Vappupäivän piknikillä

Tää vappuaatto alkoi niin aurinkoisena, että mekin ruvittiin kasaamaan kimpsuja ja kampsuja ja pakkaamaan piknikille lähtöä varten. Tää oli sinänsä historiallista, sillä Riolle vappupiknik oli sen aivan ensimmäinen. Se on tietysti täällä jo pari vappua viettänyt, mutta ilma on ollut kumpanakin kertana niin huono, ettei olla viititty mihinkään piknikille lähtä.


Aamulla meni yli kaks tuntia valmistautuessa piknikille. Onneks tän yhden kanssa tulee herättyä aikaisin, joten oltiin silti ihan hyvään aikaan liikkeellä.

Niinpä kasattiin kamat ja vauva vaunuun, joka olikin muuten tosi hyvä tapa kuljettaa eväät. Olin kertonut Riolle, että monet menee Kaivariin piknikille, mutta se ei tainnut ihan ymmärtää kuinka paljon porukkaa on oikeesti liikkeellä, kun kerrankin on kiva ilma vappuna. Tais nimittäin olla vähän yllätys, kun se näki valtavat valkolakkiset ihmisvirrat, kun tultiin keskustaan... Me päätettiin ihan suosiolla jäädä hiukkasen väljemmälle alueelle Tähtitornin mäelle, kun ei huvittanut lähteä vauvan kanssa tunkemaan Kaivarin perukoille.

Löydettiinkin meille kiva paikka kukkien keskeltä, johon pistettiin leiri pystyyn ja leviteltiin ruoat esille. Aurinko paistoi lämpimästi ja ajateltiin, että kylläpä meille tulee ihana päivä. Meidän mielikuvissa Pikku Myy nukkuisi ensin pitkät unet vaunuissa ja heräisi sitten iloisena viettämään mukavaa aikaa meidän kanssa piknikviltille...





Mutta älkää antako idyllisten kuvien hämätä, sillä kaikki ei todellakaan mennyt niin kun oltiin kuviteltu... Nimittäin heti kun olin saanut otettua kuvia ruuista ja meistä, alkoi vaunuista kuulua kauhea hysteerinen huuto. Kiva. Siinä sitten hyssyteltiin, tarjottiin maitoa sekä tuttia ja tehtiin kaikki mahdollinen, mutta mikään ei auttanut. Saatiin jotenkuten syötyä niin, että toinen heilutti vaunuja sillä aikaa kun toinen söi ja välillä vaihdettiin. Meidän ympärillä oli aika paljon lapsiperheitä, joille vauvan huuto ei varmaan ollut mikään kauhistus, mutta tää oli semmosta raivoomista, että meitä alko oikeesti jo vähän nolottaa, kun mietittiin, että varmaan ihmiset alkaa jo ihmettelemään, että miksei saada lastamme hiljaseks tai miks edes tuotais joku kaamea koliikkitapaus (jota Pikku Myy siis ei ainakaan toistaiseksi ole) ihmisten keskelle. Niinpä ei oikein auttanut oikein muu, kun pakata ja lähtä pois.

Pieni hengen veto huutamisen välissä isin sylissä...

Kun oltiin vähän matkaa kävelty, Pikku Myy tietysti hiljeni ja nukahti.

Kierreltiin sitten hetki vielä keskustassa ennen kun lähdettiin takaisin kotiin.

Kotona Pikku Myy oli oikein kiltti kullannuppu ja me jatkettiinkin piknikiä vielä vähän myöhemmin meidän parvekkeella. Ja oli sekin ihan kivaa.



Että semmoinen vappupäivä täälä. Onhan tää elämä vähän erilaista nykyään ja mitään ei kannattais vissiin suunnitella kovin tarkkaan, mutta en mä tätä poiskaan vaihtais.

Toivottavasti muillakin oli kiva vappu!