Pikku Myyn täytetettyä vuoden ja meidän imetystaipaleen vielä jatkuessa, tajusin musta tulleen taaperoimettäjä. Niinpä ajattelin vähän kirjoitella ajatuksia imetyksestä ja siitä miten se on meillä sujunut.
Ennen Myyn syntymää mulla ei ollut oikestaan kovinkaan vahvoja mielipiteitä imettämisestä. Ajattelin, että sitä toki yritetään, mutta jos se ei suju, ei siitäkään mitään stressiä tarvitse ottaa. En ollut ottanut kovinkaan paljoa selvää imetysasioista ennen synnytystä, sillä ajattelin, että luonto ja äidin vaisto kyllä kertoisi miten kuuluu toimia. Näin jälkikäteen voin kyllä sanoa olleni hieman naiivi, sillä en edes tiennyt mitä kaikkia ongelmia imetykseen liittyen voikaan olla. Muutama kaveri ehdotti lukemaan Imetyksen tuki Ry:n tekstejä ja liittymään heidän FB-sivuilleen jo ennakkoon, jotta apua saisi nopeasti, mutta siinä vaiheessa itse vielä mietin, että mitä ihmeen ongelmia siinä voi olla, sitä joko imetetään tai sitten ei. Tiesin toki, että esim. sektio voi vaikeuttaa herumisen alkamista, mutta muista ongelmista en oikeastaa tiennytkään.
Toisaalta ehkä oli ihan hyvä, etten tiennyt liikaa enkä stressannut asiaa, sillä meillä imetys on sujunut alusta asti aivan todella hyvin. Oli uskomaton tunne, kun vastasyntynyt pieni mytty katsoi ensin minuun, sitten Rioon ja mönki sen jälkeen kohti tissiä ja aloitti imemisen näyttäen siltä, että tiesi tasan tarkkaan mitä pitää tehdä. Silloin itsellekin tuli itsevarmuus ja tunne, että jos tuo pienikin tämän osaa noin helposti, niin osaanhan minäkin. Aivan ensimmäisillä viikoilla meinasi muutamaan kertaan rinnat pakkautua ja niihin tuli aika kivuliaita möykkyjä, mutta niistäkin selvittiin ilman rintatulehdusta. Alun imetysmaratoneissa piti myös käyttää välillä nännivoidetta, mutta muuten mitään kipuja tai hankaluuksia ei ole ollut.
