Mä yleensä pyrin pitämään blogin positiivisena paikkana, mutta nyt pitää vähän päästä purkamaan vähän surkeempiakin tuntoja... Meillä on arki alkanut oikein rytinällä matkan jälkeen, kun Rio meni viime viikolla taas töihin ja itsekin opetan taas parina päivänä viikossa. Oikeastaan on ollut kyllä tosi kiva tehdä kaikenlaisia arkisia juttuja kuten laittaa ruokaa, käydä ulkoilemassa aurinkoisessa säässä ja vähän treenaamassa. Mutta itelläni on silti ollut vähän ikävä mieli, kun tuntuu, etten osaa tällä hetkellä tehdä äitinä yhtään mitään oikein...
Meillä oli jo ennen reissua hankaluuksia saada Pikku Myy istumaan syöttötuolissa ruokailun ajan, kun se haluaisi koko ajan seisoa tai kiivetä pöydälle. Jos sitä pitää sylissä, kiemurtelee se pois ja lähtee juoksentelemaan suupalojen välillä. Matkalla tälle asialle ei oikein voinut tehdä mitään, kun melkein missään ei ollut syöttötuoleja, joten ruokailut menikin aika villisti ajatuksella, että kuhan lapsi saa jotain syötyä. Myyn on myös ihan mahdoton olla rattaissa, sillä se kiipeää niissä heti seisomaan. Matkalla tääkin asia ohitettiin oikeastaan sillä, että kannettiin sitten vuorotellen sitä sylissä tai repussa, kun meitä oli kuitenkin aina useampi. Mutta nyt oon taas yksinäni sen kanssa pulassa, jos johonkin mennään, sillä tidän kyllä, että seisominen rattaissa voi olla todella vaarallista, mutta toinen vaihtoehto oikeastaan on se, että me ei sitten lähdetä yhtään mihinkään kauemmas. En jaksa kantaa sitä ja työntää samalla rattaita tai kuunnella järkyttävän kovaa huutoa, jos neiti ei saakaan tehdä mitä haluaa. Ja huuto on oikeasti KOVAA. Me saadaan jatkuvasti kommentteja myös ulkopuolisilta, että meidän lapsi on todella kova ääninen... Viime viikolla turvauduin ekaa kertaa jopa siihen, että annoin Myyn katsoa rattaissa puhelimelta Teletappeja, kun oltiin Itiksessä ja mun piti ostaa lahja ja itsekkäästi halusin katsella vähän alennusmyyntejä. Ja tää on just sellainen toimintatapa, jota oon vaan kauhistuneena katsellut muiden vanhempien tekevän ja ajatellut, että me ei ainakaan aiota noin tehdä (ellei kyseessä ole tyyliin lentokone tai muu pitkä matka)...
Ja sen lisäksi, etten saa lastani syömään nätisti tai kulkemaan rattaissa, en saa sitä nukkumaan, vaan meillä on kukuttu taas iltaisin vaikka kuinka myöhään (jetlagia ei kauaa kestänyt...). Myös imettäminen on tuntunut viime aikoina vähän ärsyttävältä, kun Myy haluaisi samalla näplätä/riuhtoa toista tissiä, enkä saa sitä lopetettua ilman hillitöntä huutoa. Välillä mua oikeasti sattuu, kun se on niin kovakourainen tai jos kynnet on päässeet kasvamaan liian pitkiksi (jota ne usein ovat, kun ei kynsien leikkaaminenkaan oikein onnistu. Eikä hampaiden harjaus..). Imetyksistä on välillä tullut melkein inhottavia hetkiä, kun se on yhtä riehumista.
Huh. Tiedän, että näitä tuntemuksia on varmasti muillakin välillä ja lapsilla on kausia, jotka menee ja tulee ja ehkä jonkun ajan päästä meilläkin taas helpottaa. Mutta just nyt vaan katselen kateellisena muiden nätisti käyttäytyviä lapsia ja mietin, että mitä me ollaan tehty väärin... Pelottaa myös, että Myystä tulee sellainen kauhea kakara, joka raivoaa aina, jos ei saa mitä haluaa!
Mutta ettei menis nyt liian masisteluksi, niin onhan meillä ihaniakin hetkiä. Esim. eilen Rio oli töissä illan ja mä yksin Myyn kanssa enkä saanut sitä nukkumaan ennen puolta yötä. Olin ihan ärsyyntynyt, mutta Myy antoi mulle illan aikana varmaan kolmekymmentä pusua. Voih.
No niin. Nyt kun sain oksennettua nää ärsytykset ulos, niin ehkä tää viikko tästä vielä iloksi muuttuu...
Meillä kanssa kauhukakara. On jo yli 2v ja usein huutaa rattaissa kun ei pääse sinne minne haluaa, haluis pois eikä pääse jne. mutta mielummin huutaa rattaissa kun saa aina mitä haluaa. Pitää lapsen oppia että pettymyksiäkin tulee, että ihan hyvä mutsi olet! :)
VastaaPoista