Miltä raskaus tuntuu?

En oo tosiaan kauheesti tästä raskaudesta kirjoitellut, mutta nyt voisin tehdä pienen koosteen siitä, miltä on tähän asti tuntunut nyt kuin laskettuun aikaan on enää reilu kuukausi. Mulla oli tietenkin joitakin ennakkoajatuksia siitä millaista on olla raskaana, mutta ei kaikki ookaan mennyt ihan niin kuin olin kuvitellut... Alkuraskaus ei oikeastaan tuntunut paljon miltään ja ennen kuin maha alkoi kunnolla kasvaa, saattoi vauvan jopa hetkittäin unohtaa. Nyt asiaa ei voi kuvitellakaan unohtavansa, sillä jo aamulla sängystä noustesta vauva kyllä muistuttaa itsestään.


Tässä on muutamia yleisiä raskauden vaivoja ja tuntemuksia, joita odotin raskaudesta aiheutuvan ja mun omia kokemuksia niistä.

Pahoinvointi

Olin onnekas, enkä ole kärsinyt pahoinvoinnista pahemmin raskauden aikana. Kävin halailemassa pönttöä yhteensä varmaan vaan noin kymmenen kertaa (jotka nekin tapahtui vasta, kun kolme kuukautta oli tullut täyteen), joka on todella vähän verrattuna kuulemiini kauhutarinoihin...

Mielialan vaihtelut ja herkistely

Odotin olevani raskaana aivan kauhea hormonihirviö, joka kiukuttelee kaikesta, sillä en muutenkaan oo mikään maailman tasaisin persoona... mutta toisin kävi (ainakin toistaiseksi...) eikä raskaus oo pahemmin sekoittanut mun päätä. Välillä oli kausi, jolloin mun mielestä Rio oli se, joka kärsi mielialanvaihteluista, mikä voi kai olla ihan mahdollistakin, kun se kuitenkin hengittelee mun hormonihöyryjä ja voi saada niistä sympatiavaivoja, hehe... Mä oon luonteeltani aika kova stressaamaan, mutta raskauden aikana mulle on itseasiassa tullut joku ihmeellinen zen-tila ja rauha. Vaikka moni asia mietityyttää, on mulla kuitenkin koko ajan sellainen olo, että kaikki menee kyllä hyvin. Nyt vaan toivon, että tää sama seesteisyys säilyis raskauden jälkeenkin...

Mä en oo yleensä mikään kauhee herkistelijä, mutta sen verran ne hormonit hyrrää, että esimerkiksi aina kun oon kattonu Toisenlaiset äidit -ohjelmaa ja vauva on syntynyt, on mulla tullut pieni itku... Eli en mäkään ihan kivestä oo.

Raskauden alkupuoliskolla mahaa pystyi vielä vähän vetämään kuvissa sisään...

Kehon muutokset

Alussa kesti aika kauan, ennen kuin mitään fyysisiä muutoksia kropassa edes alkoi näkymään. Ärsyttävintä oli ehkä se vaihe, kun maha alkoi vähän näkymään, mutta siitä ei voinut varmasti vielä sanoa, että oliko tullut vain kesäkiloja vai mistä oli kyse. Vaatteilla pystyi vielä aika hyvin mahaa peittelemään, jos halusi, mutta töissä treenivaatteissa olin varma, että kaikki ajatteli mun vaan lihoneen. Asia, joka oli aluksi kovin hämmentävää ja varmaan saattoi tarkkasilmäisille paljastaakin mun kesäkilojen todellisen syyn, oli rintojen kasvu. Kohtalaisen pienirintaisena oli hieman totuttelua siihen, että tissit oli yhtäkkiä joka paikassa! Myöhemmin, kun maha oikeasti kasvoi, tuntui jo siltä, että rinnat olisivat alkuajasta jopa pienentyneet, mutta ehkä se kuitenkin vaan tuntuu siltä, kun niiden alapuolelle on tullut niin paljon massaa...

Alussa olin aika kompleksinen kroppani suhteen, joka on varmaan ihan luonnollista ja tulevat kilot hieman pelottivat. Mahan kasvaminen ei ole kuitenkaan haitannut missään vaiheessa, sillä se nyt vähän niin kuin kuuluu asiaan, mutta valitettavasti kaikki tulleet kilot eivät ole asettuneet vain mahaan (ja rintoihin), vaan myös takapuolesta ja reisistä löytyy ihan kivasti uusia muotoja. Välillä asian on voinut ottaa ihan leppoisasti miettien, että pitäähän sille vauvalle kerätä vähän ruokavarastoja ja pakkohan sen pyllynkin on kasvaa, että pysyy tasapainossa eikä kaadu mahan kanssa eteenpäin, mutta välillä on kyllä ollut pahan mielenkin hetkiä, kun housut ei ole enää mahtuneet jalkaan tai Rio on kommentoinut jotain kaunista mun rasvaisista jaloista tai isosta pyllystä. Kaukana on ne ajat, kun vielä naureskeltiin sitä, että Riolla oli kesäloman jälkeen isompi maha, vaikka mä olin se, joka on raskaana...

Kaikenkaikkiaan oon kai kuitenkin kerännyt ihan kohtuullisesti näitä kiloja, vaikka kyllähän nää uudet kilolukemat on aika järkyttävää nähtävää vaa'alla. Painoa mulle tuli eniten keskiraskaudessa ja nyt se onkin pysytellyt melko samoissa jo monia viikkoja. Kerkesin jo ajattelemaan, että tähänkö tää mahan kasvu jo loppui, mutta sitten tulikin joulu ja sain kasvatettua vaa'an lukemaa vielä aivan uudelle kymmenluvulle... apua! Mutta ei kai tässä nyt enää voi kovin montaa kiloa loppuajasta tulla... eihän?

Viimeisillä keikoilla viikolla 18 esiintymispuku ei ehkä enää istunut ihan niin kuin ennen... Kuva: Pieksämäen Mediapaja

Raskausvaatteet

Tää nyt ei oo mikään vaiva, mutta muuttuvan kropan vaatettaminen saattaa silti olla hieman ongelmallista. Mä päätin jo alussa, että yritän ostaa mahdollisimman vähän äitysvatteita, sillä niitä käytetään kuitenkin niin vähän aikaa ja ajattelin, että pärjään muutaman kuukauden vähän pienenmälläkin vaatevarastolla. Mutta enpä kyllä olisi arvannut, että näin vähällä pärjäisin... Mä oon nimittäin ostanut tasan yhden äitysvaatteen! Ja ne on Hennesiltä haetut raskausfarkut. Käytin aika pitkään ihan omia farkkuja ja töissä tietenkin collegehousuja tms. Tällä hetkellä mulla on noiden äitiyshousujen lisäksi kahdet kuminauhavyötäröiset polvihousut, jotka mulle mahtuu ja ne saa luvan riittää. Ja tietty niitä verkkareita. Lisäksi oon saanut kaverilta yhden äityspaidan, mutta ilmankin sitä olisin kyllä pärjännyt, kun muuten olen käyttänyt vain omia paitojani. Oon kyllä ostanut muutaman vaatteen raskaana ollessani, mutta ne on olleet ihan tavallisia väljänmallisia vaatteita. Ajattelin, että mielummin ostan sellaisia vaatteita, joille voisi olla käyttöä raskauden jälkeenkin. Talviraskaudessa on tietenkin myös takkiongelma, mutta sekin hoitui mulle helpolla, kun sain yhden takin lainaan kaverilta, yhden äitiltä ja itsellä mulla oli yksi a-linjainen villakangastakki. Just mietin, että jotkut mammasukkikset vois olla hyvät, mutta samalla tuntuu, että nyt aikaa on enää niin vähän, että ehkä sitä pärjäis ilmankin, jos käyttäis vaan jotain vanhoja legginsejä...



Liikunta

Mä olin myös siinä kovin onnekas, etten potenut mistään ennen aikaisista supisteluista tms. ja pystyin liikkumaan pitkään aivan normaalisti. Pystyin tekemään työt, enkä itseasiassa ollut kertaakaan raskauden takia pois töistä. Tietenkin vähän rauhallisemmin piti ottaa ja mahaa piti vähän varoa. Välillä piti ihan muistuttaa itseään, ettei kaikkea voi enää tehdä ja jossain vaiheessa oli melkein vaikea ymmärtää, etten tosiaan voi enää tehdä ihan mitä vaan... Jotkut on vähän ihmetelleetkin, että miten oon uskaltanut temppuilla niinkin paljon raskausaikana, mutta tunnen kyllä itse kroppani ja taitoni, enkä tekisi mitään mitä en varmasti osaa tai mikä tuntuisi pahalta. Pää alaspäin oleilun lopetin viikolla 30 ja ainakin viime neuvolassa vauva oli jo kääntynyt pää alaspäin, joten käsillä seisonnat ja muut eivät kai pahemmin sen suuntavaistoon ole vaikuttaneet. Nythän en olekaan tehnyt enää vähään aikaan mitään ja urheiluksi on riittänyt pienet kävelylenkit.

Mun mielikuvissa raskaana olevat naiset ovat aina niin tuskaisen näköisä ja lyllertävät selkäänsä pitäen. Itsekin olen saanut huomata, että jos päivän aikana on tullut käveltyä paljon tai muuten tehtyä jotain raskasta, niin illalla selkä on kyllä kipeenä... Ja välillä on vaan hieman levättävä keskellä päivääkin.



Raskausarvet ja suonikohjut

Mulle ei oo ainakaan toistaiseksi tullut raskausarpia tai suonikohjuja, mutta ei pidä vielä juhlia, sillä onhan tässä vielä hyvin aikaa... Näillehän nyt ei kauheesti voi mitään ja niitä joko tulee tai sitten ei. Olen kuitenkin kuullut, että kolmekymppisen iho kestäisi raskauden paremmin kuin kaksikymppisen, sillä iho ei muutenkan ole enää niin kimmoisa... Eli toivotaan, että tää olis totta ja tästä iästä olis ees jotain hyötyä! Itse olen yrittänyt ennaltaehkäistä raskausarpia ahkeralla rasvaamiselle (kookosöljy, Bio Oil ja ihan perus rasva) ja vältellä suonikohjuja pitämällä jalkoja ylhäällä aina ennen nukkumaan menoa (joka nyt on pitänyt kyllä jo lopettaa, kun selällään makoilu ei tunnu enää kovin mukavalta...). En sitten tiedä onko näistä mitään hyötyä, mutta ihon kostauttamisesta nyt ei ainakaan mitään haittaa ole.

Vauvan potkut

Vauvan liikkuminen on jotain, jota ei vaan voi kuvitella, ennen kuin itse sen kokee! Aluksi tunne oli vaan kummallista kuplintaa ja välillä tuntui, että mahan sisäpuolta kutitti. Myöhemmin alkoi tuntumaan ihan oikeita potkuja, jotka oli oikein suloisia. Nyt kun vauvalla ei ole enää kauheasti tilaa, tuntuu mahassa outoa möngerrystä, kääntyilyä ja tönimistä, joka ei aina tunnu niin kivaltakaan...

Raskausaikana on tullut myös kaikenlaisa pikkuvaivoja, joista en tiennyt mitään ennen omaa raskautta, mutta kaiken kaikkiaan olen kai päässyt aika helpolla. Vaikka välillä olo on kuin norsulla, en voi kauheesti valittaa, kun olen kuitenkin pystynyt tekemään niin paljon. Tällä hetkellä kaipaan raskauden jälkeisestä ajasta vaan sitä, että voisin taas treenata mitä haluan, syödä sushia ja maata mahallaan. Eli ei tää nyt niin kauheeta ole ollut! Toivon vaan, että sama jatkuisi synnytykseen asti...



P.S. Jos haluat pysyä mun menossa mukana vähän reaalimmassa ajassa, kannattaa seurata Eat Hoop Loven Facebook-sivua ja mun Instagramia.