Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Elämää Suomalaisen kanssa

Kirjoittelin jo aikaisemmin elämästä Balilaisen kanssa ja kahden kulttuurin eroavaisuuksista täällä ja nyt aiheeseen tulee vähän jatkoa. Nyt lähestyttään aihetta vaan toisesta suunnasta, eli miten ulkomaalainen voi pärjätä suomalaisten kummallisten tapojen kanssa.

Kuuma Helsingin kesä

Kylläpä tämän bloggaajan alun mieltä lämmitää, kun sain edelliseen postaukseen kommentteja muiltakin, kun vain omilta kavereiltani. Onpa hauskaa! Suuri kiitos siis niistä! :) Ja jatko-osa samasta aiheesta on jo kehitteillä, joten pysykäähän kuulolla tulevaisuudessakin.

Elämää Balilaisen kanssa

Ollaan reilu vuosi asuttu nyt Balilaisen kanssa yhdessä ja kun ollaan erilaisista kulttuureista, niin välillä käyttäytymismallitkin on aika erilaisia. Tässä muutamia tapoja ja ristiriitatilanteita, joihin on täytynyt löytää kompromissi.

Mieleenpainuvimmat keikat, osa 1: Burmalainen kylä


Ajattelin kirjoittaa muutamista keikkamuistoista, jotka ovat sirkusurani aikana jääneet pysyvästi mieleen. Mahtavia esiintymisiä on ollut paljon, eikä niitä mitenkään voi laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta tässä tulee niistä nyt yksi.

Matkalukemista

Viime viikolla satoi vettä. Ei ollut kesäfiilis. Niinpä kidutin itseäni lukemalla ihanan matkakirjan.