Eksyksissä

Mihin suuntaan pitää mennä? Onkohan se tuonne? Vai tänne? Mutta sieltähän mä just tulin... Apua, olen eksyksissä!

Olen ollut elämäni aikana lukuisia kertoja eksyksissä, niin kuin varmaan jokainen ainakin joskus. Sisäinen suuntavaistoni ei ole mikään kovin hyvä enkä aina edes tajua seurata maamerkkejä, jos jonnekin ollaan menossa ja sieltä pitäisi löytää myös takaisin. Tai tälläinen olin ainakin nuorempana. Nykyään yritän pysyä vähän paremmin kartalla, jotta eksymistä ei pääsisi tapahtumaan.

Elämässäni on tapahtunut muutama mieleen jäänyt paha eksyminen. Ensimmäinen niistä tapahtui vuonna 2004 Turussa, kun olin menossa sirkuskoulun pääsykokeisiin. Olin edellisenä iltana majapaikassani jo vähän katsonut reittiä, että miten koululle pääsee ja olin aivan varma, että osaan sinne mennä. Aamulla lähdin kävellen matkaan ja pääsin Aura-joelle asti, kun sitten jostain syystä käännyin aivan vastakkaiseen suuntaan mihin oli tarkoitus mennä ja ylitin joen väärää siltaa pitkin. Tajusin tämän melko pian, koska koulun ei pitänyt olla kaukana. Kello kävi ja hiki nousi pintaan... Tähän aikaan ei ollut vielä mitään kännyköiden karttapalveluja ja jouduin vastaan tulevilta kyselemään neuvoa. Oikea reitti onneksi viimein löytyi, mutta tajusin, että tulisin olemaan pääsykokeista myöhässä! Soitin hädissäni koululle ja kirosin itseni mielessäni, että jos tämän takia nyt missaan pääsykokeet, niin olen kyllä idiootti! Onneksi sain kuitenkin osallistua, vaikka olin vähän myöhässä (ehkä 5-10min) ja kaikki meni hyvin ja lopulta pääsinkin kouluun. Mutta se kauhun tunne, kun saapuu jonnekin tärkeään paikkaan myöhässä on kyllä kamala.

[caption id="attachment_292" align="aligncenter" width="446"] Turku[/caption]

Toinen mieleen jäänyt yksin eksyminen tapahtui Pariisissa ollessani kaksikymppinen. Oltiin kolmen kaverin kanssa sirkusmatkalla Ranskassa ja vietettiin muutama päivä Pariisissa. Olin yhden kaverin kanssa toisessa paikassa yötä ja kaksi muuta kaveriani oli toisessa paikassa. Eräänä iltana jäin viettämään iltaa keskustaan näiden kahden muualla yöpyvän kaverini kanssa ja illan päätteeksi tarkoitukseni oli kävellä omaan majapaikkani. Katsoin reitin kaverin kartasta ja matkan ei pitänyt olla kovin pitkä. Olisin halunnut ottaa kartan mukaani, mutta kaveri ei halunnut siitä luopua ja sanoi vain, että varmasti löytäisin ilmankin perille. Lähdin siis matkaan ja tietenkin jossain vaiheessa kävelin harhaan ja tajusin olevani eksyksissä. Pieni kuumotus nousi pintaan, kun aloin ajattelemaan tilannetta, että harhailen yksin Pariisin keskustassa kello kolmelta yöllä... En uskaltanut kysyä keltään neuvoakaan, kun kaikki vastaan tulijat näyttivät siihen aikaan yöstä vähän pelottavilta. En keksinyt muuta, kuin soittaa kaverille, jolle kartta jäi ja yrittää kadunnimiä tavaten selventää missä olin. Hän onneksi osasi auttaa ja pääsin takaisin oikealle reitille, josta lopulta löysin perille asti. Vaikka tilanne olikin vähän jännittävä, muistan vain ajatelleeni myöhemmin, että olenpa minä rohkea ja reipas tyttö, kun tuostakin selvisin ilman paniikkia.

[caption id="attachment_293" align="aligncenter" width="451"] Pariisi[/caption]

Kolmas paha eksyminen tapahtui vuonna 2008 Kiovassa Ukrainassa, kun olimme juuri kaverini kanssa tulleet sinne opiskelemaan sirkuskouluun. Ensimmäisenä koulupäivänä opettajamme haki meidät sirkushotellilta, jossa asuimme ja heitti meidät autolla koululle. Yritimme katsoa vähän ympärillemme, että osiaisimme iltapäivällä itse kävellä takaisin. Koulun jälkeen kävimme läheisessä kaupassa ostamassa ruokatarvikkeita (myöhemmin tajusimme kyllä, ettei sieltä asti ollut mitään järkeä kantaa ruokia, kun lähempänäkin oli kauppoja...) ja lähdimme kävelemään kotiin päin. No, sehän ei käynytkään ihan niin helposti ja pian olimme eksyksissä. Pieni turhautuminen iski, kun tajusimme, että emme tiedä osoitettamme, emme osaa lukea kadunnimiä eikä kukaan puhunut englantia. Ja tietenkin samalla kannoimme painavia kauppakasseja, koska olimme ostaneet ensimmäiset ostokset, joihin kuului mm. paistinpannu. Ei auttanut muu, kun lähtä kävelemään takaisin koululle päin. En ole aivan varma, että neuvoiko joku meitä tultuamme tutuille koulun kulmille vai osasimme itse kääntyä lopulta oikeaan suuntaan, mutta lopulta löysimme väsyneinä perilla.

[caption id="attachment_294" align="aligncenter" width="451"] Kiova[/caption]

Kaverin kanssa eksyminen ei ole yhtään niin kamalaa, kuin yksin ja se voi olla oikeastaan ihan hauskaakin. Ja yksinkin se on vain elämää. Harvemmin tapahtuu mitään kamalaa ja neuvoa voi aina kysyä. Mielummin rohkeasti lähtee paikkohin, kuin eksymisen pelossa pysyy vain tutuissa ympyröissä. Lukuisten eksymisten jälkeen olen kuitenkin oppinut sen, että jos on eksyksissä, on parempi hetkeksi pysähtyä tutkailemaan tilannetta ja pohtia mihin suuntaan, ennen kuin lähtee vain päättömästi kävelemään jonnekin, vaikka olisikin kiire. Ja nykyäänhän ei edes tarvitse pelätä, kun kaikki on niin helppoa GPS:ien ja karttojen avulla. Välillä sitä tuntee itsensä aika tyhmäksikin, kun tuolla kadulla tuijottaa vain puhelinta eikä käytä omia aivojaan tai silmiään ja katsele ympärilleen. Mutta eipä sillä, on se puhelin aika monta kertaa meikänkin pelastanut.

Olen tietysti välillä ollut eksyksissä myös henkisesti. Luulen, että se vähän kuuluu elämään. Mutta vaikka kuinka matkustelusta tykkäänkin, niin se oma tie löytyy kyllä sieltä pään sisältä eikä mistään maailmalta. Kyösti Pöystin sanoin: "Et voi löytää itseäsi Goalta, jos olet hukannut itsesi Pasilaan." On kyllä niin totta. Mutta toisaalta matkustelu kyllä avartaa, joten ei kai siitä kauheasti haittaakaan ole... :)

Ootko sä ollut koskaan pahasti eksyksissä? Mitkä oli seuraamukset?