Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste taaperon kanssa Puuhamaassa. Näytä kaikki tekstit

2,5-vuotiaan kanssa Puuhamaassa

2,5-vuotiaan kanssa Puuhamaassa

Me käytiin viime viikolla Pikku Myyn, mun kaverin ja hänen samanikäisen lapsensa kanssa Puuhamaassa. Olikin melkin ihme, että edes loppujen lopuksi päästiin sinne, sillä ollaan oltu menossa paikkaan jo varmaan viisi kertaa tänä kesänä, mutta milloin onkin ollut vesisade ja milloin joku kipeenä. Myykin on jo varmaan ihmetellyt, että mikä ihmeen paikka se Puuhamaa on, kun siitä ollaan jo usein puhuttu, mutta ei koskaan olla vielä sinne päästy... 

Eikä ihan mutkitta mennyt tämäkään yritys! Me lähdettiin Myyn kanssa junalla Riihimäelle, josta kaverin piti tulla meitä hakemaan. Muutama minuutti ennen Riihimäkeä oltiin noustu jo ovelle odottamaan, kun juna kuitenkin yhtäkkiä pysähtyi. Jonkin aikaa odoteltiin ja syyksi ilmeni jokin raidevika ja tuli kuulutus, jossa kerrottiin, ettei juna pääsekään ajamaan Riihimäelle, vaan joutuu palaa Hyvinkäälle. Hah. No ei muuta kun kaveri ajaakin Hyvinkäälle hakemaan meidät, jostä päästiin lähtemään sitten kohti Tervakoskea ja Puuhamaata vähän suunniteltua myöhemmin.