
VastaaPoistaTervetuloa Kaksplussalle! <3
VastaaPoistaKiitos, kiva olla täällä! <3
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTervetuloa kaksplussalle <3
VastaaPoistaKiitos kovasti! <3
PoistaTervetuloa mukaan kaksplussalle! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTervetuloa vielä tätäkin kautta :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTervetuloa mukaan! Ihanan oloinen blogi sinulla ja tykkään kovasti blogin nimestä. Kerrassaan suloinen. Kauniita kuvia ja ehdottomasti mielenkiintoinen blogi. Täällä viihtyy pidemmänkin aikaa lukemassa postauksia.
VastaaPoistaVoi kiitos ihanasta kommentista! :) Sullakin on kivannäköinen blogi mitä nopsaan vilkaisin ja kivoja askarteluja! Pitää jäädä seurailemaan. :)
Poista