Nostalgian hetkiä Haminassa

Tiistaina ja keskiviikkona mä kävin Haminassa. Hamina on mulle rakas kaupunki, sillä oon asunut siellä suurimman ajan lapsuuttani. En oo siellä syntynyt ja oon asunut useammassakin paikassa ennen sitä, mutta en muista niistä ajoista oikeastaan mitään.
Mun onkin aina vähän vaikea vastata, kun ihmiset kysyy, että mistä sä olet kotoisin, kun en oikein tiedä mitä sanoisin... Tuntuu hassulta sanoa syntymäkuntani nimi, kun oon asunut siellä niin vähän aikaa. Niinpä yleensä vastaan, että olen asunut vähän siellä sun täällä, mutta lapsuuteni viettänyt Haminassa.

Nykyään mä käyn Haminassa tosi harvoin, kun mulla ei oo siellä sukulaisia ja kaveritkin on muuttaneet pois. Yritän käydä siellä Hamina Tattoon aikaan (joka järjestetään joka toinen vuosi), mutta aina se ei onnistu ja välillä on mennyt neljäkin vuotta väliä ennen kuin olen päässyt siellä käymään. Niin, ja niille, jotka ei tiedä, niin Hamina Tattoo ei ole mikään tatuointi bakkanaali, vaan sotilasmusiikkifestivaali. Haminahan on armeijakaupunki ja Tattoon aikaan sinne kokoontuu soittokuntia ympäri maailmaa. Sotilasmusiikin lisäksi siellä on tietysti muutakin musiikkia ja muutenkin Hamina herää viikoksi aivan erilailla eloon. Seuraavan kerran Tattoo on vasta elokuussa 2016.





Tän kertainen visiitti oli aika pikainen ja täysin työpainotteinen. Mua pyydettiin pitämään Haminan Teinisirkukselle muutama tunti ja ihan mielelläänhän mä meninkin, kun sattu olemaan vapaatakin. Ilman Haminan Teinisirkusta mä en todellakaan eläis tällaistä elämää, kun nyt elän, sillä sieltä mä oon sirkusharrastuksen aloittanut ja kipinän tälle alalle saanut. Teinisirkus oli mulle nuorena suurin piirtein tärkeintä maailmassa ja sieltä löytyi myös ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat vieläkin.

Joka ikinen kerta, kun mä tuun Haminaan, ryöpsähtää mulle ihan hulluna tunteita pintaa, eikä tääkään kerta ollut poikkeus. Matkalla linja-autoasemalta torille (joka ei siis oo kun pari korttelin väliä) mä kerkesin jo miettimään, että missä mun kaverit on, ikävöimään äitiä, tuntemaan itseni vanhaksi, muistelemaan ala-asteella täytettyä Hamina-kansiota, ihmettelemään mihin mun vanha koulu oli hävinyt, naureskelemaan sitä, kuinka teinit istuu ihan samassa paikassa torin laidalla, kun munkin nuoruudessa ja päättämään, että Rio pitää joku kerta tuoda tänne. Mulla oli reilu tunti aikaa ennen opetuksen alkamista ja mä käytin sen talsimalla keskustassa ympäriinsä mun pinkki kamera kaulalla kun mikäkin turisti. Haminassa on muuten hassua se, jonka oon aikaisemminkin jo huomannut, että kaikki välimatkat tuntuu paljon lyhyemmiltä kuin nuorena. Sokokselta Raatihuoneelle on nykyään ihan lyhyt matka ja puiston kiertää muutamissa minuuteissa. Ja jotenkin ne vallitkin on muuttuneet matalimmiksi...

Mä voisin kirjottaa Haminasta varmaan jonkun romaaanin, mutta yritän nyt hillitä itteeni ja saatte fiilistellä kaupunkia muutamien kuvien välityksellä.



Puistossa



Puistotalo



Ankkalampi ja taustalla keltainen kirjasto









Konditoria ja kahvila Huovilan ikkunassa on aika jotain ihania herkkuja.

Haminassa kun käy, on aina myös saatava Aitolahden lihapiirakoita ja munkkipossoja. Vaikkei lihapiirakat muuten mun ruokavalioon oikeestaan kuulukaan, täytyy näiden takia aina tehdä poikkeus, koska ne on vaan maailman parhaita! Siitä, kun viimeks söin näitä herkkuja, ei ookaan ihan kauheen kauan, sillä viime kesän lopulla mulle toimitettiin herkkulähetys ihan Helsinkiin asti. Eli nytkin piti marssia Sokkarille lihisostoksille. Ja niitä sieltä löytyikin, mutta munkit oli valitettavasti loppu. Tai itse asiassa se oli ihan hyvä... noista munkeista ei nimittäin muuten ois voinut kieltäytyä.



Kaupungin keskus, eli Raatihuone, josta kahdeksan katua lähtee säteittäin eri suuntiin ja jotka Pikkuympyränkatu ja Isoympyränkatu liittävät toisiinsa. Vaikka sanotaan, että "pää on sekaisin, kun Haminan kaupunki", on tää erikoinen asemakaava oikeataan tosi helppo ja Haminassa on lähes mahdotonta eksyä, kun melkein jokaisen kadun kulmasta näkyy Raatihuone.







Pidin lihapiirakkatauon Varvaran seurassa, ennen kuin menin pitämään tunteja Keskuskoululle, eli mun vanhalle ala-asteelle. Nostalgiafiilikset vaan vahvistu, kun kävelin koulun pihaan ja vastassa oli Teinisirkuksen vanha peräkärry, jota on niin monet kerrat sirkusvälineillä pakattu ja purettu. Haminan Teinisirkuksella ei tällä hetkellä ole omaa tilaa, joka on musta aivan huutava vääryys! Entinen tila meni alta homeongelman takia eikä uutta ole löytynyt. Kaupungin pitäis kyllä nyt auttaa ja tarjota jostain tilaa, ettei sirkustoiminta täysin lopahda. Haminan Teinisirkuksella on pitkät perinteet ja se on 42-vuotiaana Suomen vanhin nuorisosirkus ja sirkustaiteen vahva edelläkävijä. Ja mä uskon, että Haminalaisiakin harmittais, jos ne ei näkis enää Teinisirkuslaisia esiinymässä elomarkkinoilla, Tattoossa ja muissa tapahtumissa.







Teinisirkuksen oppilaat oli tosi reippaita ja ahkeria treenaamaan ja toivonkin hartaasti, että treenipaikka heille löytyisi ja sirkustoiminta jatkuisi Haminassa!

Vaikka teininä halusin Haminasta pois, enkä enää haluaisi siellä asua, oli se ihan loistava kaupunki asua lapsena. Sopivan pieni, että pääsi yksin liikkumaan ympäriinsä ja rakentelemaan majoja puistossa. Bussissa kotiin päin mentäessä yllätin jopa itseni miettimästä, että pitäisikö vanhana muuttaa takasisin Haminaan... Mutta se varmaan oli vain jotain nostalgisen pääni sekoilua! Mutta kesällä pitäis ehdottomasti kyllä järjestää, joku retki Haminaan Rion kanssa.