Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fazer cafe. Näytä kaikki tekstit

33v.

33-vuotias

Mulla oli tänään synttärit ja täytin 33 vuotta! Jonkun nuoremman korvaan se saattaa kuulostaa aika hurjalta luvulta, mutta itselläni on nyt aika jees olo olla tämän ikäinen. Mulla oli ikäkriisi joskus 27-28 kieppeillä, joten se on kärsitty jo. Olin joskus nuorena ajatellut, että 28-vuotiaana olis varmaan hyvä aika tehdä lapsi, mutta siinä vaiheessa ei tullut sellainen kyllä kysymykseenkään. Silloin myös ahdisti se, kun tajusi, ettei sirkustaiteilijan työtä voi ehkä tehdä loputtomiin tai ainakin koko ajan tulee lisää uusia, nuorempia ja taitavampia artisteja. Sitten vähän myöhemmin kolmekymppisyys tietysti hieman kirpaisi, mutta nyt on ihan hyvä olla ja ikä tuntuu vain numeroilta. Tänä vuonna myös ensimmäisen kerran unohdin minkä ikäinen olen, kun kirjoitin johonkin olevani 33-vuotias, vaikka olin vasta 32... hah...

Mä en koskaan halunnut lapsia nuorena, vaan halusin keskittyä sirkukseen. Ja sitä myös sain tehdä. On ihanaa, että on saanut tehdä lapsuutensa unelmatöitä esiintyen ja opettaen sirkusta. Lapsen saannin jälkeen on kyllä hieman ollut olo, että pitäisiköhän nyt keksiä jotain uutta. Sirkus on kuitenkin niin osa mua, etten varmasti koskaan tule lopettamaan sitä kokonaan ja tulen ainakin treenaamaan sitä vaikka omaksi iloksi ja kuntoiluksi, jos en muuta. Olen muuten kerran muutama vuosi sitten (taisi olla juurikin tuon mainitsemani ikäkriisin aikaan) päättänyt jo lopettaa esiintymisen ja hakenut lentoemäntäkoulutukseen (kyllä!) ja päässyt sinne sisään. Lopulta kuitenkin päätin, ettei lentoemon hommat ehkä olekaan ihan mua varten ja yhtäkkiä sen jälkeen sainkin kaikkia mahtavia sirkustöitä. Parasta tuossa oli kuitenkin se, että tajusin, että voisin tehdä jotain ihan muutakin jos niin haluaisin. Olin aina pelännyt vieraiden kielten puhumista, mutta silti voitin itseni, puhuin haastatteluissa englannin lisäksi ruotsia (!!) ja minut olisi vielä otettu sisäänkin! Näin jälkikäteen tuntuu, että sain tuosta kokemuksesta lisää varmuutta omaan tekemiseen ja uskoa siihen, että pärjään. Ehkä se myös kuului osana siihen kriisin ja itsetutkiskelun vaiheeseen ja auttoi mua eteenpäin siihen missä nyt olen.